Vuonna 1974 alunperin tehdyn Iso-Sydänmaan vaellusreitin v.2014 uusittu versio. Tarinoita menneiltä ja nykyisiltä hetkiltä. Kuvia, videoita, kertomuksia, karttoja jne.
Lokakuun 24. päivä Iso-sydänmaanreitillä oli vilskettä, kun peräti 11 henkilöä intoutui vaeltamaan kävelten tai juosten vähintään 36 kilometrin matkan, joista viisi koko 56 kilometrin reitin. Tuosta voi lukea lisää täältä.
Kuva: Jari Jyrkkä
Reitin märkyys lisääntyi tyypillisesti loppusyksyä kohden, kun maa ei enää ime vettä. Lokakuun loppupuolella satoi ensilumi, joka suli liki samantein pois. Sen jälkeen oli lämmintä, mutta märkää. Nyt tätä kirjoittaessa lumi yrittää taas ilmoittautua sateen muodoksi.
Kuva: Antero Erkkilä 3.11.2020
Perhereitin kaatuneet puut hoidettiin pois polulta toissapäivänä. Vielä ei ole tullut tietoon Liisa-myrskyn mahdollisia puunkaatoja perhereitille. Kauempana reitistössä on myös kaatuneita puita, mutta niiden kimppuun mennään ehkä vasta keväällä.
Kuva: Onni Vähäaho 5.11.2020
Iso-sydänmaanreitin sähköinen kuntolaatikko päivitty eilen. Puuttuvat reitin eri osien kierrot voi ilmoittaa tuttuun tyyliin myös jälkikäteen.
Valitse itsellesi sopiva ryhmä ja ilmoittaudu mukaan 🌞🙋♂️ viestillä numeroon 040-5186766. Saat ilmoittautumisen jälkeen jatko-ohjeita, jos olet tulossa sunnuntain reissulle ja vahvistuksen myös lauantain ryhmiin liittämisestä.
RYHMÄT
Lauantai
La 24.10. Iso-sydänmaanreitin koko kierroksen vaellus. Lähtö Pyssymäeltä, reitin aloituspisteeltä. Matka 56km. Vaihtoehtona takalenkki 36km (Lähtö P8, Lahnajärventie). Sään mukainen varustus ja otsavalo mukaan.
Lähtöajat:
56km Kävelyryhmä klo.6:00 (kesto osallistuvien kävelijöiden mukaan, n.13-15h, vetäjä Arto.V)
36km Kävelyryhmä klo.8.00 (kesto osallistuvien kävelijöiden mukaan, n.8-9h, vetäjä Jari.J)
Iso-Sydänmaanreittiä (I-SR2014) on kunnostettu ennätyksellisen paljon tänä kesänä. Silti kunnostettavaa riittää eritoten silloissa, sekä polun päälle kallistuvissa suopursuissa ja marjan varvuissa että kanervissa. Reitin kunnostuksessa panostettiin tänä kesänä niin sanotun etulenkin (Pyssymäeltä menopuolta Lahnajärventielle ja paluupuolta saman tien kohdalta takaisin) osalta, joka on runkoreittinä noin 25km (24,7km) mittainen.
Viime lauantaina vaellusreitillä oli todenteolla vilskettä, kun 110 kenkäparia/pyörän ratasta polkivat polkua jälleen vahvemmaksi. Pyssymäki Extreme Polkujuoksuissa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa pyöräsarja, jossa kaikki viisi pyöräilijää selvittivät PEP26km kisamatkan. Valtaisa talkootyömäärä palkittiin. Tuo 26km lenkki alkaakin olla jo lähellä sitä mihin pyritään pidemmällä tähtäimellä koko lenkin osalta. Projekti koko lenkin osalta kestänee arviolta tuollainen noin 4-7 vuotta. Ja siitä huolimatta reitin alustan ja monimuotoisuuden ansiosta reitissä riittää kyllä extremeä, vaikka miten siellä kunnostetaan siltoja ja raivataan parempaa näkyvyyttä. Kannattaa käydä tutustumassa tuonne takaosaan.
Päivitin sähköisen kuntolaatikon tuohon vasemmassa laidassa olevaan sarakkeeseen. PEP toi taas kummasti väriä tilastoihin, sekä määrällisesti, että reitin ennätyksien ja top 10 tilastojen osalta. Kuvaavaa tilastojen tason nousulle on, ettei esim. Nivalan oma poika Pekka Vähäsöyrinki mahtunut koko reitin kaikkien aikojen kierrosaikojen osalta top 10 joukkoon, vaikka juoksi debyytissään veret seisauttavan upean ajan 6:37:04h.
Tapahtumassa nähtiin kolme reittiennätystä runkoreitin matkoilla, mitä jalkaisin mentäviin matkoihin tulee. Tietysti pyöräsarjoissa ja lasten sarjoissa kaikki voittoajat olivat uusia ennätyksiä, koska noita ei oltu aikaisemmin pyöräilty tai juostu. mm. lasten sarjassa oli tuo 2km reitti varsin uniikki. Naisten 26km matkalla nivalalainen kestävyysjuoksu lahjakkuus, Eila Tölli, riipaisi heti PEP-debyytissään entisestä reittiennätyksestä hyvän siivun pois. Uusi ennätys on nyt 2:26:44.
57km matkalla PEP-historian kaikki kuusi kisaa maaliin juossut Mia Tuoriniemi paransi viime vuonnna menettämäänsä reittiennätystä uuteen uskoon. Naisten reittiennätys on nyt kova 6:41:29. Se on todella kova. Miesten 57km matkalla jopa viiden tunnin raja natisi aina koppelokankaille saakka, mutta krampit hidastivat "Super-Jaskan" menoa loppupuolella, mutta siitä huolimatta hieman (0,5km) normaalia pidemmällä kisareitillä voittoaika oli jäätävä 5:04:57. Keskivauhti 5:17min/km. Edelleen kehoitan tutustuun sinne takaosaan. Tulokset kokonaisuudessaan löytyy täältä. ja Kuvat:
Kisavideoita
Koko reitin TOP -tilastot (27.8.2020)
MIEHET
MISSÄ
TOP 10
ASUU
AJAT
ERITYISTÄ
1
Jaakko Eskelinen
Helsinki
5:04:57
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
2
Tommi Sorvoja
Oulainen
5:29:20
17.8.2019
PEP2019 keli 4/10
3
Tero Ruokolainen
Tampere
5:55:53
13.8.2016
PEP2016 keli 9.5/10
4
Mika Leppälä
Kokkola
5:56:58
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
5
Antti Rönkkö
Keuruu
6:20:46
17.8.2019
PEP2019 keli 4/10
6
Jarkko Aspegren
Oulu
6:23:23
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
7
Mikael Heerman
Helsinki
6:24:00
17.8.2019
PEP2019 keli 4/10
8
Onni Vähäaho
Nivala
6:28:47
4.9.2019
Oma lenkki 5/10
9
Veli-Matti Tölli
Nivala
6:29:44
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
10
Antti Korkeakangas
Seinäjoki
6:33:58
13.8.2016
PEP2016 keli 9.5/10
NAISET
MISSÄ
TOP 10
ASUU
AJAT
ERITYISTÄ
1
Mia Tuoriniemi
Mikkeli
6:41:29
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
2
Sirkka Särkioja
Helsinki
6:45:23
17.8.2019
PEP2019 keli 4/10
3
Saara Päätalo
Oulu
7:50:57
19.8.2017
PEP2016 keli 9.5/10
4
Salla-Mari Kostia
Helsinki
7:32:06
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
5
Susann Berg
Pedersöre
7:53:01
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
6
Milla Vierimaa
Kokkola
9:00:59
22.8.2015
PEP2015
7
Tiina Aitto-Oja
Savonlinna
9:21:42
22.8.2015
PEP2015
8
Sanna Käräjäoja
Haapavesi
9:23:40
22.8.2015
PEP2015
9
Virve Närhi
Nivala
9:53:39
13.8.2016
PEP2016 keli 9.5/10
10
Riikka Eskelinen
Helsinki
9:57:10
22.8.2020
PEP2020 keli 5/10
Jos jotain kiinnostaa väliajat koko reitin ennätysjuoksussa niin tässä ne ovat:
12km 54min (P2 Lahnajärventie) tarkka keskivauhti 4:29min/km
26km 2:08h (Syyryntie) tarkka keskivauhti 4:58min/km
45km 3:58h (P8 Lahnajärventie) tarkka keskivauhti 5:17min/km (eli sama keskari kuin maalissa)
Järjestyksessään VI juhannus polkujuoksut pidettiin (järjestäjä
Nivalan Polku ry) perinteen mukaan juhannuslauantaina (20.6.) Pyssymäeltä
lähtevällä noin 10,5km perhereitillä. Osallistujia oli 26. Tässä tulokset: https://www.webscorer.com/race?raceid=215629
Naisten
sarjassa Aino Jääskeläinen teki uuden reittiennätyksen (50:54) sekunnin
marginaalilla entiseen verraten. Myös kisan kakkonen, Reisjärven 15-vuotias hiihtäjätähti, Peppi Leppälä (52:21) ja kolmanneksi tullut Haapajärven polkujuoksu kiitäjä Tiina Männikkö (52:33) kellottivat reitti historian toiseksi ja kolmanneksi parhaat ajat. Upeaa!
Miesten sarjan voitti Sievin uusi polkujuoksulupaus, Elias Nurmimäki, joka kellotti (45:58) kaikkien aikojen neljänneksi nopeimman ajan ko. reitille. Eliasta nopeammin reitin ovat kiertäneet vain Anssi Koirikivi (39:41), Lasse Raudaskoski (43:29) ja Risto Uusivirta (44:34). Kilpailu käytiin 30 sekunnin
väliaikalähtönä.
Reitti on kuivunut hyvää kyytiä kevään kosteuden jälkeen. Vihreät lehdet ja kesän tuoksut ovat palanneet piristämään liikkumista iso-sydänmaanreitillä. Reitti on nykyisessä muodossaan nyt seitsemättä kesää käytössä. Reitillä on par´aikaankin menossa hanke, jossa reittiä yritetään silloittaa ja parantaa maastopyörällä (ainakin osittain) kuljettavaksi. Tietysti talutuspätkistä ei päästä koskaan eroon, sillä takaosan maasto on sen verran teknistä.
Toukokuun lopulla koko reitin kiertotilastoihin saatiin sata henkilöä täyteen 2014 vuonna aloitetusta laskennasta alkaen. Emma ja Aapo Heiskanen ovat reitin 100. ja 101. kiertäjä kuusi vuotisen historian aikana. Reitin kierrot voi ilmoittaa sähköisessä kuntolaatikossa. Korjaan puutteet ja virheet aina seuraavassa päivityksessä. Kuntolaatikko on päivitetty 4.6. klo.24. Tilastot tuossa vasemmalla laidalla sivustoa.
Mainittakoot muista reitin yltiöahkerista käyttäjistä Antero Erkkilä ja Päivi Männistö. Anterolla on nyt koossa yhteensä 411 perhereitin kiertoa Pyssymäestä. Päivi taas on kiertänyt Vinnurvasta lähtevän perhereitin pelkästään tänä vuonna 106 kertaa. Reitillä on muutoinkin paljon käyttäjiä päivittäin.
Kesä-aikana on syytä huomioida perhereitin laavulla ( ja tietysti muillakin laavuilla) kulloisetkin metsä -ja ruohikkopalovaara varoitukset. Silloin ei saa laavulla tulta pitää. Huomautettavaa on myös perhereitin laavun ympäristön siisteydestä. Muistakaa viedä ruoat ja roskat pois, mitkä metsään tuottekin. Pidetään luonto ja ympäristö siistinä. Se on kaikille parempi asia.
Hyvää vaelluskesää kaikille! Juhannusviikon lauantaina pidämme taas perinteisen Juhannuspolku tapahtuman Pyssymäen pulpetilta alkaen. Ilmoitamme tästä lähemmin Nivalan Polku ry:n facebookissa.
38 kerta. Nöyrästi heitän reilun viiden kilon apinan selkääni. Olkoonkin, että osa siitä on etupuolella. Kaksi lötköpulloa rinnankorkeudella on kuin apinan kädet ja puolen kilon häntä kädessäni. Kolmas lötkö. Yksi on vielä selän kengurupussissa. Itse repun juomasäiliö on täysi. Tämä kaikki virtaa suustani alas. Liki 100% tuoremehua tällä kertaa. Lähes jokaisessa taskussa on jotakin. Seison tyhjällä Pyssymäen stadionilla. Ajan henkeä kuvaavasti. Nyt ei ole, eikä saa olla tungosta.
Käynnistän kellon. Apina istuu hyvin vartaloni ympärille ja saan pian juonesta kiinni. Vasen ja oikea. Tätä toistetaan. Tänään todella kevyesti. Juostaan sitten joskus. Nyt retkeillään, hölkätään ja kävellään. Otetaan kuvia ja videoita, josta kooste tekstin lopussa.
Pari kilsaa mennyt. Tuntuu, että jalat liikkuu betoniporsaan alla. Olo on lievästi sanottuna robottimainen. Askel on matala. Täytyy keskittyä ettei kompastu. Reitillä on paljon kiviä ja juuria - ja muutakin. Mitä, se selvinnee myöhemmin. Eka kävelypätkä. Kuudentoista minuutin välein on kello piippaamassa. Oikean jalan takareittä on kiristänyt jo pari-kolme viikkoa. Se pitää askeleen suppeana. No jospa se menee.
Pian Lintulassa ja kaukana sivilisaatiosta. Jos minulla ei ollut tänne tullessa koronaa, ei sitä varmasti tule seuraavan seitsemän tunnin aikanakaan. Täällä olen turvassa. Näin haluan uskoa. Vaihtelevaa on reitti. Välillä on lunta paljonkin, välillä ei ole ollenkaan. Vielä polku kuitenkin kantaa, sillä 36km edestä reittiä on kuljettu viime päivinä myös läskipyörillä. Nyt alkaa olemaan viimeiset päivät sille. Vieläkö joku ehtii?
Kiersin kolme päivää aiemmin 36km reitin. Kävin siis Pesänevantiellä ja sieltä sitten takas päin. Nyt koko setti, mutta vain kerran. 57km työn alla. Riekko parvi lehahtaa lentoon. Komean valkoisia, hieman ruskeita pisteitä. Vai ovatko mustia? En tiedä. Täytyy googlettaa. Tai sitten vain unohtaa. Äkkiä jalka takertuu ohuelta näyttävään pajuun. Pakkanen on puristanut pajun molemmat päät tiukasti hankeen kiinni. Täällä on luonnon omia ansoja. Luontokin osaa pyydystää, mutta en antaudu saaliiksi. Tämä ansaan tarttuminen toistuu muutamia kertoja myöhemminkin tällä retkellä.
Raskasta ja hidasta, vaikka toki vain tyhjäkäynnillä menenkin. Onko tämä kaikki repun painon tekemää? Pari tuntia on mennyt. Takaosassa alkaa koskematon osuus. Arvaamatonta. Välillä on kantohanki ja millä tahansa askeleella uppoaa puoleen sääreen. Hankala, kun ei tiedä seuraava askelta, on vain otettava se vastaan. Kuluttaa. Keskisyke silti edelleen 121.
Varjolankankaan seutu ottaa aikansa ennen kuin siitä pääsee ohi. Sieltä löyty munahankikin. Edelleen kiristää sieltä oikealta takaa. Saan kiskottua itseni hangen pinnalle. Puistelen hieman vaatteita enimmistä lumista ja niistän. Jatkan matkaa. Syyryssä ystäväni Keijo on piirtänyt piristyksekseni iloisen hymyn kuvan. Kiitos. Piristi. Hymyssä suin jatkoin kohti Syyryn kämpän ohitusta, jossa olikin paljon populaa pihalla. Huikkasin tervehdyksen ja vedin vähän vetävämmällä askeleella ohi - ihan piruuttani. Heti mutkan takana tietysti kävelin, söin ja join.
Puolivälissä. 3h46min. Raskasta pätkää. Enempi upottavia paikkoja. Kohta helpottaa, uskon. Ja niin helpotti, kun pääsi Iso-Juurikan penkalle. Siellä oli oikeastaan koko kuuden kilometrin Juurikan ohitus aika hyvää polkua - paitsi yksi munahankikohta ja yksi pummi, kun lähdin paasinlinjalla hetken juokseen vahingossa kelkkareittiä. No ehkä 100 metriä extraa tuli siinä.
Paluupuolella Pesänevan molemmin puolin on uuttaa hakkuu-aluetta, mutta suon yli oli hyvä juosta. Parempi kuin kesällä, sillä nyt se on jäässä. Vajaa kuusi tuntia retkihölkkää takana. Vielä pitää kotva jaksaa. Jännästi takareisi on jossain kohtaa antautunut tai sitten turtunut. Se helpotti askelta. Siitä iloisena hyppäsin Ellulan kohdallakin ison kiven ottaen vastaan pelkästään oikealla jalalla. Eikä sattunut. Jee!
Munalankaaren laavulla on porukkaa paljon. Näytti olevan yksi perhe, joten hyväksytään turvavälin puuttuminen. Nyt on kova pitää se kaksi metriä, mutta se kannattaa. Nyt kannattaa yrittää tosissaan välttää ihmiskontakteja. Harkitkaa liikkeitä ja kyläilyjä esimerkiksi. Kyllä sitä sitten syksyllä ehtii. Tästä kirjoitinkin sunnuntai-aamuna omaan blogiini jotain.
Reilu kilsa perille. Tuomo yllättää ottamalla minut vastaan tervehtimällä ja kuvaten. Vähintään metrin turvaväli toteutuu. Lopulta perillä. 7h 31min. Eli toinen puolisko meni jopa minuutin nopeammin. Harvinainen negatiivinen splitti siis.
Iso-Sydänmaanreitin seitsemäs talvi, sillä ennen I-SR2014 reitin maalausta, toukokuussa 2014, vaellettiin jo ensimmäinen neitsyysvaellus. Tämä talvi on ollut sikäli erilainen, että se katosi Joulun jälkeen ja puhkesi uudelleen kukkaan vasta tammi-helmikuun vaihteessa. Tammikuu meni pitkälti vesikeleissä ja lumikin katosi reitiltä lähes tyystin. Nyt sitä on taas kenkäillä asti. Toinen päivä helmikuuta tekikin lumikenkäily paluun reitille, kun Tuomo Junttila kenkäili P1-P9-P1 välin edestakaisin. Hienoa, lumikenkäily edistää reitillä kulkemista lumisenmaan aikana. Kannustan.
Sitten edellisen kirjoituksen on saatu reitille hieman siltahankerahaa. Näin yritämme parantaa pyöräilijöiden kulkemista reitillä. Tulevana kesänä Iso-Sydänmaanreitillä on jo kuudetta kertaa perätysten Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtuma. Tapahtuman INTRON näet TÄSTÄ.
Alla joitakin kuvia talven vaiheilta.
Lorvinlinja hieman ennen Kivihautakangasta 9.tammikuuta.
Noin 400 metriä ennen P2:sta 11. tammikuuta. Lumi on käynyt vähänä.
Sähköinen kuntolaatikko on päivitetty. Eri reitinosien ilmoitetut reitinkierrot löytyvät linkkien takaa tuosta sivun vasemmasta reunasta. Ilmoita puuttuvat tai virheelliset tiedot viestillä numeroon 040-5186766. Kuka ja mitä reittejä, ja montako kertaa mitkäkin reittiä v.2019 ja jos pidemmältä ajalta ilmoittamatta niin vaikka koko ajalta voi ilmoittaa.
Reitillä kävijöitä lasketaan sen vuoksi, että voimme osoittaa reitin huoltoon käytettäviä todisteita. Sähköisen kuntolaatikon merkintä linkki löytyy tuosta sivun oikeasta laidasta. Kannustan ilmoittamaan reitinkierrot. Se on kaikkien yhteinen etu.