Jälleen on yksi vaellusvuosi takana vuonna 2014 uudelleen esiin kunnostetulla, alunperin jo vuonna 1974 avatulla iso-sydänmaanreitillä. Seitsemäs vuosi nykymuotoisella reitillä oli havaintojeni ja tulkintani mukaan kaikkein kiivain reitin käytön suhteen. Aikaisempien vuosien tapaan sähköiseen kuntolaatikkoon ilmoitettiin vain pieni murto-osa reitin kierroista, mutta silti ilmoitettu yhteis kilometrimäärä oli liki 16 000km. Se on melkoinen määrä ilmoitettuja kilometrejä yhdelle vaellusreitille.
Polku vahvistui ja sitä kunnostettiin menneenä vuonna ennätyksellisen paljon. Lopulta jopa 26 kilometrin "etulenkki" toimi Super Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) -tapahtumassa myös pyöräsarjan reittinä. Ja mikä parasta, kaikki pyöräsarjaan osallistujat selvittävät teknisessä maineessa olevan reitin.
Reitti on paljon kunnostamisen myötä tullut yhä kuljettavammaksi myös koko reitin osalta. Menneenä vuonna koko kierroksen matkalla hätyyteltiinkin jo viiden tunnin rajaa reilun 57 kilometrin kisamatkalla. Reitti sai paljon kiitosta PEP -tapahtumassa kauneudestaan ja teknisyydestään. Eräs jyväskäläläinen polkujuoksuniilo totesikin maaliin tultuaan, "ettei täällä paljon nousuilla mässäilty, mutta kylläpä sai työstää". Reitillä kävi väkeä Helsingistä Inariin saakka, kesällä koronarajoitusten hellitettyä.
Eniten niin sanottua perhereittiä (Pyssymäeltä 10,5km ja Vinnurvasta 7km) kiersivät Antero Erkkilä ja Päivi Männistö. Antero kiersi Pyssymäen perhereitin käsittämättömät 170 kertaa vuoden 2020 aikana. Päivi Vinnurvan perhereitin hurjat 157 kertaa. On siinä tullut polku tutuksi ja kunto kasvanut. Alla tunnetuimpien reitinosien vuoden 2020 aikana kolme eniten kiertänyttä vaeltajaa.
Perhereitti Vinnruvasta 7km
Päivi Männistö 157 kertaa
Jaana Jyrkkä 61 kertaa
Timo Vähäsöyrinki 40 kertaa
Perhereitti Pyssymäeltä 10,5km
Antero Erkkilä 170 kertaa
Onni Vähäaho 27 kertaa
Juha Uusivirta 15 kertaa
Etulenkki 25km
Onni Vähäaho 22 kertaa
Asko Kukkonen 9 kertaa
Timo Poikkimäki 4 kertaa
Koko lenkki 56km
Onni Vähäaho 5 kertaa
Mika Leppälä 2 kertaa
Yksi kierros 45 henkillöä
Pikanttina speciaalina voi loppuun todeta, että koko iso-sydänmaanreitin (56km) on kiertänyt nyt jo 121 eri henkilöä ja vaikkapa perhereitin Pyssymäetlä 474 eri henkilöä ilmoitetusti. Todellinen määrä on paljon suurempi perhereitti tilaston osalta. Koko kierroksen kiertäjiä ei lienee paljoa enempää ilmoitettujen ulkopuolelta.
Reitinkiertoja voi ilmoittaa myös taanehtivasti sähköiseen kuntolaatikkoon TÄSTÄ.
Hyvää vaellusvuotta 2021
Onni Vähäaho, Nivalassa 1.1.2021