Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

TALVELLA VAELLUSREITILLÄ

                   Onko nyt talvi? Tätä joutuu nykyään kysymään sekä muilta, että itseltään harvase talvi. Ota siitä selvää. Kahta kertaa ei tarvi minua käskeä. Otetaas selvää. On vielä hieman pimeää. Napsautan ohtalampun päälle. Tämän olen tehnyt enemminkin.

                  Kesäkengät ja talvi. Onko se mahdollista? Sievin sydänmailla on jo lunta. Sinne matkan täytyy käydä, jos alottaa matkan Pyssymäeltä ja suuntaa kengät kohti Iso-Sydänmaanreittiä. Jaloissa sentään vedenpitävät sukat. Muistot palaavat. Viime vuonna nekään ei meinanneet pelastaa. Nollassa on mittari ja lunta kaunoo. Ojat on täynnä vettä. Se tietää, ettei maa vedä nyt vettä. Tämä tietää veden nousemista polkujen päälle.

                 Alussa on märkää. Heti kastuu - ja on kylmä. Mitä pitäisi ajatella? Kilsa tultu ja on kylmä jaloilla. Ehkä 57km jäljellä. Olen kuitenkin liikkeellä juosten, joten jalkaterät lämpiävät ennen kuin ajatuksissa päädyn pidemmälle.

                 Talvella ei voi viedä juomapulloja tienvarsiin avuksi vaan kaikki täytyy kantaa mukana. Jo ennestään raamikkaaseen ruhoon liimautuu noin 5kg lisäpainoa pelkästään selvitäkseen reissun nesteen ja eväiden puolesta. Voi kokeilla.

                 Lintula 8km. Alkulämmöt on otettu. Märkää ja kuivaa. Tätähän tämä on. Kostean jälkeen on kuivaa ja toisinpäin. Nyt ei tarvi hätistellä paarmoja. Reitti tarjoaa matkaa syvälle itseen. Sitä mitä jokainen tarvii. Halu tietää mitä tehdä seuraavaksi elämässä. Vai onko nyt hyvä? Liikkumisen psyykkisestä hyvästä puhutaan aina vain liian vähän.

                 Pesäneva. Joko useimmat tippuvat kyytiltä? Ollaan noin 14km päässä Pyssymäeltä. Ja on märkää. Jalkoja paleltaa taas. Tulee hetkellinen epäusko sisällä. Se on osa sitä rehellisyyttä itseä kohtaan, jota sydänmaa tarjoaa ja antaa. Ja sitä ihmiset hakevat. Jokainen haluaisi tietää vähän enemmän itsestään tässä sykkivässä nykymaailmassa. Apu on lähempänä kuin arvaammekaan. Tuolla missä on korkeita puita ja osin pelonsekaista epätietoisuutta. Ei siellä ole susia tai karhuja, ne pelkäävätä meitä, siellä on vain omat ajatukset, niitä joita etsimme. Vastaukset itsellemme.

                  Taas lämpenee. Juoksen taas. Ihan niin kuin en olisi juossutkaan. Tuntuu sisällä hyvälle. Ehkä kaksi tuntia ja vajaa 16 kilsaa. Sulia soita välissä. Jos joku laskee. Sydänmailla harva laskeee. Tuntuu kuin olisin lähtenyt tähän viikkon vasta tänään tiistaina, vaikka edellisenä päivänä juoksin 45 kilometriä alle vain väsyttääkseni vähän jalkoja. Metso - kuinka kaunis eläin. Ehkä saan anteeksi, jos menen tästä vain aivan hiljaa?

                  Kolme tuntia takana ja olen taas suolla. Niitä täällä riittää. Tutut saarekkeet. Syvällä tyytyväisyys omasta terveydestä. Täällä saa vastauksia nykyiseen ja tulevaan. Mihin uskot, mihin olet tyytyväinen, mitä kaipaat. Vasen ja oikea, se on oikeasti niin helppoa. Toki ensin pitää vähän harjoitella. Ja siihenkin pitää harjoitella, että jaksaa harjoitella. Ehkä voin kertoa sinulle joskus lisää?

                 Syyry. Lähes puoliväli. Eteläisin piste. Maansydämenjärven leirintäkeskus lähes kuuloetäisyydellä. Tänne on monen retki päättynyt. Suot, ojat ja kalliot syöneet uskon seuraavasta askeleesta. Se on niin yksinkertaista. Niin on käynyt itsellenikin. Niin sivilisaatiossa kuin reitilläkin vain nöyryys vie päämäärään. Hetken voi mahtailla, mutta se on sittenkin vain ohikiitävää.

                33kilsaa takana ja saavun Iso-Juurikan penkalle. Jalka on kevyt. Täällä punnitaan nainen ja mies vai pitäisikö nykyään sanoa henkilö. Tässä kohtaa muistelen Pyssymäki Extreme Polkujuoksussa onnistuneita. On se aika moinen matka onnistua. Lakkia päästä.

                Pykyn autiotupa jää taakse. Saavun leveälle ojalle, jossa siltapuut ovat veden alla. Nauru ei pääse siitä vaan siitä, että ironisesti sillan takana on 15m lisää kahlaamista. Tämä on nyt tätä. Täytyy jaksaa yli kaiken vetelän ja mudan, jota nyt on ollut ennätyspaljon. Olen kiertämässä tätä reittiä nyt 24 kertaa.

                Jalka on kivan kevyt. Olenko kunnossa? Liian aikaista pohtia moista. Jokainen yksityiskohta reitillä saa jälleen tapaamisen riemuni osakseen. Tämä juurtuu aika pian. Minulla on ystävä, joka ei ole monestikaan kiertänyt reittiä, mutta kuvamuisti on uskomaton. Täällä on aikaa muistaa ja ajatella - elää ja hengittää. Tämä on voimaantumista varten.

                Pesäneva paluupuolella ei ole enää lastenleikkiä. Suo sinällänsä ei ole kuoliopiste, mutta sitä seuraava lahnaojan kahluu viimeistelee takuulla viimeisetkin tempoilut. Jalkaterät käyvät yhä kylmemmäksi ja silmämunat pullistuu. Uho on viimeinen ominaisuus täällä. Siitä ei ole mitään apua. Sensijaan vilkkaat jalat auttavat.



                Onneksi omat jalat ovat tänään virkeät ja nostettu vauhti tuo nopeasti eloa jalkateriin. Varpaat pelastuu. Jos joku ei tiedä, viime talvena rima meinasi tipahtaa. Kolme plastikkakirurgia pohti varpaiteni tulevaisuutta. Yhä kymmeneen iltoisin päästään. Se on hyvä näin.

               Loppu 12 kilsaa oli kosmetiikkaa. Aina se ei ole ollut niin. Siitä käy kiittäminen mm. tämän vaellusreitin. Se juttu ei ole olla toista parempi vaan ottaa itsestään selvää.

Ultrapolkujuoksija, Onni Vähäaho

perjantai 3. marraskuuta 2017

POLKUTONNI KAMPANJAN LOPPUTULOKSET

                   Kiitän omasta puolestani kaikkia osallistuneita laajasta aktiivisuudesta polkutonni kampanjassa. Kampanja sai aktiiviseksi peräti 132 henkilöä, jotka liikkuivat kampanjan aikana yli 14000km! Vähintään 250km määrän saavutti peräti 16 polkuaktiivia.

                  Iso kiitos Nivalan Liikuntakeskukselle tuesta kampanjaan ja arvontapalkinnon lahjoituksesta!

                        Polkutonnikampanja kesti 6kk. 1.5 - 31.10.2017

POLKUTONNI SUORITUKSET




POLKUTONNI 2017


(vartti, puoli-
1.5. - 31.10.2017


kas, kokotonni)


POLKU
TÄYTTYNYT
NIMI
KILOMETRIT
POLKUTONNI





Aino Jääskeläinen
10,5

Aleksi Peltosaari
10

Anna-Kaisa Järviluoma
10,5

Anne Haikara
92,5

Anne Tölli
886,7
Puolitonni
Anni Niku
10

Anssi Kiiskilä
31,5

Antero Erkkilä
32,5

Antti Kämi
24

Antti Vilkuna
24

Elisa Nevanperä
34,5

Elsa Haikara
38

Erkki Vähäsöyrinki
81,2

Eveliina Lintula
24

Harri Holmström
24

Harri Jokela
309,9
Varttitonni
Heikki Saukonoja
22

Helena Visuri
24

Henri Kuki
69,5

Iida Pelkonen
11

Iina Laulumaa
7

Jaakko Niemimäki
43

Jaana Jyrkkä
7

Jaana Kaarlela
16

Janne Haikola
90

Jari Jyrkkä
201,3

Jari Kaukua
114

Jari Kautto
7

Jari Mehtälä
157

Jari Sikala
24

Jarkko Turunen
116,5

Jarmo Honkala
324,7
Varttitonni
Jasmin Vähäaho
4,1

Jenna Häggman
7

Jenni Juola
31,2

Joni Laakkonen
119

Joonas Jyrkkä
220

Jouni Knuuti
115

Juha Karsikas
14

Juha Kuukasjärvi
80

Juha Saukonoja
250
Varttitonni
Juha Uusivirta
25

Juho Kostekivi
24

Jukka Eronkoski
16

Jussi Mökkönen
467
Varttitonni
Kaisa Haikara
16

Kaisa Salonen
24

Kaisu Vähäsöyrinki
13,7

Kari Marjakangas
24

Keijo Autio
24

Keijo Nivala
554,1
Puolitonni
Kimmo Niemimäki
12

Lasse Raudaskoski
13

Lasse Ylimäki
543
Puolitonni
Laura Stenroth
7

Liinu Tiainen
10

Mari Pääkkö
3,2

Marianne Päivärinta
13,7

Marika Myllylä
24

Maritta Peltokorpi
7

Markku J. Kumpula
513,8
Puolitonni
Markku Mehtälä
884
Puolitonni
Martti Ahistus
24

Matti Haikara
31,5

Matti Myllylahti
24

Matti Niku
20

Mia Tuoriniemi
114

Mika Leppälä
114

Mikael Juola
10,5

Mikko Sainio
25

Minna Isoaho
7

Minna Niemimäki
775
Puolitonni
Mirva Ahola
14

Moona Keskisarja
7

Niko Aitto-Oja
24

Onni Vähäaho
1500
Kokotonni
Pasi Hautamäki
182,5

Pasi Koskinen
115

Pertti Poikkimäki
24

Petri Nietula
14

Piia Saukko
548
Puolitonni
Pirjo Poikkimäki
830
Puolitonni
Päivi Karikumpu
48

Päivi Lassila
10,5

Päivi Pääkkö
3,2

Päivi Uusivirta
565
Puolitonni
Päivikki Turunen
88,9

Regis Rouge-Oikarinen
114

Riitta Kokkoniemi
7

Ritva Junno
22,4

Samuli Niku
20

Samuli Vähäsöyrinki
653
Puolitonni
Sanna Eronkoski
16

Sanna Käräjäoja
52

Sanna Nivala
7

Sanna Tölli
7

Sanni Haikara
24

Sari Pipinen
14

Sauli Korkiakoski
24

Sauli Päivärinta
73,7

Seija Henttonen
52

Simo Niku
20

Sini Laulumaa
7

Sinikka Takalo
7

Sonja Hosionaho
53,6

Tapani Lintula
24

Tapani Saukko
52

Tarja Karsikas
21

Tarja Latvakoski
7

Teemu Isoaho
58

Teemu Korpela
248,5

Teuvo Hautamäki
44,2

Tiina Männikkö
24

Tiina Rautaoja
11,4

Tiina Saukonoja
250
Varttitonni
Timo Poikkimäki
121,5

Timo Vähäsöyrinki
10,5

Tommi Aitto-Oja
24

Tuomas Ahola
31,8

Tuomas Korkiaskoski
24

Tuomas Remes
9

Tuomo Junttila
24

Tuula Jakovuori
52

Veera Lintula
24

Veera Vähäkangas
10

Veli-Matti Anttila
58

Venla Turunen
45,4

Vesa Haikara
13

Vesa Nevanperä
34,5

Viivi Turunen
11,4

Vilja Turunen
7

Virve Närhi
21,5











KAIKKI



YHTEENSÄ
14491,1





POLKUTONNI KAMPANJAN ARVONTA HALTIATTAREN KÄSI VIITTASI VÄLIKYLÄLLE PÄIN. PALKINTONA  10 kerran KUNTOSALI kortti. 

ONNEA KOSOLTI, SAMULI!!!

ALLA KUVA ONNELLISESTA VOITTAJASTA



Polkukuntoilija, Samuli Vähäsöyrinki