Läheppä mukkaan vaikka kaveri tai työporukalla hupisarjaan (7km). Tai haasta itesi ja ystäväsi ajanotollisiin sarjoihin, 12km:lle, 26km:lle tai jopa 57km:lle. Nuorille (v.2003 tai myöh.synt.) 5km matka. Ja Junioreille hauska Extreme rata, jonka yhteydessä monenlaisen puuhan lisäksi myös voi ilahtua Ponin seurasta tai vaikka Säbä-tutkalla kokeilla miten hyvät kyydit saa pallolle annettua.
Innostuppa mukaan. Lue lisää TÄÄLTÄ.
Onni Vähäaho, Nivalassa 28.6.2018
Sivun näyttöjä yhteensä
torstai 28. kesäkuuta 2018
lauantai 23. kesäkuuta 2018
IV JUHANNUSPOLKUJUOKSU I-SR2014 PERHEREITILLÄ
Jo neljättä kertaa oltiin koolla Juhannuslauantaina Pyssymäellä ja Iso-sydänmaan vaellusreitin perhereitti lenkin lähtöpisteellä ns. "pulpetilla". Joka toinen Juhannus on paistanut, ja joka toinen on kuurotellut vettä. Nyt oli kuurosateisen päivän vuoro. Toki itse juoksun aikana ei tainut juurikaan sataa. Yhteensä 11 ulkoilijaa innostui paikalle. Heistä 9 kiersi reitin numerolapun kanssa, yksi omaksi iloksi koko perhereitin ja Hautamäen Topikin kävi puolikierrosta ja tuli maaliin heti kärkikaksikon jälkeen.
Kuva: Onni Vähäaho
Kuvassa vasemmalta: Jarkko Turunen (kellomies), Harri Jokela, Lasse Raudaskoski, Markku J. Kumpula, Teemu Korpela (aivan takana, näkyy hiukan), Jussi Mökkönen, Teuvo Hautamäki, Joni Laakkonen, Markku Mehtälä, Jari Mehtälä ja Anssi Koirikivi.
Iso-sydänmaan vaellusreitti on vuosien saatossa parantunut, etenkin viime -ja tänä vuonna tehdyt kunnostustyöt ovat tehneet reitin perhereitti osuudesta varsin paljon helpommin kuljettavan. Silti jalkaa täytyy nostaa ja askelen pysyä tansahtelevan kepeänä mikäli meinaa edetä reitillä vauhdikkaasti pystyssä pysyen.
Hiihtosuunnistuksen murtomaahiihtoon vaihtanut Anssi "Moose" Koirikivi, 22, piti hallussaan perhereitin reittiennätystä (43:35 vuodelta 2015). Nyt Haapajärveltä Rovaniemelle opiskelujen ja harjoittelun perässä muuttanut superlahjakkuus oli toista kertaa reitillä. Odotusarvo reitin parantumisen ja miehen kehittymisen myötä oli uusi reittiennätys. Spegulaatioissa liikuuttin 40-41min arviossa. Kellomies Jarkko Turunen ounasteli jopa 40 minuutin alitusta, johon laskettiin vaadittavan 3:48min/km keskivauhti! Se hymyilytti myös Jarkkoa ja yhdessä puisteltiin päätä vauhtejen järjettömyyksille. Oltiin hullunkuuloisissa lukemissa.
Lopulta Anssi tinttasi voittoon uskomattomalla 40minuutin alituksella! 39:41! Se alittaa entisen ennätyksen liki neljällä minuutilla. 3:47min/km tuli keskivauhdiksi. Hitain kilsa oli ollut 4:13 ja nopein (eka 3:18). Anssin ehdoton vahvuus on vauhdin vähäinen muutos alustasta huolimatta. Kuvaavaa on, että eka kilsa meni myötämaahan 3:18. Se on tietysti hurja, mutta samalla kuvastaa, että Anssi on kestävyysmies, ei sprinttimies. Viimeinen täysi kilsa vastamaahan 3:36! Se on aivan tajuton. Yheksän kilsaa raastoa alla ja sitten vastamaahan tuollaista haipakkaa.
Koko muukin joukko teki huikeita suorituksia. Jokainen teki oman ennätyksen. Nivalan vasta 17-vuotias superlahjakkuus, Lasse "Rock" Raudaskoski, juoksi myös entisen reittiennätyksen alle. Aika 43:29 on ylivoimainen uusi Nivalan ennätys. Lasse on nyt Nivalan polkujuoksun kingi. Aivan huippua!
TULOKSET, IV JUHANNUSPOLKUJUOKSU, NIVALA, PYSSYMÄKI
REITTINÄ ISO-SYDÄNMAAN REITIN PERHEREITTI 10,5km
1. Anssi Koirikivi, Rovaniemi 39:41 (Uusi reittiennätys)
2. Lasse Raudaskoksi, Nivala 43:29 (Uusi Nivalan ennätys)
3. Jussi Mökkönen, Sievi 50:44 (Uusi Sievin ennätys)
4. Teuvo Hautamäki, Nivala 58:55 (PB = Personal Best)
5. Joni Laakkonen, Nivala 59:00 (PB)
6. Markku Mehtälä, Nivala 59:16 (PB)
7. Harri Jokela, Nivala 59:25 (PB)
8. Jari Mehtälä, Nivala 76:08 (PB)
9. Teemu Korpela, Nivala 81:07 (PB)
Ilman aikaa:
Toivo Hautamäki ja Markku J. Kumpula
Kisan järjestäjä: Nivalan Polku ry.
Onni Vähäaho, Nivalassa 23.6.2018

KOIRIKIVI TEKI MAHDOTTOMASTA MAHDOLLISEN

IV JUHANNUSPOLKU VIDEO - JUHANNUSPOLKU 2018
Onni Vähäaho, Nivalassa 23.6.2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)