sunnuntai 30. joulukuuta 2018

ULKOROIHUTAPAHTUMASSA 266 LIIKKUJAA


               Aikaisempana kolmena kertana liikkujia on ollut ulkoroihu tapahtumissamme noin 35-40 henkilöä. Nyt upean tähtitaivaan alle sujutteli kodeistansa yli seitsenkertainen määrä aikaisempiin kertoihin verraten. Vinnurvan leirikeskuksen parkkipaikka oli pian täynnä, mutta sopu mahdollisti tilaa myös teiden varsilta. Kaikkien mieli oli päästä noin 130 leimuavan ulkoroihun keskelle, iso-sydänmaan perhereitin 7km matkalle.

              Lumipolku metsän siimeksissä, soiden reunoilla oli jo ennen tapahtumaa verrattoman hyvässä kunnossa ja niinpä moni perhe veti pulkkiakin jälkikasvu perässänsä. Ja olipa joillakin iseillä jopa lapsi kantorepussa mukana nauttimassa valo –ja tunnelmamerestä aistikkaan luonnon ympäröimänä. Liikkujista huokui iloisuuden ja innokkuuden lisäksi kiireettömyys. Moni liikkuja tuntui nyt päässeensä rauhoittumaan hektisten joulukiireiden jäätyä taakse. Lopuksi maistui lämmin mehu ja pipari.

            Juttua riitti monilla vielä mehumuki ja piparkakku kädessä. Kiirettä ei ollut ja kaiketi yhdessä ihastelimme kaunista tähtitaivasta ja ympäröivää luontoa, sekä nautimme tunnelmasta, jonka tuo yli neljäsosa tuhatpäinen väki eleettömästi reitin äärelle toi mukanaan. Täytyy jaksaa kiittää iloisia tunnelman luojia ja verrattomia talkoolaisia. Nivalassa on hyvä yhteisen tekemisen henki ja into luoda pienestä näinkin isoja tapahtumia. Väkeä oli Nivalan ulkopuoleltakin, mm.  Helsingistä ja Espoosta, sekä monista lähikaupungeista. 266 ihmisen luoma valomeri oli vaikuttava näky.

            Tästä on hyvä hypätä uuden vuoden, vuoden 2019 puolelle ja kohti elokuun päätapahtumaa, Super PyssymäkiExtreme Polkutapahtumaa 2019, jossa on myös tarjolla mm. 7km hupisarja ilman ajanottoa. Moni tuntuukin tänä päivänä nauttivan kiireettömästä retkeilystä, joka on hektisessä nykymaailmassa verraton oivallus ja terveyttä tukeva tyyli.

          Toivotan omasta ja Nivalan Polku ry:n puolesta kaikille liikunnallista ja terveyden täyttämää uutta vuotta 2019!


Ps. Lyhtyarvonnassa onni suosi Ella Kyrölää. Onnea Ellalle! Otamme sinuun yhteyttä lähiaikoina.

Onni Vähäaho, Nivalan Polku ry

maanantai 17. joulukuuta 2018

IV ULKOROIHUTAPAHTUMA


IV ULKOROIHUTAPAHTUMA     

LA 29.12.  VINNURVA  KLO.16-19


* ISO-SYDÄNMAAN 7KM PERHEREITTI

* EI AJANOTTOA – ROIHUJEN TUNNELMASTA NAUTTIEN

* TULE NAUTTIMAAN TUNNELMASTA!!!



OSALLISTUMISMAKSU 
                 - 1 henkilö  5 euroa 
                 - Perhe      10 euroa

Joko paikan päällä tasarahalla tai ennakkoon

tilille: FI42 5291 0820 1076 02

Viestikenttään: Ulkoroihu 2018

 
OSALLISTUMISMAKSU SISÄLTÄÄ:
 
* LÄMMIN MEHU JA PIPARI ”MAALISSA” TARJOLLA KLO.16-19

* ULKOROIHU TUNNELMAN



JÄRJESTÄÄ:  NIVALAN POLKU RY 

perjantai 14. joulukuuta 2018

POLKUJUOKSUILTA UIKOSSA



Polkujuoksuilta 2.1.2019

Nivalan Polku - esittelypöytä 16:30-17:30
Maksuton Polkujuoksuniksejä Luento 17:30-18:00
Paikkoja vain 25kpl, Ilmoittaudu 040-5186766

Luennon jälkeen 30min Ohjattu yhteislenkki 18:00-18:30
50 Ensimmäiselle yhteislenkkiin tai luennolle ilmoittautuneelle PULLAKAHVIT JA UIMALIPPU
 
ILMOITTAUDU HETI MUKAAN! LUENTO PAIKKOJA VAIN 25kpl
Luennolle ilmoittautuneet:  Ville Isoniemi, Mirva Ylikoski, Teemu Korpela, Mirva Kukkola, Aila Siipola, Anssi Kiiskilä, Anna-Kaisa Poikkimäki  ... (7kpl)...