Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 1. tammikuuta 2021

VAELLUS VUOSI 2020

             Jälleen on yksi vaellusvuosi takana vuonna 2014 uudelleen esiin kunnostetulla, alunperin jo vuonna 1974 avatulla iso-sydänmaanreitillä. Seitsemäs vuosi nykymuotoisella reitillä oli havaintojeni ja tulkintani mukaan kaikkein kiivain reitin käytön suhteen. Aikaisempien vuosien tapaan sähköiseen kuntolaatikkoon ilmoitettiin vain pieni murto-osa reitin kierroista, mutta silti ilmoitettu yhteis kilometrimäärä oli liki 16 000km. Se on melkoinen määrä ilmoitettuja kilometrejä yhdelle vaellusreitille. 

            Polku vahvistui ja sitä kunnostettiin menneenä vuonna ennätyksellisen paljon. Lopulta jopa 26 kilometrin "etulenkki" toimi Super Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) -tapahtumassa myös pyöräsarjan reittinä. Ja mikä parasta, kaikki pyöräsarjaan osallistujat selvittävät teknisessä maineessa olevan reitin. 

            Reitti on paljon kunnostamisen myötä tullut yhä kuljettavammaksi myös koko reitin osalta. Menneenä vuonna koko kierroksen matkalla hätyyteltiinkin jo viiden tunnin rajaa reilun 57 kilometrin kisamatkalla. Reitti sai paljon kiitosta PEP -tapahtumassa kauneudestaan ja teknisyydestään. Eräs jyväskäläläinen polkujuoksuniilo totesikin maaliin tultuaan, "ettei täällä paljon nousuilla mässäilty, mutta kylläpä sai työstää". Reitillä kävi väkeä Helsingistä Inariin saakka, kesällä koronarajoitusten hellitettyä. 

            Eniten niin sanottua perhereittiä (Pyssymäeltä 10,5km ja Vinnurvasta 7km) kiersivät Antero Erkkilä ja Päivi Männistö. Antero kiersi Pyssymäen perhereitin käsittämättömät 170 kertaa vuoden 2020 aikana. Päivi Vinnurvan perhereitin hurjat 157 kertaa. On siinä tullut polku tutuksi ja kunto kasvanut. Alla tunnetuimpien reitinosien vuoden 2020 aikana kolme eniten kiertänyttä vaeltajaa. 


          Perhereitti Vinnruvasta 7km

            Päivi Männistö  157 kertaa

            Jaana Jyrkkä  61 kertaa

            Timo Vähäsöyrinki 40 kertaa

 

          Perhereitti Pyssymäeltä  10,5km

            Antero Erkkilä   170 kertaa

            Onni Vähäaho    27 kertaa 

            Juha Uusivirta    15 kertaa

 

          Etulenkki   25km

            Onni Vähäaho    22 kertaa

            Asko Kukkonen  9 kertaa

            Timo Poikkimäki  4 kertaa 

 

          Koko lenkki 56km 

            Onni Vähäaho    5 kertaa

            Mika Leppälä     2 kertaa

            Yksi kierros   45 henkillöä              

 

            Pikanttina speciaalina voi loppuun todeta, että koko iso-sydänmaanreitin (56km) on kiertänyt nyt jo 121 eri henkilöä ja vaikkapa perhereitin Pyssymäetlä 474 eri henkilöä ilmoitetusti. Todellinen määrä on paljon suurempi perhereitti tilaston osalta. Koko kierroksen kiertäjiä ei lienee paljoa enempää ilmoitettujen ulkopuolelta. 


            Reitinkiertoja voi ilmoittaa myös taanehtivasti sähköiseen kuntolaatikkoon TÄSTÄ

            Hyvää vaellusvuotta 2021

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.1.2021