Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

I-SR2014 VIIKKO 16/2015

                        Tämä oli vilkas viikko reitillä. Ajattelinkin koota asioita viikon varrelta tähän luettavaksi.

                        Yksi puheenaihe on ollut Pyykorventien vierellä olevan Vinnurvaojan tulvinta, joka alkoi nyt viime päivinä laskemaan jo yli loikittavaan tilaan.

                Videot: Keijo Nivala Vinnurvaoja

                        Pyssymäen lähtöpaikan vaellusmerkintä kansiokin on löydetty ja merkintöjä on alkanut tulemaan. Kiitos siitä! Tässä päivitetty sähköinen kuntolaatikko.
 
                        Kuntolaatikon kansioon on nyt lisätty myös takalenkin (38km Lahnajärvetieltä) vaellusmerkintä lomakkeet oman välilehden alle, samalla tavalla kuin perhe, etu ja kokolenkin osaltakin.

                        Myös ensimmäiset vuoden vaeltaja 2015 merkinnät ovat tiedossa. Tiettävästi alla olevassa videossa vilahtaa muutama vuoden vaeltaja 2015 ensimmäisistä suorituksien tekijöistä.


                             Kuva: Lasse Ylimäki maapirtinrämeen vierestä

                        Reitin kunto on tällä hetkellä hyvin vaihteleva. Paikoin on jo aivan kesäbaanaa, kuivaa polkua - paikoin taas on pahimmillaan jopa lähes polveen asti pehmeää lunta, mutta sen alan osuus on kovin pieni ja kaiken aikaa vähenevä.


                         Reitin aktivisti, Keijo Nivala, on käynyt viikolla merkkaamassa ja maalaamassa Vähä-Juurikan etelärannan uudistetun mökkitien ohitusosion.



                        Kuvat: Keijo Nivala Vähä-Juurikasta.

Onni Vähäho, Nivalassa 19.4.2015 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

I-SR2014 PERHEREITTI 14.4.2015

                      Tiedotteita olisi voinut (ja pitänyt) laittaa enemmänkin. Kiitos kaikille, jotka olette ilmineeranneet reitin kunnosta. Valitettavasti en ole ennättänyt tietoja julkaisemaan kiireiden vuoksi.

                       Tilanne reitillä muuttuu tähän vuoden aikaan päivittäin, joten jopa tämäkin päivitys vanhenee pian. Suunta vaikuttaisi olevan kuitenkin toistaiseksi vakaa - lumi vähenee ja reitti pehmenee, kunnes se kuivuu. Maakin on alkanut sulaa pinnasta. Routaa on tietysti vielä. Routa on jo liikutellutkin jonkin verran mm. Pyssymäellä olevaa reittikarttaopasta.

                       Kävin eilen juoksemassa x2 perhereitin Pyssymäeltä käsin. Reitin ainoa merkittävempi hankala kohta on tällä hetkellä Pyykorventien vieressä, kun mennään Vinnurvaojan yli. Siinä vesi on noussut polulle, mutta tulva-ajan kiertopolku menee n.2m ylempää ja edelleen kuitenkin hieman veden alle peittyneen sillan yli. Alla video.

                       Onhan reitillä muitakin märkiä kohtia tällä hetkellä, mutta sopivilla "ajolinjoilla" ei hätää. Pidetään vaan polku kuumana niin se kuivuu. :=)

                        Ps. Sunnuntaina lähden hölkkään (Vuoden vaeltaja 2015 kisan eka merkintä) etulenkin (n.25km) läpi noin 3,5h aikataululla klo.11.00. Reitille voi lähteä yhtä matkaa tai vaikka aikaisemmin, minkä verran kukanenkin aikoo reitillä viihtyä. Ajattelen, että on kenties mukavempi lähteä esim. hölkkäämään klo.10.00 tai kävelemään klo.9.00, jos tietää, että takaa tulee muitakin?

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.4.2015    

tiistai 7. huhtikuuta 2015

KESÄ VAELLUSKAUSI 2015 JA VUODEN VAELTAJA 2015

   Kesä Vaelluskausi 2015     1.4.2015 - 30.11.2015 (8kk)


KLIKKAAMALLA SAAT KUVAT ISOMMIKSI

                       Vein tänään Pyssymäelle reitin lähtökohdan pulpettiin kansion vaellusmerkintöjä varten. Siellä ovat Pyssymäeltä lähtevien reittien vaellusmerkintä kaavakkeet ja lyijykynät. Niin Perhelenkin (10,5km), Etulenkin (25km) kuin Kokolenkinkin (56km) erillisten välilehtien erottamana. UUTENA kansioon on tullut Takalenkki Lahnajärventieltä (36km) , josta on pienessä piirissä puhuttukkin yhtenä hyvistä lenkkivaihtoehdoista, joten se saa nyt arvoisensa mantran - "oman kategorian". Samalla aletaan merkkaamaan takalenkin kiertoja myös SÄHKÖISEEN KUNTOLAATIKKOON omana osiona muiden lenkkejen tavoin.

                       Vaellusreitillä käyntejä voi edelleen ilmoittaa luonnollisesti myös e-mailitse: onni.cosmos(at)gmail.com 
 

             VUODEN VAELTAJA 2015

 
                       Samalla pistetään pystyyn leikkimielinen VUODEN VAELTAJA 2015 -kisa. Vuoden vaeltaja kisaan kelpuutetaan kolme reittivaihtoehtoa:

                        1 piste = Etulenkki (25km)
                        1,5 pistettä = Takalenkki Lahnajärventielä (36km)
                        3 pistettä = Kokolenkki (56km)

                      Marraskuun 30.päivään mennessä eniten pisteitä kerännyt on VUODEN VAELTAJA 2015. Voitanee puhua leikkimielisesti vuoden nuuskamuikkusesta?!




Lopputilanne 1.4.-30.11.2015
















1p
1,5p
3p = Pisteet yht.










1 Onni Vähäaho
10
1
5 = 26,5
2 Lasse Ylimäki
2


2 = 8
3 Anne Haikara
5


1 = 8
4 Erkki Vähäsöyrinki
1


2 = 7
5 Keijo Nivala
5
1

= 6,5
6 Jarmo Honkala




2 = 6
7 Joni Laakkonen
3


1 = 6
8 Tuomas Ahola
3


1 = 6
9 Sauli Päivärinta
3


1 = 6
10 Heikki Uusivirta
1
1
1 = 5,5
11 Timo Poikkimäki
1
1
1 = 5,5
12 Anne Tölli
2


1 = 5
13 Jari Mehtälä
2


1 = 5
14 Jussi Mökkönen
2


1 = 5
15 Petri Nietula


1
1 = 4,5
16 Kaisa Haikara
1


1 = 4
17 Mia Tuoriniemi
1


1 = 4
18 Tapani Saukko
1


1 = 4
19 Tiina Aitto-Oja
1


1 = 4
20 Petra Aitto-Oja
1


1 = 4
21 Markku Mäkinen
2
1

= 3,5
22 Antero Kukkola




1 = 3
23 Aarni Heiskanen




1 = 3
24 Tarmo Kukkonen




1 = 3
25 Milla Vierimaa




1 = 3
26 Sanna Käräjäoja




1 = 3
27 Marko Mattila




1 = 3
28 Seppo Korkiakangas




1 = 3
29 Samuli Nieminen




1 = 3
30 Mikael Mattila




1 = 3
31 Arto Vartiainen




1 = 3
32 Pasi Koskinen




1 = 3
33 Anna-Kaisa Järviluoma




1 = 3
34 Lasse Palola
1
1

= 2,5
35 Markku Mehtälä
2



= 2
36 Janne Piippo


1

= 1,5
37 Johanna Uusivirta


1

= 1,5
38 Saku Hautalahti
1



= 1
39 Lauri Gummerus
1



= 1
40 Anssi Koirikivi
1



= 1
41 Tiia Huuskonen
1



= 1
42 Tellervo Ranto
1



= 1
43 Päivi Lassila
1



= 1
44 Nina Kovalainen
1



= 1
45 Tiina Sikala
1



= 1
46 Virve Närhi
1



= 1
47 Eveliina Lintula
1



= 1
48 Paula Junttila
1



= 1
49 Satu Ristimaa
1



= 1
50 Pirjo Poikkimäki
1



= 1
51 Minna Hatunen
1



= 1
52 Seija Henttonen
1



= 1
53 Kaisa Janger
1



= 1
54 Rami Oravakangas
1



= 1
55 Matti Myllylahti
1



= 1
56 Hannu Tiainen
1



= 1
57 Tuomas Ranto
1



= 1
58 Ari Ojala
1



= 1
59 Mikko Myllymäki
1



= 1
60 Pauli Martikainen
1



= 1
61 Tuomas Koivisto
1



= 1
62 Roni Knuutila
1



= 1
63 Veli-Matti Leipälä
1



= 1
64 Matti Löytynoja
1



= 1
65 Mikko Tuoriniemi
1



= 1



MUKAVIA HETKIÄ POLUILLE - PIDETÄÄN LUONTO SIISTINÄ


Onni Vähäaho, Nivalassa 7.4.2015