Mies hyppää pyörän satulaan,
klossit kiinni
kolahtaa
ja lähtee veivaamaan
keula kohti Iso-sydänmaan
adrenaliini suonissaan
antaa mennä vaan.
Tieltä poikkee polulle Iso-sydänmaan
innoissaan
veivaa vaan, veivaa vaan.
Vastaan tulee oja, mäki,
paikka soinen, minne hoppu
moinen
kiihdytänkö jarrutanko?
Jäänkö kammelle ruikuttaan?
Joudunko tunkkaamaan,
tunkkaamaan?
Polku jatkuu, juomaa kuluu
paljon evästä palaa.
Välillä maata syleilee ja
puitakin halaa.
Läpi aukkojen ja
pusikoiden
välillä itseään rusikoiden, rusikoiden.
Vastaan tulee kivinen louhikko, este
aikamoinen
Rengas räjähtää mutta pystyssä pysyy
taituroiden.
Eikun kumin vaihtoon ja sitten
pumppaamaan,
pumppaamaan.
Matka jatkuu taas.
Jos kesken ketju katkeaa, tippuu mies tankoa vasten
käy kipeää munskuihin, ei ole
leikkiä lasten.
vaan ketju liitettävä on ja jatkettava matkaa
vaan,
matkaa vaan.
Pullot tyhjenee eväät loppuu,
polun päätä vain ei
näy.
Jalkaa ramppaa, satula hiertää
ei voi oikaista eikä kiertää. On pakko
jaksaa,
pakko jaksaa.
Onko tässä mitään järkeä,
se ei ole kysymys
tärkeä.
Sen päälle kun kotona saunaa,
ei kanna keikalle kaunaa,
keikalle kaunaa.
Pääasia ettei jää kotiin punkkaamaan,
menee vaikka
metsään tunkkaamaan,
tunkkaamaan.
Pasi Kaarlela, Nivalassa 29.3.2015