Meitä oli kuusi immeistä päättänyt haastaa tuon varsinkin taka-osaltaan vaativan reitin. Niin vain kävi, että kaikki pääsivät läpi n.57km pitkän koko reitin! Ja saatiinpa samalla kaksi uutta finnisheriä, eli reitin läpäisyttä. Neljä muuta oli jo vähintään kertaalleen reitin suorittanet.
Onni Vähäaho 9:17h (8:s kerta)
Jarmo Honkala 10:44h (3:s kerta)
Jussi Mökkönen 10:44h (2 kerta)
Lasse Ylimäki 12:21h (2kerta)
Kaisa Haikara 16:45h (eka kerta!)
Anne Tölli 16:45h (eka kerta!)
Tässä alla oman tarinansa lähettävien ajatukset reissusta. Blogi voi siis hyvinkin vielä täydentyä.
JARMO HONKALA - MIETTEITÄ REISSUSTA
Mietteitä jussi15 vaelluksesta
Jälleen
tuli mahdollisuus lähteä kiertämään iso-sydänmaan vaellusreittiä.
Reitin olen kiertänyt 2 kertaa aiemmin kokonaan viime vuoden
marraskuussa ja joulukuussa . Edellinen kerta joulukuun lopulla oli
minulle niin rankka, että ajattelin silloin etten ikinä enää tätä
reittiä kokonaisuudessaan lähde kiertämään. Mutta niin vain teki mieli
lähteä kokeilemaan miltä reitinkiertäminen tuntuu kesäkelillä, sillä
olinhan jo aiemmin ilmoittautunut elokuussa tällä reitillä pidettävään
polkujuoksuun.
Tällä kertaa meitä oli reitille lähdössä 6
henkilöä. Anne ja Kaisa lähtivät jo edellisenä iltana
kävellen liikkeelle, minä ja Mökkösen Jussi lähdimme aamulla vähän ennen
viittä, Ylimäen Lasse oli lähtenyt
liikkeelle noin 45min
ennen meitä ja Vähäahon Onni starttasi 3 tuntia minun ja Jussin jälkeen.
Minun ja Jussin tavoitteena oli kiertää reitti noin 12 tunnissa,
epäilin aluksi ettemme
pääse siihen tavoitteeseen sillä nyt
reitillä oli haastetta märkien paikkojen takia. Alkumatka eteni mukavan
reipasta tahtia ja huomasimme olevamme aina hieman etuajassa
"väliaikapisteillä",
näinhän sen piti mennäkin sillä tiesimme vauhdin hidastuvan jossain
vaiheessa, kun haastavia kohtia tulee eteen. Kaikki reitinkiertäjät
päivittivät whatsappiin missä kohtaa olivat menossa, näin olikin mukava
seurata kaikkien etenemistä. Jussin kanssa pohdittiin missä kohdalla
Onni saa meidät kiinni ja missä me saavutamme Lassen
vai ehtiikö
Lasse maaliin ennen meitä, mitään kilpailua meillä ei keskenään ollut,
kaikille tämän reitin kiertäminen on varmasti kilpailu itseään vastaan!
Matka etenikin kokoajan aika mukavasti, hyvillä paikoilla
hölkättiin ja huonot paikat mentiin puhtaasti kävelemällä, sääkin oli
todella hyvä ulkoiluun! Välillä löysättiin reput pois selästä ja
istahdettiin hetkeksi lepuuttamaan jalkoja, pidimme ns. huoltotaukoja,
jonka jälkeen oli aina helppo jatkaa matkaa. Iso Juurikkajärven penkalle
nousu olikin mukavaa sai hölkätä vähän paremmalla alustalla ja
ihailla kaunista järveä. Reitillä olikin paljon kohtia mitä en ollut
päivänvalossa nähnyt, Otsalampunvalossa tahtoo jäädä paljon hienoja
yksityiskohtia
huomaamatta!
Pykyn kämpän kohdilla arvelimme jo
olevamme aika lähellä Lassea, mutta kiinni emme Lassea saaneet. Noin
kello yhden aikaan huomattiin, että Anne ja Kaisa olivat päässeet
maaliin ja samoihin aikoihin Onni oli viestittänyt, että hänellä on
vaikeuksia kramppien takia, pohdittiinkin, että joutuukohan
Onni "raatobussin" kyydillä takaisin.
Naisten hyvästä
suorituksesta saimmekin lisää innostusta loppumatkalle ja huomasimme,
että meillä onkin hyvät mahdollisuudet 12 tunnin alitukseen! Noin 5km
ennen maalia
tavoitimme Lassen, hänellä oli jo energiat
vähissä ja Lasse jäi hetkeksi huoltotauolle ja jatkoimme Jussin kanssa
kohti maalia. 3.2km ennen maalia laskeskelemme onko meillä
mahdollisuutta 10h 30 min alitukseen, todetaan että ei, mutta jatkoimme
niin reipasta vauhtia kuin pystyimme. 2km ennen maalia mulla rupee
yhtäkkiä energiat loppumaan, on pakko syödä vähän ja kävellä hetki, että
jaksan maaliin asti. Olo helpottaakin pian ja pääsemme vielä
hölkkämällä ottamaan loppukirin. Pääsemme maaliin ajassa 10h 44min,
olimme tyytyväisiä suoritukseen!
Lähdimme sytyttämään loppunuotion ja
pian Kaisakin saapuu nuotiolle. Onni ja Lassekin pääseevät maaliin ja
onkin mukava porukalla kerrata päivän tapahtumat ja kommellukset! Tästä
onkin kokemusta rikkaampana hyvä jatkaa harjoituksia kohti elokuun
polkujuoksua!
-Jarmo-
KAISA HAIKARA - NYT SE ON TEHTY
Nyt se on tehty; koko lenkki kierretty!
Ti 16.6. klo 20.15 lähdettiin matkaan ja takaisin saavuttiin
ke 17.6. klo 12.45. Matkaan meni aikaa 16.45h. Lenkki oli pitkä mutta yllätyin
miten nopeaa aika kului. Alunperin oli tarkoitus lähteä ti klo 23.00 mutta
aikaistettiin lähtöä koska emme jaksaneet odottaa lähtöä niin myöhään. Niin innokkaita
olimme. :)
Matka sujui hyvin. Kävelimme koko matkan. Etukäteen tiesin,
että reitti tulee olemaan haasteellinen. Perälenkki oli odotetusti vaikeampi
kulkuista kuin etulenkki. Polkua ei aina erottanut mutta merkintä oli hyvä. Ja
helppohan minun oli peesailla Annea. Anne hyvin seudut tunteneena kertoili
minulle missä ollaan milloinkin menossa . Yksi peura nähtiin matkan aikana.
Olotila oli koko ajan hyvä. Evästaukoja pidimme sopivin
väliajoin. Sauvoista oli korvaamaton apu, vaikka lähtiessä vähän epäilin, että
onko ne vain tiellä kun en ole aikaisemmin sauvoilla kävellyt.
Pykyn kämpältä lähdettäessä oikea jalka oli jumittuneen
oloinen. Loppumatkan jalassa oli pientä tuntemusta mutta se ei haitannut menoa.
Lahnajärventielle saavuttaessa tuntui jo että ollaan kohta
maalissa. Tämä väli oli yllättävän pitkä. Askel askeleelta olimme lähempänä
tavoitetta.
Vaatetusta oli sopivasti: juoksuhousut, pitkähihainen
juoksupaita, tuulitakki ja ohut pipo. Jaloissa Salomonin maastolenkkarit ja
ohuet sukat. Heti alkumatkasta kengät kastui mutta se ei haitannut . Sen tiesin
jo lähtiessä, että kuivin jaloin ei reissusta selviä.
Nestettä meni n. 5l: 3l puolukkamehua, 1,5l vettä ja 0,5 l
urheilujuomaa. Evästä meni: reissumiespaloja 5kpl metwurstilla, juustolla ja
suolakurkulla höystettynä. Pussillinen pätkis suklaata, kourallinen
suolapähkinöitä, kourallinen ÄSSÄ mix karkkeja ja kaksi energiapatukkaa.
Kotona kävin suihkussa ja nukkumassa reilu tunnin. Palasin
viideksi Pyssymäelle makkaranpaistoon ja kuulemaan juoksijoiden kuulumiset
lenkiltä.
Seuraavan yön nukuin kuin tukki ja aamulla herätyskello soi
klo 6:00 ja olin ihmeen pirteä. Jalat vielä hieman pökkelöt.
Kaiken kaikkiaan jäi mukava fiilis lenkistä.
Palaan vielä uudestaan...
Kiitoksia ISR-2014 jussi2015 järjestäjälle Onnille sekä veturille
Annelle!
- Kaisa -
ANNE TÖLLI - Tuntemuksia reissusta:
Hyvä maku jäi, yllättävän helppo oli taivaltaa.
Jalat alkoi tökkimään vasta ihan loppukilometreillä, mutta ei mitenkään
vakavasti.
Kilometrejä olisi vielä mennyt enemmänkin, mutta
kyllä tuo yhtäjaksoinen eteneminen väsyttää huonosti levännyttä kroppaa
aikamoisesti.
Tälle keväälle on pitkät maastoreissut jääneet todella vähälle, siksikin näin hyvä/helppo reissu ihmetyttää.
Jos tätä nyt voi mitenkään helpoksi reissuksi luonnehtia
Takalenkki oli erityisen haastava, sillä maasto oli todella märkää, mikä hidasti matkan tekoa jonkin verran.
Myös polku oli kasvanut paikoin umpeen, mitä en
parin viikon takaisella reissulla osannut havaita, sillä lehti ei ollut
tullut vielä puihin, eikä varpuihin.
Mutta hyvä reissu hyvässä seurassa.
Hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa.
Ystävällisin terveisin
Anne Tölli
ONNI VÄHÄAHO - Koko homman tulkinta
Tiistai klo.20:14
Anne ja Kaisa lähtevät Pyssmäeltä liikkeelle.
Tiistai klo.21:14
Anne ja Kaisa ovat saapuneet reitin yhdistymiskohtaan n.5,3km/1h tasan
Tiistai klo.22:46
Anne ja Kaisa ovat saapuneet Lahnajärventielle n.11,3km/2h32min
Keskiviikko klo.0:20
Anne ja Kaisa ovat saapuneet Pesänevantielle n.16,5km/4h6min
Keskiviikko klo.3:14
Anne ja Kaisa ovat saapuneet Syyryyn n.25,7km/7h tasan.
WatsApp: Anne: - Hyvä fiilis. :) Mukava reissu, mukavassa seurassa :)
Keskiviikko klo.4:06
Lasse lähtee liikkeelle Pyssymäeltä.
Keskiviikko klo.4:52
Jussi ja Jarmo lähtee liikkeelle Pyssymäeltä. Kaksikko lähtee siis 46min Lassen takaa.
Keskiviikko klo.6:03
Jussi ja Jarmo ovat Arolan Impivaaran kämpälle menevän metsäautotien ylityksessä n.7,3km/1h8min.
Jarmo ilmoittaa samalla minulle, että repusta oli irronnut yksi lisätasku n.5km kohdalla. En löytänyt itse mennessäni, joten laittakaapa talteen, jos tulee vastaan.
Keskiviikko klo.6:08
Lasse on saapunut Lahnajärventielle n.11,3km/2h2min.
Keskiviikko klo.6:28
Anne ja Kaisa ovat saapuneet Pykyn autiotuvalle n.36,1km/10h14min
Keskiviikko klo.4:52
Jussi ja Jarmo ovat saapuneet Lahnajärventielle n.11,3km/1h56min. Ero Lasseen on kutistunut kahdella minuutilla, ollen nyt 44min.
Keskiviikko klo.7:09
Lasse on saapunut Pesänevantielle n.16,5km/3h3min. Samalla kannustukset kotijoukoista alkavat kiihtyä. Upeaa!!!
Keskiviikko klo.7:49
Jussi ja Jarmo ovat saapuneet Pesänevantielle n.16,5km/2h57min.
Ero Lasseen on kutistunut kuudella minuutilla, ollen nyt 40min.
Keskiviikko klo.7:52
Kolme minuuttia edelliestä kuvasta lähden itse liikkeelle. Lähtö hetkellä eroa Jussiin ja Jarmoon on tasan 3h ja Lasseen 3h46min. Tytöt lähestyvät jo maalia.
Keskiviikko klo.8:29
Lasse viestittää olevansa Mustajärvi-Saarinen välissä ajassa 4h20min.
Keskiviikko klo.8:59
Jussi ja Jarmo viestittävät olevansa Mustajärvi-Saarinen välissä ajassa 4h5min. Ero Lasseen oli kutistunut tuolla noin 6km matkalla 25minuuttia, ollen enää 15minuuttia.
Keskiviikko klo.9:05
Lasse on saapunut Syyryyn n.25,7km/4h59min.
Keskiviikko klo.9:16
Saavun itse Lahnajärventielle n.11,3km/1h24min. Olen saanut Jussia ja Jarmoa 32min kiinni ja Lassea 38min kiinni. Silti olen mm. Lassea jäljessä edelleen 4h8min.
Keskiviikko klo.9:33
Anne ja Kaisa ovat saapuneet Lahnajärventielle n.45,4km/13h19min.
Keskiviikko klo.9:44
Jussi ja Jarmo ovat saapuneet Syyryyn n.25,7km/4h52min. Näin Lasse on kasvattanut jo kutistunutta johtoaan uudelleen, etumatkan ollen tässä kohtaa taasen peräti 39 minuuttia Jussiin ja Jarmoon.
Keskiviikko klo.10:01
Saavun itse Pesänevantielle n.16,5km/2h9min. Olen ottanut tähän mennessä Jussia ja Jarmoa 48 minsaa kiinni ja Lassea 54 minsaa. Eroa on kuitenkin edelleen Jussiin ja Jarmoon 2h12min ja Lasseen 2h52min.
Keskiviikko klo.10:10
Lasse on saapunut Vähä-Juurikan tielle n.30,7km/6h4min
Keskiviikko klo.10:46
Jussi ja Jarmo ovat saapuneet Vähä-Juurikan tielle n.30,7km/5h52min. Jussi ja Jarmo ovat tässä kohtaa 34 minuuttia Lassea perässä. Jahti jatkuu siis haitarimaisen mielenkiintoisena.
Keskiviikko klo.11:14
Lasse on saapunut Pykyn autiotuvalle n.36,1km/7h8min. Jussi ja Jarmon Pykyn väliaika puuttuu, joten joudumme jännittämään eron kehittymistä seuraavalle pisteelle. :)
Keskiviikko klo.11:30
Tytöt, Anne ja Kaisa ovat kääntymässä viimeiselle 5km:lle! Tästä kuvasta on maaliin 5,1km! Tytöt olivat taivaltaneet tuossa kohtaa 15h16min.
Keskiviikko klo.11:34
Saavun itse jo hieman kramppailevana Syyryyn n.25,7km/3h42min. Vauhti onkin ollut hyvää, sillä olen saanut Jussia ja Jarmoa 1h10min kiinni ja Lassea 1h17min kiinni. Kuvittelin ehkä tuossa kohtaa vielä imasevan eron kiinni... kuvittelin...
Keskiviikko klo.12:09
Jussi ja Jarmo ovat poistumassa Iso-Juurikka järveltä kohti Pesänevantietä n.38,6km/7h17min
Keskiviikko klo.12:10
Vain minuutti edellisestä ja Lasse ylittää Pesänevantien n.2km edempänä, eli n.40,6km/8h4min. Arvioisin, että Jussi ja Jarmo ovat tämän mukaan olleet Pesänevantiellä noin ajassa 7h40min, eli 24 minuuttia Lassea perässä.
Samalla kovaa kannustusta WatsAppissa: "Koko porukalla aivan huimaa vauhtia".
Keskiviikko klo.12:35
Valtaisien kramppejen ja sitä kautta suolapatsastelujen jälkeen ylitän Vähä-Juurikan tien n.30,7km/4h43min. Vaikea Syyry-Vähä-Juurikka väli näkyy myös eron kehittymättömyydessä suhteessa poikiin: Tässä kohtaa olen saanut Jussia ja Jarmoa vasta 1h9min kiinni, eli olen hävinnyt heille minuutin edellisellä 5km matkalla. Lassea olen saanut kiinni 1h21min. Eli sekin ero on lähes ennallaan. Jouduin jopa lähtettämään varoitusviestin WatsApp ryhmään pitkään kestäneistä krampeistani.
Keskiviikko klo.12:59
Tytöt ilmoittavat kuvan kera olevansa maalissa (57km) ajassa 16h 45min!!!
Upeaa, tytöt! Molemmille ekat läpäisyt ja heti hienosti alle 17 tuntiin.
FINNISHER JUHLAA!!!
Keskiviikko klo.13:08
Lasse ylittää Lahnajärventien n.45,4km/9h4min.
Keskiviikko klo.13:34
Saavun itse Pykyn autiotuvalle n.36,1km/5h42min. Olen saanut Lassea kiinni 1h26min. Krampit alkavat helpottaa, mutta jalat on voimattomat. Silti täytyy vähän isotella Pykyn ukolle! :)
Keskiviikko klo.14:04
Lasse ohittaa Teljonlammen n.49,8km/9h58min.
Keskiviikko klo.14:15
Jussi ja Jarmo ohittavat Teljolammen n.49,8km/9h23min. Eroa Lasseen enää 11minuuttia.
Keskiviikko klo.14:54
Lasse soittaa minulle ja kertoo olevansa aivan voimaton ja loppu. Kannustan, koitan antaa vinkkejä ja valan uskoa - ja niinhän mies sitten jatkoikin maaliin. Lasse oli tässä kohtaa 52km kohdalla, eli 5km päässä maalista. Itse olin n.44km kohdalla. Jussi ja Jarmo ohittavat Lassen.
Keskiviikko klo.15:13
Ylitän Lahnajärventien n.45,4km/7h21min. Olen saanut Lassea kiinni 1h43min. Lasse ilmoittaa muutamaa minuuttia myöhemmin päässeensä taas liikkeelle. Upeaa!
Keskiviikko klo.15:36
Jarmo ja Jussi ilmoittavat olevansa PULPETILLA! Eli pojat on maalissa. 57km ja 10h 44min. Upeat juoksut molemmilta.
Keskiviikko klo.16:00
Saavun itse Teljonlammelle n.49,8km/8h8min. Olen saanut Jussia ja Jarmoa kiinni 1h15min ja Lassea 1h50min. Eli olen saanut Syyrystä -> Teljonlammelle n.24km matkalla vain 5min Jussia ja Jarmoa kiinni.
Keskiviikko klo.16:27
Lassekin on maalissa. UPEAA! Lasse voitti vaikeudet ja kasvoi henkisesti. Hienoa. 57km 12h21min. Lassen sinnikkyyttä osoittaa, että hän löysi henkiset voimat jaksaa tehdä viimeistä 7,2km matkaa peräti 2h23min! Vain ultrajuoksijat voivat ymmärtää tuon sinnikkyyden arvon.
Keskiviikko klo.17:09
Saavun itsekin vihdoin viimein maaliin. 57km ja 9h17min. Olipa raskas reissu ja kramppejen sävyttämä. Kahdeksas läpäisy kuitenkin. Siitä enemmän myöhemmin
omassa blogissani.
LOPUKSI KIITOS KAIKILLE HIENOISTA SUORITUKSISTA JA HYVÄ HENKISESTÄ VAELLUSPÄIVÄSTÄ!
"sektoriaikoja"
|
|
ANNE |
KAISA |
LASSE |
JARMO |
JUSSI |
ONNI |
|
|
|
|
|
|
|
|
11,3km |
Lahnajärventie |
2:32 |
2:32 |
2:02 |
1:56 |
1:56 |
1:24 |
16,5km |
Pesänevantie |
4:06 |
4:06 |
3:03 |
2:57 |
2:57 |
2:09 |
25,7Km |
Syyry |
7:00 |
7:00 |
4:59 |
4:52 |
4:52 |
3:42 |
30,7km |
Vähä-Juurikantie |
|
|
6:04 |
5:52 |
5:52 |
4:43 |
36,1km |
Pyky |
10:14 |
10:14 |
7:08 |
|
|
5:42 |
40,6km |
Pesänevantie |
|
|
8:04 |
7:40 |
7:40 |
6:29 |
45,4km |
Lahnajärventie |
13:19 |
13:19 |
9:04 |
|
|
7:21 |
49,8km |
Teljonlampi |
|
|
9:58 |
9:23 |
9:23 |
8:08 |
57,0km |
Maali |
16:45 |
16:45 |
12:21 |
10:44 |
10:44 |
9:17 |
TÄSSÄ VIELÄ ANNEN KARTAN JÄLKI, JOSTA SAA ITSELLEEN VAIKKA KARTAN MUKAAN VAELLUKSILLE: klikkaamalla saat kartan isommaksi.
Onni Vähäaho, Nivalassa 19.6.2015