...seuranta. Lue lisää TÄÄLTÄ.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 30.10.2014
Vuonna 1974 alunperin tehdyn Iso-Sydänmaan vaellusreitin v.2014 uusittu versio. Tarinoita menneiltä ja nykyisiltä hetkiltä. Kuvia, videoita, kertomuksia, karttoja jne.
torstai 30. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
JUURIKAN SEUDUN LISÄMERKKAUS JA POLUN KUNNOSTUSTYÖT
Kävimme tänään Keijon kanssa laittamassa lisämerkintöjä Vähä-Juurikan ja Iso-Juurikan alueille, joissa oli maalipuita mennyt metsänhoidon yhteydessä. Samalla oli vähän risusavottaa ja polunpohjan parantamista. Tässä ohessa video reitin kunnostus toimista. Jospa se selventäis reitinkiertäjien menoa.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiel 27.10.2014
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiel 27.10.2014
I-SR2014 TARINAT, OSA 10.
Oon kiertäny reitin takaosaa varsin aktiivisesti koko syksyn, lähinnä metsästystarkoituksessa.
Hakkuualueiden leviäminen on tapahtunut melko nopealla aikataululla.
Varsinkin Susilehto muuttui hetkessä komeasta kangasmaastosta järkyttäväksi kivilouheikoksi.
Pari kertaa olen kävellyt Hevoskorvesta Syyryyn, kerran oli poika (Antti) mukana,
ja silloin olemme melko varmoja, että Mustajärven rantamaisemissa karhu vislaili meille.
Mikäpä muukaan siellä viheltelisi, vihellys kesti n. 5-7 s. Se harmittaa, ettei nähty tätä viheltelijää… se olisi ollut toiveiden täyttymys.
Myös
Lahnajärveltä Takapöykiöön olen käveleskellyt kerran, sieltä sitten
Maijannevan kautta pikku Susilehtoon: Maijaneva oli hieman helpompi
kävellä näin syksyllä
kuin aiemmin keväällä. Kuvia olisi ollut enemmänkin, mutta kännykän
kuvat hävisi huollon yhteydessä.
Kuva Syyryn rannasta.
Kuva Mustajärven länsipuolelta(?)
???? Vähä-Juurikka ????
Pöykiössä on myös laajat hakkuut menossa. Pesänevalta kuva syyskuun lopulta, olipa melko tiheä heinikko siinä.
Siellä on muuten koira tuossa heinikossa, seisoo jotain lintua.
Koittakaapa löytää se siitä. On oranssi liivi päällä.
lauantai 25. lokakuuta 2014
I-SR2014 TARINAT, OSA 9.
Saukonojan perhe on ollut ahkerasti reitillä pelastuspisteiden 8-9-1 välillä. Tiina, Juha, Jaakko ja Nappe-koira. Tässä heidän kertomaa kuvien muodossa reitiltä. Kuvat otettu 12.10.2014.
Klikkaamalla saat kuvat isommiksi...
?? Umpineva ???..
Ellula...
Koppelokangas...
Sulunneva...
Teljolampi...
Tervahauta... Lintuneva???
Kuvat: Tiina Saukonoja.... Kuva-arvaukset ylläpitäjä...
Klikkaamalla saat kuvat isommiksi...
Kuvat: Tiina Saukonoja.... Kuva-arvaukset ylläpitäjä...
torstai 23. lokakuuta 2014
I-SR2014 koko reitin ennätys koitos, Tarinat osa.8
Alotetaan kuitenkin ees-alakuun tiedotteilla. Eilen aamulla kirjoitin ennen reitille menoa maalipuiden kaatumisista TÄNNE. Nyt minulla on tuoreen reitin kierron jälkeen tarjottavana lisäkartta maalipuiden kaadoista. Eli taas tuo punainen viiva oranssin vieressä.
Karttaa klikkaamalla saat kuvat isommaksi.
Tämän juoksuvaelluksen ei pitänyt olla ensinnäkään mahdollista eilettäin. Minulla oli nimittäin varattu klo.8:ksi hammaslääkäri. Ajattelin, ettei puudutetulla suulla voi lähteä koko reittiä kiertään. Miten sitä saa nesteitä ja puhumattakaan eväitä alas? Ultrajuoksijan vaimo oli toista mieltä: -"Kyllähän se nyt neste menee alas ja voihan sitä ainakin toisella puolen syyä, kyllä ne eväät aina jostain kohtaa menee". No jopas oli naseva vastaus. Eikai tuota voi muuta kuin uskoa ja päättää lähteä hammaslääkärin jälkeen. Laskin realistisesti, että olisin n.klo.9.30 liikkeellä - Pyssymäen reitin lähtöpaikalla.
Aamulla hyvissä ajoin ennen klo.6 valmisteleen. Valmisteluthan on yksi tämän ultrajuoksun suola. Tämän vuoden toukokuun alussa oltiin Keijon kans juostu koko lenkki aikaan 10:24:55. Eli otin tavoitteeksi 10h alituksen. Jotenkin laskiessani - ja ajatellessani reitin jo tutuksi tulleita eri pätkiä, aloin näkemään pienen-pienen mahdollisuuden oikein nappisuorituksella jopa 9h aikaan. Näin aikahaarukka oli siinä. Taskuun tein ja kontaktoin minun ja Keijon toukokuun suorituksen väliajat eri paikoissa ja kelloon laitoin ankaran 9h jäniksen. Reppuun pakkasin Fenixin takuuvarman ja suorituskykyisen otsalampun. Laskin, että 3-9 viimeistä kilsaa tulen hämärässä/pimeässä. Riippuen, onko aikani 9h vai 10h - tietysti se voi olla enemmänkin, mutta tuossa pelissä riittää potku pitkään... Aamulla, vielä ennen hammaslääkäriin lähtöä tein kaikki ne valmistelut jotka pystyin tekemään ennakkoon, jotta lähtöni olisi sitten mahdollisimman sujuva... Ja mitä tapahtui sitten?
Kuka sieltä nyt soittaa? Kello on varttia vaille 8:n. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion puhelinnumeron alku. Ei harmainta... Vastaan: -"Vähäaho Onni". Hammashoitaja esittelee itsensä ja kysyy, joko olen ennättänyt lähteä. Hammaslääkäri on sairas. Sovitaan uusi aika. Tämä tiesi siis sitä, että sain alkaa suuntaamaan samantein lähtöä koko reitin kiertoon! Otsalampun vaihdoin kesympään, sillä saisin nyt lähteä noin tuntia aikaisemmin. Pienempi ja kevyempi saisi nyt riittää hätävaraksi viimeisille kilsoille.
Hieman ennen puolta 9 olinkin sitten jo pelipaikalla, "lähtövaatteen alla" varsin varmoin katsein?
Kuvasta heijastuu suunnaton varmuus ja rohkeus. Käsittääkseni ei kovin moni ole yksikseen koko reittiä kiertänyt sitten Vähäsöyringin Eliaksen, joka on suuri idolini. Toki monenlaisia legendoja kuulee aina silloin tällöin, mutta ne enempi naurattavat.
Lähden läiskiin latupohjaa kohti Vinnurvaa. Ajatuksena vapaa 9min hölkkää + 1min kävelyä -rytmi. Eli vähän joustoa, jos hyvä paikka niin juostaan vähä pidemmästi - ja jos huono niin kävellään suosiolla. Voimat tuolla reitillä menee kuitenkin.
Olin ollut toiveikas, että maa olisi ehtinyt parina pakkaspäivänä/yönä kohmettua kunnolla. No oli ja ei. Suojaisilla paikoilla ei ollu tapahtunu juuri mitään, mutta tuulisilla, alavilla paikoin oli "kuurraa tuon-noin" - sanoi entisajan isäntä. Ja niinhän se oli paikoin maa kivasti jäässä, mutta esim. Vinnurvajärven seutu tavattoman kostea ja sula. Tuli siinä jo mieleen, että onkohan tämä sittenkään ihan nopia sää vielä.
Tosiaan hieman ennen Lintulaa, ns.Impivaaran mökille menevää metsäautotietä oli noin 200-300m mittainen kunnon hakkuu ja kaikki maalipuut oli siltä välin laitettu kumoon. Varmaan kuitenkin kasaavat pöllit tieltä niin jäähän siihen polku, mutta täytyy jotain oranssipäisiä keppejä saaja noihin hakkuu/maalipuiden katoamiskohtiin.
Niinpä aloin lähestyä Kivihautakankaan mehtäautotietä ja mulahdinkin eka kerran. Oikein mihinkään kohmeloon ei ollu luottamista. Osa näytti jäiseltä ja alla saattoi hiljaa virrata vesi. Onneksi oli Dexshellin sukat. Virhe oli vaan laittaa alle ohut sukka ja kenkä meni vähän liian ahtaaksi, joka teki kylmän tunnetta. Eka tunnin menin sillei, että 30min välein otin nestettä ja energiaa ja sen jälkeen 20min välein. Eka suolatabletti 1h20min kohdalla.
Ensimmäiselle varsinaiselle etapille tulin, kun saavuin Lahnajärventielle, reilu 11km takana. Siellä olin n.20min nopeammin kuin me Keijon kans toukokuussa. Noin 100m ennen Lahnajärventietä minua tuli vastaan ainoa reitillä näkemäni ihminen, mies. Hyvin empivä katse, hapuileva askel - mennäkkö vai eikö mennä. -"Onko siellä märkää?" Hän kysyy. Jotenkin sen näki jo olemuksesta. -"Paikoin on, mutta on siellä osin maa jäässäkin". Purkitus tähän astisesta. Mahtoikohan kaveri käydä pitkällä. En tiedä. Auto oli 100m päässä. Siellä olisi varmasti lämmintä. Joskus vaatii kovaa päätöstä lähteä lämpimästä mahdollisesti kylmään ja ehkä jopa märkään. Oli -10, lähtiissä -9. Tarkistin jälestäpäin.
Pesäneva menoreitillä oli edelleen paikoin kovinkin virtaava ja kostea, mutta osin kohmeinen. Varovaisesti koitellen... tai taisin vähän yrittää juostakin - jossakin kohtaa toisella laidalla, kunnes mulahdin - taas. Illuusio jäisestä reitistä ei oikein natsannut, kaikistellen. Yhtä kaikki, kohta olin Pesänevantien ylityksessä. Takanan n.16,4km ja noin 2h8min. Olin 36min edellä toukokuun aikaa. Myös 9h jänis oli lähes 30min jälessä. Kaikki näytti hyvältä, mutta haasteellinen 16km olikin edessä, joten en hyvää tilannetta isommin fiilistellyt. Tietysti tuo toukokuun väliaika kertoi aina enempi, sillä uskoin sitä vauhtia pystyväni menemään, joten jo tuossa vaiheessa 10h alitus näytti hyvältä.
Vaikka on vasta lokakuu niin alkoi torttumaan. Koitin vähän pitkittää, mutta 23:nen kilsan alkaessa rauhoitun pyyntöön. Siinä vaiheessa olin toukokuun aikaa jo 53min edellä. Kylläpä helpotti. Reissun ainoa torttu jäi sinne - ei kuitenkaan polulle. Meno oli sangen hyvää edelleen. Tunsin kyllä, että olin painanut melkein kaiken aikaa vauhtikestävyys (Vk) tasolla, joten lihaksissa oli aika ajoin maitohappoa kertyneenä. Juomaa oli 3,4Litraa mukaan. Muutama suolatabletti, muutama magnesium tabletti, buranaakin aivan ääritilanteita varten, mutta koskaan ei ole sellaista tullut. En syö harjoituksissa särkylääkkeitä. Lepoa sitten. Siinä menee raja. Kilpailuissa paracetamol (esim. paratabs) on turvallisin, jos tulee äärimmäinen tarve, tähän tulokseen tuli ylilääkäri, mutta ei sielläkään kovin herkästi. Elimistö on kovissa suorituksissa niin kovilla, ettei se kaipaa enää lisärasitteita. Syömä puolella oli noin 200g suklaata eri muodoissa + snickers ja mars-patukka. Suolapähkinöitä 2x200g, kakspuoleinen vehnäleipä juusto+makkaratäytteellä. Olikohan muuta? Ai-niin, juomana noin 70% tuoremehu pienellä suolalisällä.
Kiersin Antun kanssa takalenkin viime perjantaina, siis vain 5pv aikaisemmin 10,5h kävelyä tuolla. Reitti oli siis tuttu tuoreeltaankin. Tuntuikin nostalgiselta nousta taas Syyryn seinänousua. Ajattelin hyödyntää tuon nousun soittamalla lenkkiäni kotona päivystäneelle Keijolle tilanteestani. Olihan se nyt muutenkin reilua, kun tiesin Keijon odottavan raporttia matkan varrelta, että meneekö tänään reitti läpi vai ei. Ja toisekseen Syyryn seinänousussa on hyvä puhua, kun siinä ei kannata kyllä yrittääkkään juosta. Oltiin siis lähes 26km kohdalla. Olin toukokuun aikataulua 61min edellä. Keijokin oli siitä vähän ihmeessä. Tuntui erikoiselta olla Syyryssä vain 3h38min jälkeen. Melkoinen juttu, ainakin minun tasoiselleni. Ihmettelin jo hiukan siinä, miten tämä voi mennä näin hyvin ja jalatkin olivat tosi tukkoiset ja jopa kramppiherkät pari päivää aikaisemmin. Palautuminen #lihr100h juoksusta on siis edelleen kesken - ja minä nyt taas tällaista. Mutta hyvinhän tämä...
Ääh, Syyryn seinänousussa, Keijolle soittaessani, olin tiputtanut toisen hanskani Syyryn seinänousun alapuolelle. Eli sama nousu toistamiseen. Eikös sitä sanota tunkkaamiseksi, kun noustaan ylös-alas samaa mäkeä? Tuossa reitin kovimmat sykkeet, 166. Toisen suolatabletin otin muuten 3h20min kohdalla.
Mäyränpesäkankailla menin eka kerran nurin. Se on aina jollain tavalla jonkilaisen väsymisen merkki. Tosin tuolla reitillä on niin paljon oksan torrakoita ja kaikenlaista kaatumista puoltavaa, varsinkin jos juosten menee, ettei sitä suoraan voi väsymyksen piikkiin laittaa, mutta kumminkin. Kaatuminen meni varsin nätisti. Silti mietin, että täällä sais olla kyllä kypärä päässä. Mielestäni tuolla reitillä juokseminen on päävammoille altistavampaa kuin pyöräily. Päähän kuuluu kaikki, silmistä pitäen. Kenkä voi tarttua melkein missä vain kiinni, jos juoksee, ja lyödä pään johonkin esim. maassa olevaa oksan torakkaan tms.
Sitten Vähä-Juurikka ja sitten kohta Iso-Juurikka ja 4h 50min! Olin siis toukokuun aikataulua edellä 1h24min!!! Eli lähes tulkoon toukokuun vauhti riittäisi 9h aikaan. Olin innoissani. Penkkatiellä vauhti nousi ajoin jopa @6:30-kantille. Lisäpainoa oli kuitenkin varmaan vielä tuossakin vaiheessa noin 3,5-4kg. Lähtiissä 6kg. Siis normaalin juoksuvarustuksen lisäksi. Penkalle tullessa otin ekan magnesium tabletin ja kolmannen suolatabletin.
Erikoista muuten tuolla reissulla oli, että näin peräti 6-7 metsoa. Pienempiä metsäkanalintuja en ollenkaan. Aikaisemmin on ollut hyvä, jos yhden metson on nähnyt. Onko muut bonganneet mitä eläimiä? Muista elämistä... En tiedä, mikä lähti vähän ennen Vähä-Juurikan tietä oikealta puolen metsästä, kun äkkiä joku siellä ryteikössä nousi ja sitten alkoi kauhia rytinä ja pian se lakkas. Oisko ollu hirvi? Mene ja tiedä.
Reitti sujahtaa reilu 0,5km ennen Iso-Juurikan laavua oikealle metsään, mönkijä polulle. No, on siinäkin vähän hakattu metsää, mutta kuitenkin. Siellä kaatua kupsahdin toistamiseen. Nyt vain sillä tavalla, että molemmat jalat kramppasi voimakkaasti, enkä tahtonut löytää konstia päästä ylös. Ja kun sitten vihdoin pääsin ylös, en meinannut päästä eteenpäin. Siinä vaiheessa ei hyvä aikatauluvauhti tuntunu missään vaan tuntu hetken, että mitenkäs tästä sitten. Ei muuta kuin hiljolleen, ja nestettä, sekä suola että magnesium tablettia vaan. Ja niinhän sitä taas päästiin liikkeelle, mutta tilanne oli muuttunut siksi herkäksi, että jokainen horjahtaminenkin johti kramppiin. No, ei mikään nappi tai neste heti vaikuta, hoin itselleni, taas kourallisen suolapähkinöitä puheiden tueksi suuaukkoon ohjaten.
Niinpä sitä kohta oltiin Iso-Juurikan pohjoispäässä. Matkaa tuolla järven reunalla kertyy 5km. Nyt sitä oli siis yhteensä 38km. Olin toukokuun aikaa edellä 1h27min. Jotenkin laskin, että noin 11min/km -vauhti jäljellä olevalla vajaalla 19km riittää 9h alitukseen. Samalla en ollut ollenkaan varma pystynkö siihen kramppejen vuoksi. Jokainen jalan nosto risujen yli saattoi johtaa - ja välillä johtikin - kramppiin, jokainen ojan ylitys hyppy oli riski, jokainen askel oli riski. Enhän minä toki helppoa reissua odottanutkaan. Oltiinhan tässä selvästi ennätysjahdissa ja kovaa oli tultukin. Riskirajoilla. Sillä monet tunnit maitohapoilla, pikkasen liian vähillä juomilla, pikkasen liian harvalla suola-magnesium tabletti otolla olivat johtaneet minut perin haasteelliseen tilaan. Kun suoritus kestää lähes kolmen maratonin verran ajallisesti, kertaantuu haasteet moninkerroin. Puhumattakaan, kun suoritus on maastossa, osin kehittymättömillä poluilla, jopa suomaastoissa.
Imaisen taas nestettä. Jotain 39km takana. Sitten huomaan, että suulake tippui, se josta imaistaan. 5-10m sittenhän se oli tässä. Puistelen takkia. Kävelen sen 10m taaksepäin, sen verran eteenpäin kumartuneena kuin pystyn. En löydä suulaketta, joten jatkan ilman sitä. Oikeaan suuntaan sentään. Laitan vain letkun lukkoasentoon, jottei mehut mene pihalle. Jotenkin olen huolissani, ettei mehut edes riitä säästeliäästä juonnista huolimatta. Mukana siis yhteensä n.3,4litraa.
Reilu 40km ja kopasahdan Pesänevantielle. 1h28min edellä toukokuun aikaa. Kuitenkin taas minsa lisää kaulaa toukokuuhun nähden. Silti jalat tuntuu pahalta, mutta etenen kuitenkin, joten ajattelen muuta. Koko reitin kierrolla saa olla myös paljon omissa ajatuksissa. Erittäin terapeuttista. Lähes koko reitti menee jo selkärangasta, joten voi antaa ajatuksille enempi valtaa. Mietin #numu42h retkeä. Se alkaa tuntumaan työkuvioihin yhdistettynä turhan rankalta rastilta. Ensi viikolla tulee reilusti lämmintä ja keli muuttuu haastavaksi. Siksipä päätänkin tuolla retkellä hylätä #numu42h -ajatuksen ja ottaa tilalle Halloween vaelluksen lähes samaan aikaan, mutta "vain" yksi kierros. Pe 31.10.2014 klo.20.00 alkaen. Tervetuloa mukaan!!! e-mail: onni.cosmos(at)gmail.com Mennään helppoa vaellustahtia. Koko reissu kestää noin 18-21h, joten olemme mukavasti lauantaina Pyssymäen laavulla loppu makkaranpaistossa noin klo.14-17 -aikoihin, joten kaikki ehtii saunomaankin.
Reilu 42km tultu. Keijo soittaa. Aikaa kulunut 6h12min. Kerron tilanteen. Roikun vielä 9h alituksessa, jos menen taitaen, eikä tule isoja kramppeja. Keijo kuulostaa olevan innoissaan. Urheilumies. Pesäneva paluureitillä on huomattavasti jäisempi kuin menoreitillä ja pääsenkin isommin mulikoimmatta nevan yli hiipimällä. Eikä aikaakaan, kun olenkin jo Lahnajärventiellä, josta on rapiat 11km Pyssymäelle! Siinä kohdassa olen toukokuun aikaa edellä jo peräti 1h38min. Alan uskomaan jopa 8h50min alitukseen, mutta olen edelleenkin erittäin tyytyväinen, jos pääsen 9h alle. Muistan tulevat Sulunnevan petollisen leveät ojat...
Ja ojille tullaan! Vasta viimeisellä ojalla saan ensimmäisen krampin ja siitäkin selviän vain parilla silmämunan pyörähdyksellä. Jotenkin näkökenttäkin on muuttunut jo tuossa kohtaa sumeaksi, liekkö kramppeista silmämunat pyörähdelleet enempikin päässä? Sumu jatkui lähes 2h vielä kotonakin. Erikoista. Kokonaisvaltaista hukkaa varmaankin... Sinnikkäästi jaksoin laittaa tossua toisen eteen. Matka hupeni ja joutui edelleen. Nyt jopa alle 10min kilsaa alkoi pukkaamaan eholle.
Saavuin Teljonlammelle josta on rapiat 7km maaliin. Otin viidennen suolatabletin ja kolmannen magnesium tabletin. Siis lähes 50km jo matkaa takana ja siinä kohtaa oli aikaa mennyt 7h26min, joten olin toukokuun aikaa peräti 1h44min edellä. Eli nyt alkoi näyttämään, että jopa 8h40min aika olisi mahdollinen. Jotenkin en jaksanut liikaa innostua, sillä tuo tuntui jo niin uskomattomalta ajalta. Olihan rimpinevakin vielä edessä ja kiusallinen Vinnurvaojan laita (näkökulma: pitäisikö reitti siirtää ojan toiselle puolen? Nyt se on lähes aina jopa polviin asti märkä, kun suolta tulee lähes läpi vuoden vedet siihen ojaan ja toisella puolen olisi reitti varmasti paljon kuivempi? Nyt kun ei ole pitkospuitakaan. Eikä reitti hirveästi edes muuttuisi, vain ojan toiselle puolen).
Rimpineva on ilokseni ottanut sen verran pakkastuulta pintaan, että se onkin lähes koko matkalta jäässä. Soitan Keijolle n.4,5km ennen maalia ja kerron tilanteen. 7h50min on mennyt. Sitten saavun tuolle Vinnurvaojan kahluuosuudelle. Jotenkin tuo osuus ottaa pattiin kahlata. Dexshellin sukat tosin pitävät jalat kuivina. Hieman ennen Vinnurvajärven nokan kahluupaikkaa lasken hetken jopa 8h30min ajan mahdollisuutta, mutta huomaan se vaativan jo melkoista tykitystä, joten en siihen usko.
8h10min kohdalla otan nestettä, viimeisen kerran. Otan reilusti myös pähkinöitä, suklaatakin. Nyt katotaan vähän loppukiriä, sillä jalat tuntuu nyt vähän paremmilta, eikä krampit ole ainkaan ihan pinnassa. Lähestyn kohtaa, josta on 2km maaliin. Vaatisi noin @7:15 keskivauhtia. Vielä on maastoakin jäljellä, eikä voimia kuitenkaan mahdottomia. 55:s kilsa aikaan 7:56min. Kävelen jotain 40sekunnin ajan noin 1,6km ennen maalia. Se saa olla viimeinen kävelypätkä. Loppuun raasto. Päätän katsoa sittenkin, miten lähelle 8h30min rajaa pääsen. Tuntuu edelleen erikoiselta haastaa noin kovia lukemia.
Tiedän sen kohdan josta on tasan kilsa maaliin. Sinne pääseminen kestää ja kestää - liian kauan. Viimeinen kilsa pitäis juosta 6:25min. Siinä on 3-4 ojaakin. Päästän ajatuksen irti rajasta, menen ojat silti kuitenkin aika sutjakkaasti. Näen viimeisen mäen tömpyrän, jonka päällä kello surraa: 56:s kilsa 7:08min. Saan jotenkin laskettua, että vähän päälle 5min/km vauhti voisi riittää viimeisillä sadoilla metreillä 8h30min alitukseen. Myötämaavoittoista. Päätän niistää koneen tyhjäksi. Saankin askeleeseen vähän lentoa - tai sitten se on mielikuvaa.. sitä varmaankin. Puusilta tellingit. 60sekuntia aikaa. Ehdin-en ehdi-ehdinkö -
EHDIN! Kello näyttää maalissa aikaa... 8.29.59. Siinäpä pohoja-aikaa oikeille juoksijoille.
Mieskin on vähän muuttunut sitten lähtökuvan?
Ja illalla palauttelua
Niin purkaessani tavaroitani, huomasin juomasäiliön olevan tyhjän, joten kyllä tuonne täytyisi jollain konstia saada kantoon lisää nestettä. Eikä se ole extreme-virallinen aika, jos huoltoa on välillä. Sehän nyt menis ihan lekkeripeliksi?
Pari tuntia veti vähän sutia lenkin jälkeen. Sitten alkoi toipuun ja kävin tuon kuvan annoksen hakeen. Eihän tämä nyt mitenkään TAASKAAN optimaallinen ollut #lihr100h palautumiseen, mutta toisaalta taidan olla kuitenkin sentään osittain tai hieman palautunut. Toki tunnen sen sisälläni etten ole, mutta hyvinhän tämä meni.
Oli muuten keskisyke 150. Aika lailla samaa luokkaa kuin mulla nykyään maratoneilla. On se kovaa hommaa vetää ajallisesti maastossa noin 2,5 maratonia maratehoilla. Kyllä nyt on fiilis tapissa! ISO KIITOS VIELÄ KEIJOLLE TAKAPÄIVYSTYKSESTÄ!!!
Ps. Hieman oli lenkin jälkeen myös kurkkutuntemuksia, mutta ne hälvenivät hyvän ruoan ja seuran ansiosta.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.10.2014
Karttaa klikkaamalla saat kuvat isommaksi.
Tämän juoksuvaelluksen ei pitänyt olla ensinnäkään mahdollista eilettäin. Minulla oli nimittäin varattu klo.8:ksi hammaslääkäri. Ajattelin, ettei puudutetulla suulla voi lähteä koko reittiä kiertään. Miten sitä saa nesteitä ja puhumattakaan eväitä alas? Ultrajuoksijan vaimo oli toista mieltä: -"Kyllähän se nyt neste menee alas ja voihan sitä ainakin toisella puolen syyä, kyllä ne eväät aina jostain kohtaa menee". No jopas oli naseva vastaus. Eikai tuota voi muuta kuin uskoa ja päättää lähteä hammaslääkärin jälkeen. Laskin realistisesti, että olisin n.klo.9.30 liikkeellä - Pyssymäen reitin lähtöpaikalla.
Aamulla hyvissä ajoin ennen klo.6 valmisteleen. Valmisteluthan on yksi tämän ultrajuoksun suola. Tämän vuoden toukokuun alussa oltiin Keijon kans juostu koko lenkki aikaan 10:24:55. Eli otin tavoitteeksi 10h alituksen. Jotenkin laskiessani - ja ajatellessani reitin jo tutuksi tulleita eri pätkiä, aloin näkemään pienen-pienen mahdollisuuden oikein nappisuorituksella jopa 9h aikaan. Näin aikahaarukka oli siinä. Taskuun tein ja kontaktoin minun ja Keijon toukokuun suorituksen väliajat eri paikoissa ja kelloon laitoin ankaran 9h jäniksen. Reppuun pakkasin Fenixin takuuvarman ja suorituskykyisen otsalampun. Laskin, että 3-9 viimeistä kilsaa tulen hämärässä/pimeässä. Riippuen, onko aikani 9h vai 10h - tietysti se voi olla enemmänkin, mutta tuossa pelissä riittää potku pitkään... Aamulla, vielä ennen hammaslääkäriin lähtöä tein kaikki ne valmistelut jotka pystyin tekemään ennakkoon, jotta lähtöni olisi sitten mahdollisimman sujuva... Ja mitä tapahtui sitten?
Kuka sieltä nyt soittaa? Kello on varttia vaille 8:n. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion puhelinnumeron alku. Ei harmainta... Vastaan: -"Vähäaho Onni". Hammashoitaja esittelee itsensä ja kysyy, joko olen ennättänyt lähteä. Hammaslääkäri on sairas. Sovitaan uusi aika. Tämä tiesi siis sitä, että sain alkaa suuntaamaan samantein lähtöä koko reitin kiertoon! Otsalampun vaihdoin kesympään, sillä saisin nyt lähteä noin tuntia aikaisemmin. Pienempi ja kevyempi saisi nyt riittää hätävaraksi viimeisille kilsoille.
Hieman ennen puolta 9 olinkin sitten jo pelipaikalla, "lähtövaatteen alla" varsin varmoin katsein?
Kuvasta heijastuu suunnaton varmuus ja rohkeus. Käsittääkseni ei kovin moni ole yksikseen koko reittiä kiertänyt sitten Vähäsöyringin Eliaksen, joka on suuri idolini. Toki monenlaisia legendoja kuulee aina silloin tällöin, mutta ne enempi naurattavat.
Lähden läiskiin latupohjaa kohti Vinnurvaa. Ajatuksena vapaa 9min hölkkää + 1min kävelyä -rytmi. Eli vähän joustoa, jos hyvä paikka niin juostaan vähä pidemmästi - ja jos huono niin kävellään suosiolla. Voimat tuolla reitillä menee kuitenkin.
Olin ollut toiveikas, että maa olisi ehtinyt parina pakkaspäivänä/yönä kohmettua kunnolla. No oli ja ei. Suojaisilla paikoilla ei ollu tapahtunu juuri mitään, mutta tuulisilla, alavilla paikoin oli "kuurraa tuon-noin" - sanoi entisajan isäntä. Ja niinhän se oli paikoin maa kivasti jäässä, mutta esim. Vinnurvajärven seutu tavattoman kostea ja sula. Tuli siinä jo mieleen, että onkohan tämä sittenkään ihan nopia sää vielä.
Tosiaan hieman ennen Lintulaa, ns.Impivaaran mökille menevää metsäautotietä oli noin 200-300m mittainen kunnon hakkuu ja kaikki maalipuut oli siltä välin laitettu kumoon. Varmaan kuitenkin kasaavat pöllit tieltä niin jäähän siihen polku, mutta täytyy jotain oranssipäisiä keppejä saaja noihin hakkuu/maalipuiden katoamiskohtiin.
Niinpä aloin lähestyä Kivihautakankaan mehtäautotietä ja mulahdinkin eka kerran. Oikein mihinkään kohmeloon ei ollu luottamista. Osa näytti jäiseltä ja alla saattoi hiljaa virrata vesi. Onneksi oli Dexshellin sukat. Virhe oli vaan laittaa alle ohut sukka ja kenkä meni vähän liian ahtaaksi, joka teki kylmän tunnetta. Eka tunnin menin sillei, että 30min välein otin nestettä ja energiaa ja sen jälkeen 20min välein. Eka suolatabletti 1h20min kohdalla.
Ensimmäiselle varsinaiselle etapille tulin, kun saavuin Lahnajärventielle, reilu 11km takana. Siellä olin n.20min nopeammin kuin me Keijon kans toukokuussa. Noin 100m ennen Lahnajärventietä minua tuli vastaan ainoa reitillä näkemäni ihminen, mies. Hyvin empivä katse, hapuileva askel - mennäkkö vai eikö mennä. -"Onko siellä märkää?" Hän kysyy. Jotenkin sen näki jo olemuksesta. -"Paikoin on, mutta on siellä osin maa jäässäkin". Purkitus tähän astisesta. Mahtoikohan kaveri käydä pitkällä. En tiedä. Auto oli 100m päässä. Siellä olisi varmasti lämmintä. Joskus vaatii kovaa päätöstä lähteä lämpimästä mahdollisesti kylmään ja ehkä jopa märkään. Oli -10, lähtiissä -9. Tarkistin jälestäpäin.
Pesäneva menoreitillä oli edelleen paikoin kovinkin virtaava ja kostea, mutta osin kohmeinen. Varovaisesti koitellen... tai taisin vähän yrittää juostakin - jossakin kohtaa toisella laidalla, kunnes mulahdin - taas. Illuusio jäisestä reitistä ei oikein natsannut, kaikistellen. Yhtä kaikki, kohta olin Pesänevantien ylityksessä. Takanan n.16,4km ja noin 2h8min. Olin 36min edellä toukokuun aikaa. Myös 9h jänis oli lähes 30min jälessä. Kaikki näytti hyvältä, mutta haasteellinen 16km olikin edessä, joten en hyvää tilannetta isommin fiilistellyt. Tietysti tuo toukokuun väliaika kertoi aina enempi, sillä uskoin sitä vauhtia pystyväni menemään, joten jo tuossa vaiheessa 10h alitus näytti hyvältä.
Vaikka on vasta lokakuu niin alkoi torttumaan. Koitin vähän pitkittää, mutta 23:nen kilsan alkaessa rauhoitun pyyntöön. Siinä vaiheessa olin toukokuun aikaa jo 53min edellä. Kylläpä helpotti. Reissun ainoa torttu jäi sinne - ei kuitenkaan polulle. Meno oli sangen hyvää edelleen. Tunsin kyllä, että olin painanut melkein kaiken aikaa vauhtikestävyys (Vk) tasolla, joten lihaksissa oli aika ajoin maitohappoa kertyneenä. Juomaa oli 3,4Litraa mukaan. Muutama suolatabletti, muutama magnesium tabletti, buranaakin aivan ääritilanteita varten, mutta koskaan ei ole sellaista tullut. En syö harjoituksissa särkylääkkeitä. Lepoa sitten. Siinä menee raja. Kilpailuissa paracetamol (esim. paratabs) on turvallisin, jos tulee äärimmäinen tarve, tähän tulokseen tuli ylilääkäri, mutta ei sielläkään kovin herkästi. Elimistö on kovissa suorituksissa niin kovilla, ettei se kaipaa enää lisärasitteita. Syömä puolella oli noin 200g suklaata eri muodoissa + snickers ja mars-patukka. Suolapähkinöitä 2x200g, kakspuoleinen vehnäleipä juusto+makkaratäytteellä. Olikohan muuta? Ai-niin, juomana noin 70% tuoremehu pienellä suolalisällä.
Kiersin Antun kanssa takalenkin viime perjantaina, siis vain 5pv aikaisemmin 10,5h kävelyä tuolla. Reitti oli siis tuttu tuoreeltaankin. Tuntuikin nostalgiselta nousta taas Syyryn seinänousua. Ajattelin hyödyntää tuon nousun soittamalla lenkkiäni kotona päivystäneelle Keijolle tilanteestani. Olihan se nyt muutenkin reilua, kun tiesin Keijon odottavan raporttia matkan varrelta, että meneekö tänään reitti läpi vai ei. Ja toisekseen Syyryn seinänousussa on hyvä puhua, kun siinä ei kannata kyllä yrittääkkään juosta. Oltiin siis lähes 26km kohdalla. Olin toukokuun aikataulua 61min edellä. Keijokin oli siitä vähän ihmeessä. Tuntui erikoiselta olla Syyryssä vain 3h38min jälkeen. Melkoinen juttu, ainakin minun tasoiselleni. Ihmettelin jo hiukan siinä, miten tämä voi mennä näin hyvin ja jalatkin olivat tosi tukkoiset ja jopa kramppiherkät pari päivää aikaisemmin. Palautuminen #lihr100h juoksusta on siis edelleen kesken - ja minä nyt taas tällaista. Mutta hyvinhän tämä...
Ääh, Syyryn seinänousussa, Keijolle soittaessani, olin tiputtanut toisen hanskani Syyryn seinänousun alapuolelle. Eli sama nousu toistamiseen. Eikös sitä sanota tunkkaamiseksi, kun noustaan ylös-alas samaa mäkeä? Tuossa reitin kovimmat sykkeet, 166. Toisen suolatabletin otin muuten 3h20min kohdalla.
Mäyränpesäkankailla menin eka kerran nurin. Se on aina jollain tavalla jonkilaisen väsymisen merkki. Tosin tuolla reitillä on niin paljon oksan torrakoita ja kaikenlaista kaatumista puoltavaa, varsinkin jos juosten menee, ettei sitä suoraan voi väsymyksen piikkiin laittaa, mutta kumminkin. Kaatuminen meni varsin nätisti. Silti mietin, että täällä sais olla kyllä kypärä päässä. Mielestäni tuolla reitillä juokseminen on päävammoille altistavampaa kuin pyöräily. Päähän kuuluu kaikki, silmistä pitäen. Kenkä voi tarttua melkein missä vain kiinni, jos juoksee, ja lyödä pään johonkin esim. maassa olevaa oksan torakkaan tms.
Sitten Vähä-Juurikka ja sitten kohta Iso-Juurikka ja 4h 50min! Olin siis toukokuun aikataulua edellä 1h24min!!! Eli lähes tulkoon toukokuun vauhti riittäisi 9h aikaan. Olin innoissani. Penkkatiellä vauhti nousi ajoin jopa @6:30-kantille. Lisäpainoa oli kuitenkin varmaan vielä tuossakin vaiheessa noin 3,5-4kg. Lähtiissä 6kg. Siis normaalin juoksuvarustuksen lisäksi. Penkalle tullessa otin ekan magnesium tabletin ja kolmannen suolatabletin.
Erikoista muuten tuolla reissulla oli, että näin peräti 6-7 metsoa. Pienempiä metsäkanalintuja en ollenkaan. Aikaisemmin on ollut hyvä, jos yhden metson on nähnyt. Onko muut bonganneet mitä eläimiä? Muista elämistä... En tiedä, mikä lähti vähän ennen Vähä-Juurikan tietä oikealta puolen metsästä, kun äkkiä joku siellä ryteikössä nousi ja sitten alkoi kauhia rytinä ja pian se lakkas. Oisko ollu hirvi? Mene ja tiedä.
Reitti sujahtaa reilu 0,5km ennen Iso-Juurikan laavua oikealle metsään, mönkijä polulle. No, on siinäkin vähän hakattu metsää, mutta kuitenkin. Siellä kaatua kupsahdin toistamiseen. Nyt vain sillä tavalla, että molemmat jalat kramppasi voimakkaasti, enkä tahtonut löytää konstia päästä ylös. Ja kun sitten vihdoin pääsin ylös, en meinannut päästä eteenpäin. Siinä vaiheessa ei hyvä aikatauluvauhti tuntunu missään vaan tuntu hetken, että mitenkäs tästä sitten. Ei muuta kuin hiljolleen, ja nestettä, sekä suola että magnesium tablettia vaan. Ja niinhän sitä taas päästiin liikkeelle, mutta tilanne oli muuttunut siksi herkäksi, että jokainen horjahtaminenkin johti kramppiin. No, ei mikään nappi tai neste heti vaikuta, hoin itselleni, taas kourallisen suolapähkinöitä puheiden tueksi suuaukkoon ohjaten.
Niinpä sitä kohta oltiin Iso-Juurikan pohjoispäässä. Matkaa tuolla järven reunalla kertyy 5km. Nyt sitä oli siis yhteensä 38km. Olin toukokuun aikaa edellä 1h27min. Jotenkin laskin, että noin 11min/km -vauhti jäljellä olevalla vajaalla 19km riittää 9h alitukseen. Samalla en ollut ollenkaan varma pystynkö siihen kramppejen vuoksi. Jokainen jalan nosto risujen yli saattoi johtaa - ja välillä johtikin - kramppiin, jokainen ojan ylitys hyppy oli riski, jokainen askel oli riski. Enhän minä toki helppoa reissua odottanutkaan. Oltiinhan tässä selvästi ennätysjahdissa ja kovaa oli tultukin. Riskirajoilla. Sillä monet tunnit maitohapoilla, pikkasen liian vähillä juomilla, pikkasen liian harvalla suola-magnesium tabletti otolla olivat johtaneet minut perin haasteelliseen tilaan. Kun suoritus kestää lähes kolmen maratonin verran ajallisesti, kertaantuu haasteet moninkerroin. Puhumattakaan, kun suoritus on maastossa, osin kehittymättömillä poluilla, jopa suomaastoissa.
Imaisen taas nestettä. Jotain 39km takana. Sitten huomaan, että suulake tippui, se josta imaistaan. 5-10m sittenhän se oli tässä. Puistelen takkia. Kävelen sen 10m taaksepäin, sen verran eteenpäin kumartuneena kuin pystyn. En löydä suulaketta, joten jatkan ilman sitä. Oikeaan suuntaan sentään. Laitan vain letkun lukkoasentoon, jottei mehut mene pihalle. Jotenkin olen huolissani, ettei mehut edes riitä säästeliäästä juonnista huolimatta. Mukana siis yhteensä n.3,4litraa.
Reilu 40km ja kopasahdan Pesänevantielle. 1h28min edellä toukokuun aikaa. Kuitenkin taas minsa lisää kaulaa toukokuuhun nähden. Silti jalat tuntuu pahalta, mutta etenen kuitenkin, joten ajattelen muuta. Koko reitin kierrolla saa olla myös paljon omissa ajatuksissa. Erittäin terapeuttista. Lähes koko reitti menee jo selkärangasta, joten voi antaa ajatuksille enempi valtaa. Mietin #numu42h retkeä. Se alkaa tuntumaan työkuvioihin yhdistettynä turhan rankalta rastilta. Ensi viikolla tulee reilusti lämmintä ja keli muuttuu haastavaksi. Siksipä päätänkin tuolla retkellä hylätä #numu42h -ajatuksen ja ottaa tilalle Halloween vaelluksen lähes samaan aikaan, mutta "vain" yksi kierros. Pe 31.10.2014 klo.20.00 alkaen. Tervetuloa mukaan!!! e-mail: onni.cosmos(at)gmail.com Mennään helppoa vaellustahtia. Koko reissu kestää noin 18-21h, joten olemme mukavasti lauantaina Pyssymäen laavulla loppu makkaranpaistossa noin klo.14-17 -aikoihin, joten kaikki ehtii saunomaankin.
Reilu 42km tultu. Keijo soittaa. Aikaa kulunut 6h12min. Kerron tilanteen. Roikun vielä 9h alituksessa, jos menen taitaen, eikä tule isoja kramppeja. Keijo kuulostaa olevan innoissaan. Urheilumies. Pesäneva paluureitillä on huomattavasti jäisempi kuin menoreitillä ja pääsenkin isommin mulikoimmatta nevan yli hiipimällä. Eikä aikaakaan, kun olenkin jo Lahnajärventiellä, josta on rapiat 11km Pyssymäelle! Siinä kohdassa olen toukokuun aikaa edellä jo peräti 1h38min. Alan uskomaan jopa 8h50min alitukseen, mutta olen edelleenkin erittäin tyytyväinen, jos pääsen 9h alle. Muistan tulevat Sulunnevan petollisen leveät ojat...
Ja ojille tullaan! Vasta viimeisellä ojalla saan ensimmäisen krampin ja siitäkin selviän vain parilla silmämunan pyörähdyksellä. Jotenkin näkökenttäkin on muuttunut jo tuossa kohtaa sumeaksi, liekkö kramppeista silmämunat pyörähdelleet enempikin päässä? Sumu jatkui lähes 2h vielä kotonakin. Erikoista. Kokonaisvaltaista hukkaa varmaankin... Sinnikkäästi jaksoin laittaa tossua toisen eteen. Matka hupeni ja joutui edelleen. Nyt jopa alle 10min kilsaa alkoi pukkaamaan eholle.
Saavuin Teljonlammelle josta on rapiat 7km maaliin. Otin viidennen suolatabletin ja kolmannen magnesium tabletin. Siis lähes 50km jo matkaa takana ja siinä kohtaa oli aikaa mennyt 7h26min, joten olin toukokuun aikaa peräti 1h44min edellä. Eli nyt alkoi näyttämään, että jopa 8h40min aika olisi mahdollinen. Jotenkin en jaksanut liikaa innostua, sillä tuo tuntui jo niin uskomattomalta ajalta. Olihan rimpinevakin vielä edessä ja kiusallinen Vinnurvaojan laita (näkökulma: pitäisikö reitti siirtää ojan toiselle puolen? Nyt se on lähes aina jopa polviin asti märkä, kun suolta tulee lähes läpi vuoden vedet siihen ojaan ja toisella puolen olisi reitti varmasti paljon kuivempi? Nyt kun ei ole pitkospuitakaan. Eikä reitti hirveästi edes muuttuisi, vain ojan toiselle puolen).
Rimpineva on ilokseni ottanut sen verran pakkastuulta pintaan, että se onkin lähes koko matkalta jäässä. Soitan Keijolle n.4,5km ennen maalia ja kerron tilanteen. 7h50min on mennyt. Sitten saavun tuolle Vinnurvaojan kahluuosuudelle. Jotenkin tuo osuus ottaa pattiin kahlata. Dexshellin sukat tosin pitävät jalat kuivina. Hieman ennen Vinnurvajärven nokan kahluupaikkaa lasken hetken jopa 8h30min ajan mahdollisuutta, mutta huomaan se vaativan jo melkoista tykitystä, joten en siihen usko.
8h10min kohdalla otan nestettä, viimeisen kerran. Otan reilusti myös pähkinöitä, suklaatakin. Nyt katotaan vähän loppukiriä, sillä jalat tuntuu nyt vähän paremmilta, eikä krampit ole ainkaan ihan pinnassa. Lähestyn kohtaa, josta on 2km maaliin. Vaatisi noin @7:15 keskivauhtia. Vielä on maastoakin jäljellä, eikä voimia kuitenkaan mahdottomia. 55:s kilsa aikaan 7:56min. Kävelen jotain 40sekunnin ajan noin 1,6km ennen maalia. Se saa olla viimeinen kävelypätkä. Loppuun raasto. Päätän katsoa sittenkin, miten lähelle 8h30min rajaa pääsen. Tuntuu edelleen erikoiselta haastaa noin kovia lukemia.
Tiedän sen kohdan josta on tasan kilsa maaliin. Sinne pääseminen kestää ja kestää - liian kauan. Viimeinen kilsa pitäis juosta 6:25min. Siinä on 3-4 ojaakin. Päästän ajatuksen irti rajasta, menen ojat silti kuitenkin aika sutjakkaasti. Näen viimeisen mäen tömpyrän, jonka päällä kello surraa: 56:s kilsa 7:08min. Saan jotenkin laskettua, että vähän päälle 5min/km vauhti voisi riittää viimeisillä sadoilla metreillä 8h30min alitukseen. Myötämaavoittoista. Päätän niistää koneen tyhjäksi. Saankin askeleeseen vähän lentoa - tai sitten se on mielikuvaa.. sitä varmaankin. Puusilta tellingit. 60sekuntia aikaa. Ehdin-en ehdi-ehdinkö -
EHDIN! Kello näyttää maalissa aikaa... 8.29.59. Siinäpä pohoja-aikaa oikeille juoksijoille.
Ja illalla palauttelua
Niin purkaessani tavaroitani, huomasin juomasäiliön olevan tyhjän, joten kyllä tuonne täytyisi jollain konstia saada kantoon lisää nestettä. Eikä se ole extreme-virallinen aika, jos huoltoa on välillä. Sehän nyt menis ihan lekkeripeliksi?
Pari tuntia veti vähän sutia lenkin jälkeen. Sitten alkoi toipuun ja kävin tuon kuvan annoksen hakeen. Eihän tämä nyt mitenkään TAASKAAN optimaallinen ollut #lihr100h palautumiseen, mutta toisaalta taidan olla kuitenkin sentään osittain tai hieman palautunut. Toki tunnen sen sisälläni etten ole, mutta hyvinhän tämä meni.
Oli muuten keskisyke 150. Aika lailla samaa luokkaa kuin mulla nykyään maratoneilla. On se kovaa hommaa vetää ajallisesti maastossa noin 2,5 maratonia maratehoilla. Kyllä nyt on fiilis tapissa! ISO KIITOS VIELÄ KEIJOLLE TAKAPÄIVYSTYKSESTÄ!!!
Ps. Hieman oli lenkin jälkeen myös kurkkutuntemuksia, mutta ne hälvenivät hyvän ruoan ja seuran ansiosta.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.10.2014
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
KAADETTUJA MAALIPUITA
Tein kartan reitin kohdasta, jossa maalipuita on kaadettu. Eli ainakin kolmesta kohtaa tuolla Vähä-Juurikan ja Iso-Juurikan alueelta. Näin reitinkiertäjät osaavat varautua, että maalipuita ei tuolla kohdalla ole. Reitti jatkuu kuitenkin selvää kulku-uraa noilla kohdin, joten mielestäni eksymisvaaraa ei ole. Katsotaan keväällä, mikä on tilanne ja päätetään maalataanko tuolta kohdalta uudestaan vai tehdäänkö reittin muutoksia. Yhteistyö tavoite on olla yhteistyössä metsänomistajien kanssa.
Klikkaamalla kuvan päältä saat kuvan isommaksi
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.10.2014
Klikkaamalla kuvan päältä saat kuvan isommaksi
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 22.10.2014
maanantai 20. lokakuuta 2014
I-SR2014 TARINAT, OSA 7.
I-SR2014 pelastuspisteiden 1-2 välin kävelivät 18.10.2014 Riitta Viitakangas ja Taina Jetsonen sekä mopsi Sipi-Sulevi.
Kohta siellä kulkee muitakin...
Tässä muutama kuva ensimmäiseltä käynniltä 5.10, silloin käytiin vain pätkä (pimeä yllätti).
Kuva: Riitta Viitakangas
Kuva: Riitta Viitakangas
Kuva: Riitta Viitakangas
Kuva: Riitta Viitakangas
Terv Riitta Viitakangas
Kohta siellä kulkee muitakin...
Tässä muutama kuva ensimmäiseltä käynniltä 5.10, silloin käytiin vain pätkä (pimeä yllätti).
Kuva: Riitta Viitakangas
Terv Riitta Viitakangas
perjantai 17. lokakuuta 2014
I-SR2014 TARINAT, OSA 6. TAKALENKIN VAELLUS 17/10/2014
Kutsuin väkeä hieman hankalalle (työ)päivälle vaeltamaan kanssani I-SR2014 takalenkkiä, joka on n.36km pituudeltaan. Yksi tarttui syöttiin ja niin sitä lähettiin aamuhämärissä, vähä ennen seittemää käpötteleen. Nimittäin ex-maratoonari, Erkkilän Anttu(Antero), lupautui völijyyn, niin ku täälläpäin ruukataan sanua. Hakipa jopa jousien päälle (pumpin sanonta) niin ei tarvinnu-ko herroksi istua ja ootella jahka ollaan lahanajärven kohilla.
Tämä vaellus oli samalla varustetesti tulevaa #numu42h vaellusta silmällä pitäen. Vähän tungin extrapainoa reppuun ja kantamuksia olikin yhteensä noin 10-11kg. Erityistestissä oli sen sijaan DexShell sukat, jotka ei päästä vettä läpi!
Olipa hieno päästellä lenkkarikorkusilla (nappaskengillä) maastokengillä, eikä jalka kastunut koko matkalla! Mitä nyt vähän hikosi tietysti, mutta kaiken aikaa oli lämmin ja mukava olla jalalla. Aivan ylivedot. Ehkä hommaan toiset vielä varulle. (#numu42h vaatii kaksi kierrosta. Onhan se mukava kierrosten välissä vaihtaa myös sisältä hiestä kuivat sukat jalkaan)... mutta mennäänpä sitten takaisin itse vaellukseen...
Nopiasti kävi seleväksi, että Anttu on sangen lupsakka ja rento kaveri vaeltamaan. On siis heleppo lähtiä läiskiin varsin hauskasta reissusta juttua, kun tietää, ettei kaverilla huumorintaju ekana lopu... Juttu luisti ja jäsenet alkoi lämmetä. Ees-alkuun mentiin ohtalampun valossa, mutta jo muutaman kilsan jälkeen laitettiin lamput pimiäksi. Ite sujatuin lampun roikkuun juomapullopussin ympärille. Siinä se näky pysyvän hyvin - ja välillä huomasin vilkuilevan sitä varulta.
Pesänevalla oli vielä paikoin sulia paikkoja ja näytti kumpparin varsinkin käyvän välillä vähän naftin mittaiseksi, mutta taisi just-ja-just(?) riittää. Pesänevalla mennessä oli myös sykkeet korkeimmillaan vajaan tunnin vaelluksen kohdalla, 138. Neva meni kuitenkin nätisti yli. Ja muutoinkin maa oli yllättävänkin hyvin jo kohmettunut. Suon toisella puolen vähän evästä naamariin ja samalla silmä etsii tietoa otsalampun pysymisestä roikkumassa mukana.
Iso-Susilehdossa kohtasi tosiaankin järkytys.
Kuva: Anne Tölli
Olipas siellä pistetty mehtää siliäksi. Ei tahtonu tunnistaa samaksi paikaksi. On se raakaa touhua. Onneksi tosiaan maalipuut oli säästetty. Toisena, paljon, paljon hauskempana teemana oli sillat, joista Anttu intoutui veistelemään, kun kuuli niiden olevan pääasiassa Töllin Leon käsialaa. Sillat säästää hyvin vaeltajaa, kun ei tarvi aina ottaa maksimiloikkaa.
Pesänevantielle saapuessamme ja siinä taskunpohjilta evästä suuhun kaivaessamme, kerroin siitä eteenpäin olevan 16km matkan olevan reitin vaativimman. Mitä vielä, tuntui ettei Antun perässä tahtonu enää kävelten pysyä, kun pappa painoi kaasua. Sanoinki Antulle, että täytyy Lenolle sanoa täältä varsinaisen kävelykoneen löytyneen. No, vejätys ei onneksi kauaa kestänyt. Vajaan 3h kohilla Anttu vaihteli ja paranteli sukkiaan. Minä laskin vettä mättäälle. Alettiin siis olla selvästi hommassa kiinni. Vaellus oli alkanut. Vajaa 12km takana.
Pian olimme suosikkilammellani, Pienellä Suojärvellä. Pari kaihoista katsetta ja sitten todistamaan Välisaarten raiskattua luontoa. Oli kontrastia. Karua, ei oikein muuta keksi sanoa... Sitten heilahti aatamin omena kurkussa. Lamppu!? Lamppu on tippunut. Antun katsekkin oli paljon puhuva. Sitten alkoi mietintä, missä sen oli vielä todennut olevan lanteilla, juomapullovyössä kiinni. Olikohan siellä..tuota - kyllähän te tiedätte - varmaksi ei osanut sanoa. Hetken mietin, lähdetäänkö sitä etsiin... ei kyllä sitä pitää katella... Ainoa 100% varma muistikuva oli Pesänevan suon jälkeen. Toisaalta lamppu oli sen verran iso, ja maa kohmeessa, joten luotin sen löytyvän. Ja olihan lamppu kuitenkin n.70-80e arvoinen ja vieläpä hyvä. Ei muuta kuin reitillä taaksepäin kulkua.
Mietittiin jo siinä taktiikkaa, jos ei ala lamppua näkymään, että minä jatkan etsintää ja Anttu jatkaa matkaa oikeaan suuntaan. Anttu seurasi kuitenkin etsintä tukenani kuin hai laivaa. Puolen tunnin päästä oltiin kävelty 2km taaksepäin. Ei havaintoa. Olisimmeko voineet kävellä lampun ohi sitä huomaamatta? Pidimme sitäkin epätodennäköisenä. Samalla pää raksutti jo varasuunnitelmia. Hitto! Kaikkea sitä. Anttu toisteli vaan: "tekevälle sattuu" tai jotain sellaista... Välillä oli kohtia, jossa oltiin voitu mennä puun kummalta puolen tahansa. Taas tuli yksi sellainen, huomasin sen vasta käveltyämme ohi. Sanoin Antulle kahtovani varalta tuon 5m pätkän - ja siellähän se läsötti! Lamppu löytyi. Ketunlenkkiä oli tullut ees-sun-taas 6km, mutta lamppu löytyi.
Siinä etsinnän tiimellyksessä oltiin melkoisen keskittyneitä. Sanoinkin ehtimisen jälkeen, että ei me olla turhan mutkasia kavereita, kun vaelluksen aikana puheet pyörii kolmen sanan ympärillä: Kusi, Sukka ja Lamppu. Neljän tunnin kohdalla laitetttiin huonot sukat laukkuun ja samoin lamppu, joten jäi jäljelle vain kusinen reissu?
Vajjaan 5h kohilla oltiin tienylityksessä tauolla. Naureskelttiin, että menee ylitöiksi. Onneksi ei kummallakaan tuntunut olevan liian kiire kotiin. Laskeskelin ainakin 10h reissussa menevän. Onhan näitä laskettu ennenkin - vaihtelevalla menestyksellä vai mitä pojat? ...No, maasto muuttui kaiken aikaa hankalammaksi ja metsätyökoneet jauhoi taas jotain. Pisti vihaksi. Vaan ei auttanut. Syyryä kohti painettiin. Syyryn kohilla sitten tuli Antulle ongelmaa varpaiden kanssa. Oli pari niin pahana, että pyysi minua amputoimaan ne. Kieltäydyin vielä tässä vaiheessa, mutta lupasin katsoa asiaa tuonnempana uudestaan. Syyryn kämpän pihalla oli muuten porukkaa. Joku mies huusi sieltä, että on teiät nähty. No, ei menty kahaville, ku oli kiir.. eiku oltiin retkellä.
24km kohilla, jonkun matkaa ennen Sikojärveä sitten vähä säikähin, kun hirvikoira tulla tupsahti yhtäkkiä meiän remmiin. Sillä oli hieno panta antennilla. Vaikutti heti huonokuntoselta ja vitsailtiinkin, ettei nyky hirvimiesten kunnolla hirvikoiratkaan jaksa kävellä. No, tämä kaveri se aina vaan ilmestyi meidän taakse, kunnes Vähä-Juurikassa luulimme sen jo jääneen, kun ei koko nevan takana sitä enää näkyny. Aateltiin Mäyränpesäkankaan kivikon olleen sille liikaa... kunnes - hyi, helv... eikö siinähän se on taas. Ja niin tuo karvainen kaveri taputteli kuulkaas meiän völijyssä aina Vähä-Juurikka tielle, jossa olikin sen omistaja aukasemassa peräluukkua ja työnsi koiran sinne.
Hirvimies kysyi, kulemmeko "Ellun" vanhoja polkuja. Niitäpä hyvinkin. Oli kuulema vähä naureskellu lehtijuttua, kun Nivalaan on aukastu vaellusreitti. Niin, täytyy kyllä myöntää, että tosiaan I-SR2014 reitti menee varmaan yli 90% Sievin puolella. Oli niin verkkasen näköstä kuitenkin heiän touhu, joten lähettiin laputteleen kohti Isoa-Juurikkaa. Anttu otti jossain noilla holleilla kunnon syöksyt kuivan aluskasvillisuuden pariin. Liekkö halunnu tutustua lähemmin reitin syvimpiin olemuksiin. Reitti otti muutoinkin Antusta monenlaisia kokeita, sillä monenlaiset puuntörräkkeet ja piikit tekivät akupunktiomaisia pistoja varmaan kaikkii jalan aku-pisteisiin ja vähän muihinkin kohtiin varalta.
Oli muuten Vähä-Juurikka järveltä -> Vähä-Juurikka tielle olevalla välillä vedetty pitkältä matkalta mehtää ja maalipuita. Sinne tarvitaan paikkuu hommaa! Samoin Iso-Juurikka järven Juurikkatien takana olevalle lyhyehkölle mökinkierto osuudelle, jossa on kans möngerretty vähän reilummin koneilla...
Iso-Juurikan kivikkotiellä viimeistään selvisi, ettei kumpparit sovellu näin pitkiin vaelluksiin. Alkoi Antun jalkapohjat huutaa apua. Oikein pahaa teki Antun varpaiden puolesta... Jospa Anttu kuitenkin täältä kymmenvarpaisena... Samalla huomioitiin myös Iso-Juurikkajärven kivikkotien reunasta puita kaadetun ja maalipuiden nurin menoja harmiteltiin. Tuolla tosiaan saahaan vielä paikkoa. Samoin Juurikkajärven pohjoispäässä oli jotain kohtia, jossa ei maalia näkyny, esim. kun käännytään pohjoispenkalle. Oudommat ei ehkä osaa - toki nuolet sitten helpottavat myös. Samoin oli Juurikan pohjoispenkalta jonkun verran eteenpäin myös joku kohta - nyt en tarkkaan muista missä - jossa oli kans jotain pidempää merkkiväliä. Mutta näitähän riittää - ikuisuus projekti... Takaisin retkeen...
Iso-Juurikkajärven laavulla sitten pidettiin peräti neljän minuutin evästauko - pisin koko reissulla. Anttu viritteli jalkojaan, minä söin viimeistä palaa ruisleivästä. Voi, että on ruisleipä hyvää tuolla luonnossa! Nappasin vielä jonkun kulkijan jättämän tyhjän limukkapullopantin. Muutoin reitti oli puhdas. Isot pisteet vaeltajille siitä!!!
Loppumatkasta vitsit lensi ja matka taittui. Todettiin vain sinne Pesänevalle olevan matkaa. Juurikan takanakin oli uusia hakkuita muuten. Voi sentäs. Aika erikoista, ettei hakkuita ollut tähän mittakaavaan verrattuna juuri nimeksikään vuosi sitten ja nyt tuntuu, että takalenkillä on tehty kyllä melkoinen puusiivous. Koitetaan pysyä sinnikkäinä. Koitetaan paikata jälkiä.
Viimein koitti viimein kilometri ja alkoi Lahnajärven ranta paistaa kaikessa hiljaisuudessaan! Niin oli 10h 26min (keskivauhti@ 14:59/km, keskisyke 100) kestäny rupatteluretki saatettu päätökseen. Kiitos vain Antulle vaellusseurasta ja tervetuloa Antulle ja kaikille innokkaille #numu42h -vaellukselle! Lopuksi vielä pieni videokooste päivästä.
LISÄYS... TÖLLIN LEKSAN KUVASATOA VÄHÄ-JUURIKAN HAKKUISTA LÄHINNÄ
KLIKKAAMALLA SAAT KUVAT ISOMMIKSI...
Kuva: Leo Tölli
Kuva: Leo Tölli
Kuva: Leo Tölli
Kuva: Leo Tölli
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 17.10.2014
Tämä vaellus oli samalla varustetesti tulevaa #numu42h vaellusta silmällä pitäen. Vähän tungin extrapainoa reppuun ja kantamuksia olikin yhteensä noin 10-11kg. Erityistestissä oli sen sijaan DexShell sukat, jotka ei päästä vettä läpi!
Nopiasti kävi seleväksi, että Anttu on sangen lupsakka ja rento kaveri vaeltamaan. On siis heleppo lähtiä läiskiin varsin hauskasta reissusta juttua, kun tietää, ettei kaverilla huumorintaju ekana lopu... Juttu luisti ja jäsenet alkoi lämmetä. Ees-alkuun mentiin ohtalampun valossa, mutta jo muutaman kilsan jälkeen laitettiin lamput pimiäksi. Ite sujatuin lampun roikkuun juomapullopussin ympärille. Siinä se näky pysyvän hyvin - ja välillä huomasin vilkuilevan sitä varulta.
Pesänevalla oli vielä paikoin sulia paikkoja ja näytti kumpparin varsinkin käyvän välillä vähän naftin mittaiseksi, mutta taisi just-ja-just(?) riittää. Pesänevalla mennessä oli myös sykkeet korkeimmillaan vajaan tunnin vaelluksen kohdalla, 138. Neva meni kuitenkin nätisti yli. Ja muutoinkin maa oli yllättävänkin hyvin jo kohmettunut. Suon toisella puolen vähän evästä naamariin ja samalla silmä etsii tietoa otsalampun pysymisestä roikkumassa mukana.
Iso-Susilehdossa kohtasi tosiaankin järkytys.
Olipas siellä pistetty mehtää siliäksi. Ei tahtonu tunnistaa samaksi paikaksi. On se raakaa touhua. Onneksi tosiaan maalipuut oli säästetty. Toisena, paljon, paljon hauskempana teemana oli sillat, joista Anttu intoutui veistelemään, kun kuuli niiden olevan pääasiassa Töllin Leon käsialaa. Sillat säästää hyvin vaeltajaa, kun ei tarvi aina ottaa maksimiloikkaa.
Pesänevantielle saapuessamme ja siinä taskunpohjilta evästä suuhun kaivaessamme, kerroin siitä eteenpäin olevan 16km matkan olevan reitin vaativimman. Mitä vielä, tuntui ettei Antun perässä tahtonu enää kävelten pysyä, kun pappa painoi kaasua. Sanoinki Antulle, että täytyy Lenolle sanoa täältä varsinaisen kävelykoneen löytyneen. No, vejätys ei onneksi kauaa kestänyt. Vajaan 3h kohilla Anttu vaihteli ja paranteli sukkiaan. Minä laskin vettä mättäälle. Alettiin siis olla selvästi hommassa kiinni. Vaellus oli alkanut. Vajaa 12km takana.
Pian olimme suosikkilammellani, Pienellä Suojärvellä. Pari kaihoista katsetta ja sitten todistamaan Välisaarten raiskattua luontoa. Oli kontrastia. Karua, ei oikein muuta keksi sanoa... Sitten heilahti aatamin omena kurkussa. Lamppu!? Lamppu on tippunut. Antun katsekkin oli paljon puhuva. Sitten alkoi mietintä, missä sen oli vielä todennut olevan lanteilla, juomapullovyössä kiinni. Olikohan siellä..tuota - kyllähän te tiedätte - varmaksi ei osanut sanoa. Hetken mietin, lähdetäänkö sitä etsiin... ei kyllä sitä pitää katella... Ainoa 100% varma muistikuva oli Pesänevan suon jälkeen. Toisaalta lamppu oli sen verran iso, ja maa kohmeessa, joten luotin sen löytyvän. Ja olihan lamppu kuitenkin n.70-80e arvoinen ja vieläpä hyvä. Ei muuta kuin reitillä taaksepäin kulkua.
Mietittiin jo siinä taktiikkaa, jos ei ala lamppua näkymään, että minä jatkan etsintää ja Anttu jatkaa matkaa oikeaan suuntaan. Anttu seurasi kuitenkin etsintä tukenani kuin hai laivaa. Puolen tunnin päästä oltiin kävelty 2km taaksepäin. Ei havaintoa. Olisimmeko voineet kävellä lampun ohi sitä huomaamatta? Pidimme sitäkin epätodennäköisenä. Samalla pää raksutti jo varasuunnitelmia. Hitto! Kaikkea sitä. Anttu toisteli vaan: "tekevälle sattuu" tai jotain sellaista... Välillä oli kohtia, jossa oltiin voitu mennä puun kummalta puolen tahansa. Taas tuli yksi sellainen, huomasin sen vasta käveltyämme ohi. Sanoin Antulle kahtovani varalta tuon 5m pätkän - ja siellähän se läsötti! Lamppu löytyi. Ketunlenkkiä oli tullut ees-sun-taas 6km, mutta lamppu löytyi.
Siinä etsinnän tiimellyksessä oltiin melkoisen keskittyneitä. Sanoinkin ehtimisen jälkeen, että ei me olla turhan mutkasia kavereita, kun vaelluksen aikana puheet pyörii kolmen sanan ympärillä: Kusi, Sukka ja Lamppu. Neljän tunnin kohdalla laitetttiin huonot sukat laukkuun ja samoin lamppu, joten jäi jäljelle vain kusinen reissu?
Vajjaan 5h kohilla oltiin tienylityksessä tauolla. Naureskelttiin, että menee ylitöiksi. Onneksi ei kummallakaan tuntunut olevan liian kiire kotiin. Laskeskelin ainakin 10h reissussa menevän. Onhan näitä laskettu ennenkin - vaihtelevalla menestyksellä vai mitä pojat? ...No, maasto muuttui kaiken aikaa hankalammaksi ja metsätyökoneet jauhoi taas jotain. Pisti vihaksi. Vaan ei auttanut. Syyryä kohti painettiin. Syyryn kohilla sitten tuli Antulle ongelmaa varpaiden kanssa. Oli pari niin pahana, että pyysi minua amputoimaan ne. Kieltäydyin vielä tässä vaiheessa, mutta lupasin katsoa asiaa tuonnempana uudestaan. Syyryn kämpän pihalla oli muuten porukkaa. Joku mies huusi sieltä, että on teiät nähty. No, ei menty kahaville, ku oli kiir.. eiku oltiin retkellä.
24km kohilla, jonkun matkaa ennen Sikojärveä sitten vähä säikähin, kun hirvikoira tulla tupsahti yhtäkkiä meiän remmiin. Sillä oli hieno panta antennilla. Vaikutti heti huonokuntoselta ja vitsailtiinkin, ettei nyky hirvimiesten kunnolla hirvikoiratkaan jaksa kävellä. No, tämä kaveri se aina vaan ilmestyi meidän taakse, kunnes Vähä-Juurikassa luulimme sen jo jääneen, kun ei koko nevan takana sitä enää näkyny. Aateltiin Mäyränpesäkankaan kivikon olleen sille liikaa... kunnes - hyi, helv... eikö siinähän se on taas. Ja niin tuo karvainen kaveri taputteli kuulkaas meiän völijyssä aina Vähä-Juurikka tielle, jossa olikin sen omistaja aukasemassa peräluukkua ja työnsi koiran sinne.
Hirvimies kysyi, kulemmeko "Ellun" vanhoja polkuja. Niitäpä hyvinkin. Oli kuulema vähä naureskellu lehtijuttua, kun Nivalaan on aukastu vaellusreitti. Niin, täytyy kyllä myöntää, että tosiaan I-SR2014 reitti menee varmaan yli 90% Sievin puolella. Oli niin verkkasen näköstä kuitenkin heiän touhu, joten lähettiin laputteleen kohti Isoa-Juurikkaa. Anttu otti jossain noilla holleilla kunnon syöksyt kuivan aluskasvillisuuden pariin. Liekkö halunnu tutustua lähemmin reitin syvimpiin olemuksiin. Reitti otti muutoinkin Antusta monenlaisia kokeita, sillä monenlaiset puuntörräkkeet ja piikit tekivät akupunktiomaisia pistoja varmaan kaikkii jalan aku-pisteisiin ja vähän muihinkin kohtiin varalta.
Oli muuten Vähä-Juurikka järveltä -> Vähä-Juurikka tielle olevalla välillä vedetty pitkältä matkalta mehtää ja maalipuita. Sinne tarvitaan paikkuu hommaa! Samoin Iso-Juurikka järven Juurikkatien takana olevalle lyhyehkölle mökinkierto osuudelle, jossa on kans möngerretty vähän reilummin koneilla...
Iso-Juurikan kivikkotiellä viimeistään selvisi, ettei kumpparit sovellu näin pitkiin vaelluksiin. Alkoi Antun jalkapohjat huutaa apua. Oikein pahaa teki Antun varpaiden puolesta... Jospa Anttu kuitenkin täältä kymmenvarpaisena... Samalla huomioitiin myös Iso-Juurikkajärven kivikkotien reunasta puita kaadetun ja maalipuiden nurin menoja harmiteltiin. Tuolla tosiaan saahaan vielä paikkoa. Samoin Juurikkajärven pohjoispäässä oli jotain kohtia, jossa ei maalia näkyny, esim. kun käännytään pohjoispenkalle. Oudommat ei ehkä osaa - toki nuolet sitten helpottavat myös. Samoin oli Juurikan pohjoispenkalta jonkun verran eteenpäin myös joku kohta - nyt en tarkkaan muista missä - jossa oli kans jotain pidempää merkkiväliä. Mutta näitähän riittää - ikuisuus projekti... Takaisin retkeen...
Iso-Juurikkajärven laavulla sitten pidettiin peräti neljän minuutin evästauko - pisin koko reissulla. Anttu viritteli jalkojaan, minä söin viimeistä palaa ruisleivästä. Voi, että on ruisleipä hyvää tuolla luonnossa! Nappasin vielä jonkun kulkijan jättämän tyhjän limukkapullopantin. Muutoin reitti oli puhdas. Isot pisteet vaeltajille siitä!!!
Loppumatkasta vitsit lensi ja matka taittui. Todettiin vain sinne Pesänevalle olevan matkaa. Juurikan takanakin oli uusia hakkuita muuten. Voi sentäs. Aika erikoista, ettei hakkuita ollut tähän mittakaavaan verrattuna juuri nimeksikään vuosi sitten ja nyt tuntuu, että takalenkillä on tehty kyllä melkoinen puusiivous. Koitetaan pysyä sinnikkäinä. Koitetaan paikata jälkiä.
Viimein koitti viimein kilometri ja alkoi Lahnajärven ranta paistaa kaikessa hiljaisuudessaan! Niin oli 10h 26min (keskivauhti
LISÄYS... TÖLLIN LEKSAN KUVASATOA VÄHÄ-JUURIKAN HAKKUISTA LÄHINNÄ
KLIKKAAMALLA SAAT KUVAT ISOMMIKSI...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 17.10.2014
perjantai 10. lokakuuta 2014
ARVOISAT LUKIJAT - TÄMÄN SIVUSTON SEURAAJAT
Pyydän teitä ilmoittamaan minulle ( onni.cosmos(at)gmail.com ) liikkumiset reitillä. Tällä sivustollahan on SÄHKÖINEN KUNTOLAATIKKO, johon merkkaan reitillä kävijöiden lenkit. Näkee vähän, miten paljon reittiä käytetään.
Myös tarinoita ja kuvia otetaan vastaan reitin kiertäjiltä. Ne elävöittävät myös tätä sivustoa ja keräävät reitin historiikkia.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.10.2014
Myös tarinoita ja kuvia otetaan vastaan reitin kiertäjiltä. Ne elävöittävät myös tätä sivustoa ja keräävät reitin historiikkia.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.10.2014
maanantai 6. lokakuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)