sunnuntai 1. tammikuuta 2017

VAELLUSVUOSI 2016

                      Iso-Sydänmaan vaellusreitin (I-SR2014) käyttö into jatkoi kovaa kasvuaan. Menneenä vuonna ILMOITETTUJA reitinkiertokilometrejä tuli huikeat 14 267. Todellinen määrä on paljon isompi, sillä monet eivät ilmoita reitin kiertojaan tai eivät edes tiedä sellaisesta. Yhteistapahtumista kerään kiertäjät automaattisesti nimilistan perusteella. REITINKIERROT ON KÄTEVÄ ILMOITTAA TUOSTA SIVUN OIKEALTA OLEVASTA LINKISTÄ "sähköinen kuntolaatikko" TAI TÄSTÄ.

                     Suosituin reitinosa oli taas Pyssymäen perhereitti, joka on kesällä lähtöpaikalta n.10,5km ja talvella vinnurvatietä hiihtolatua väistäen n.12km. Pelkästään Pyssymäen perhereittiä kiersi viime vuonna ilmoitettuna 212 eri henkilöä ja 763 kierrosta, eli yli 8000km.

                     Koko vaellusreitin (56km) kiersi menneenä vuonna 24 eri henkilöä yhteensä 29 kertaa. Koko vaellusreitin kiertolaskennan aikana on kiertänyt 53 eri henkilöä yhteensä 91 kertaa. Vaellusmerkintöjä on laskettu noin kolmen vuoden ajan.

                    HISTORIAA

* Ensimmäinen koko reitin vaellus 4.12.2013 (Heikki Uusivirta, Joni Laakkonen ja Onni Vähäaho) jolloin reitti oli 95%:sti nauhoitettu, mutta ei vielä maalattu.

* Reitti saatiin maalattua kokonaisuudessaan toukokuun alussa 2014

* Reitin kuvaus (reitti muuttui sittemmin Iso-Juurikan penkalla kiertäen nyttemmin Pykyn autiotuvan kautta. Myös muita marginaalisia muutoksia tuli kuvauksen jälkeen) 6.5.2014

* Reitin ensimmäisen juoksukisat 6.6.2015 "mehumaastot"

* Reitin ensimmäiset isot polkujuoksu kisat (PEP2015) 22.8.2015

* Pyssymäen perhereitin ensimmäisenä yhteensä 100 kertaa kiertänyt = Antero Erkkilä 3.3.2016

* Pitkospuukökkää maaliskuussa 2016. Meininki oli letkeää!  Varsinainen pitkosten asennus huhtikuun lopussa. Kas näin!

* 13.8.2016 toinen Pyssymäki Extreme Polkujuoksu -tapahtuma keräsi lähes 200 osallistujaa.


Reitin tilastot tuossa vasemmalla eri reitin osista. Tällä hetkellä siinä on v.2016 kierrot ja kaikki yhteensä.


HYVÄÄ VAELLUSVUOTTA 2017!!! MUISTAKAA ILMOITTAA REITIN KIERTONNE. KIITOS!


Ps. Hyviä tarinoita vaellusreitin maisemista TÄSSÄ blogissa. Kannattaa tutustua.

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.1.2017