keskiviikko 31. joulukuuta 2014

#isr2014vuvi

INTRO


                    Leo, Päivi ja Keijo olivat tehneet muutamia päiviä sitten Iso-Juurikan kohdalla reitinmuutos työt. Reitti kiertää nyt Pykyn kautta. Klikkaamalla kuvan saa isommaksi.
                    Polku tuolla osuudella on jo varsin hyvä ja kova aivan loppua lukuunottamatta, mutta sekin paranee jokaisen käynnin jälkeen. Myös reitin heijastaminen on jatkunut kiivaana ja se todella helpottaa reitillä pysymistä ja sillat ojien ylittämistä..


                    .... Kello on hieman vajaa kolme aamuyöllä. On vuoden toiseksi viimeisen päivän esitila, aamuyö. Virittynyt keho nousee ylös vuoteelta ja valmiiksi ladattu kahvin keitin napsahtaa päälle. Keittiö oli vielä joitakin päiviä sitten notkollaan jouluruokaa - nyt retkivarusteita. Vuoden viimeinen I-SR2014 kokoreitin kierto on edessä. #isr2014vuvi.

                      Kaikki on valmista. Reppu on pakattu. Taas noin 9kg apina selkään ja menoksi. Sitä on isr koko reitin kiertäjien elo. Aivan retkeillen kiertävillä olen kuullut sen painavan jopa reilusti yli 10kg.

                      Lähtöpaikalla on pimeää. Kello on hieman vajaa viisi. Jarmo, alias Hönky-Honkala, nappasi minut kyytille, joten jousien päällä tultiin. Seikkailu-urheilussa kaiken nuoresta iästään huolimatta kokenut Kaisa saapui ex-mestarihiihtäjä-äidin kyydillä. Geenit kohdallaan. Tavanomaista puheen porinaa kunnes kellot käynnistyvät ja totuus alkaa. Tätä emme täysin tienneet, mutta edessä oli n.13,5km kohtuullisesti tamppaantunutta polkua, 14km lumista polkua, 30km umpihankea puoleen sääreen ja 1km munahankea puoleen reiteen.

                       Lähden vetämään sakkia sovitun maltillisesti. Alussa polku on hyvää - pääosin. Silti löytyy uuden, kaiken aikaa satavan, lumen alta inhottavia, jopa metrin syviä onkaloita, joihin jalka välillä uppoaa itse kullakin. Kaisa lyö polvensa johonkin jo 3-4km jälkeen. Ehkä(?) hieman polven aristuksen vuoksi Kaisa tulee sen jälkeen "omaa vauhtia", joten himmailemme ajoittain Jarmon kanssa, jottei Kaisa jää liian kauas imusta. On nimittäin henkisesti raskasta, jos roikkuu monta sataa metriä kaiken aikaa perässä.

                        Tiesimme Antun kiertäneet vesurin kanssa etulenkin edellisenä päivänä. Se ei näkynyt enää polulla juurikaan, sillä lunta oli - ja tuli - rankasti. Lunta niskaan tämän tästä. Yksi detalji. Jo Impivaaran metsä-autotien (n.7km) ylityksen jälkeen hanki kutsuu auraajaansa. Hangella kenkä luistaa välillä. Välillä pito palaa, välillä ei. Toisinaan kenkä uppoaa syvään onkaloon ja varpaat kohtaa veden, polvi kiven - auts! Kirosanat ovat käytössä. Jokainen lupaa puhdistaa suunsa vasta reissun jälkeen.

                      Saavumme Lahnajärventielle (11,4km) 3min etuajassa lumettomaan maisemaan tehtyyn 12,5h aikatauluun verraten. Tiedän - ja twiittaakin - aikataulun kusevan pahasti jo tuossa vaiheessa. 14h tuntuu jo aika tiukalta missään olosuhteissa tuossa vaiheessa. Katson metsää, jossa koskematon hanki odottaa. 47-48km jäljellä, josta ehkä 35km koskematonta metsää ja suota. Alkaa reitin ehkä raskain osuus. 5km matka Lahnajärvetieltä Pesänevantielle. Pääosin matalapuista tai aukeaa, paljon lunta ja märkä suo. Suo on tuolta suojaiselta puolelta usein märkä. Lisäksi merkkirisut ovat peittyneet lumeen, joten joudumme ylittämään sinänsä lyhyen suon lähes sokkona. Jalat vajoavat ite kullakin tämän tästä kosteikkoon. Vettävaluvan kengän/jalan, kun iskee sitten umpihankeen niin saa mukavasti nopeaan muutaman lisäkilon kannettavaksi... Sitten Kaisa mulahtaa pahemmasti. Jarmo fiksuna miehenä ojentaa heti käden vetääkseen Kaisan suon pohjasta ylös. -"Ei, kyllä minä täältä pääsen, äääh, no-niin, jatketaan vaan".

                        Tuo oli ainoa osuus, jossa reisissäni tuntui hieman raskaalta. Tuo pätkä oli niin raskas etten olisi yhtään ihmetellyt vaikka olisi tullut keskeytyksiä. Olin itse asiassa yllättynyt ettei tullut. Kumpikaan ei puhunut mitään luovuttamisesta. Ainoa energian loppumisen keskustelu käytiin lampuista! Täytyy nostaa hattua Kaisalle ja Jarmolle. Väitän, että jos tuonne laitetaan tuossa kelissä 2,5h taivalluksen jälkeen tuota suota ja sen jälkeistä tarpomaan niin yksi sadasta jatkaa. Nyt molemmat. Kovia kavereita. Jopa itsekin epäilin tuossa kohtaa hieman homman mielekkyyttä. Niin paljon raastoa, noin lyhyellä pätkällä. Maratonin verran jäljellä. Inhimmillisiä tuntemuksia monenlaista kokeneeltakin?

                       Kaisa kaatuu kymmenen kerran. Yhtä monta kertaa hän on noussut ylös omin voimin ja jatkanut. Kuten Putous-tähdillä, myös Kaisalla tuntuu olevan hokema: -"liikkeessä ollaan koko ajan", kun kysyn onko kaikki hyvin. Jarmo on nukkunut huonosti. Jarmo alkaa usein nauramaan vain kun katson häntä. Paljoa ei tarvi höystää. 21km kohdalla lasketaan, että on noin 38km matkaa maaliin. Saman verra kuin Nivalasta - Haapavedelle - umpimetsää. Siitä revetään. Nauretaan kippurassa mahaa pidellen.
                      Takalenkki on ollut aina selvästi raskaampi kuin etulenkki. Nyt se on kuitenkin kuin Siperia. Siellä on kaikkea: Puolet enempi lunta, jatkuvasti syviä lumen peittämiä onkaloita, joihin osumme alvariinsa, mäkiä, petollisia ojia - kaikkea mikä hidastaa matkantekoa. Reilun kuuden tunnin kohdalla hyppäämme ojan yli yksitellen. Vaikka Töllin Leo on tehnyt äkkiä lähes puolen sataa siltaa niin edelleen löytyy myös hypättäviä ojia. Nyt yksi sellainen, noin kilsa ennen Syyryä. Kaisa horjahtaa ja hyppy jää pahasti vajaaksi. Jo ennestään märkä Kaisa kastuu taas, aina vain pahemmasti. Miten paljon tuo tyttö kestää? Näyttää pahalta. Liikkeet ovat hitaita, mutta edelleen omia. Kaisa päätyy vaihtamaan joitakin vaatteita kuiviin. Soitan tuossa vaiheessa lastenhoitojärjestelyistä, sillä en usko ehtiväni tänään isäksi siihen mennessä kuin olin ajatellut. Nyt olen suojelusenkelinä syvällä korvessa. Nämä ihmiset täytyy saada pois täältä, joko reittiä pitkin tai muuten. Edelleen reittiä pitkin.

                      Koitan ehdottaa, että voidaan mennä Iso-Juurikassa entistä, helpompaa reittiä pitkin, eikä vast´ikään muutettua uutta, hieman pidempää ja vähän vaativampaa. Kaisa tuumaa kuitenkin, että mennään pisin ja vaikein mahdollinen niin on kovin mahdollinen suoritus. Tyttö ei ole turhaan menossa Rogainin MM-kisoihin ensikesänä.

                     7h menty. Mäkiset kivikalliot kutsuvat. Koitan vähän piristää sakkia. -"Hei, oon unohtanu sanoa, että saa juosta, ei oo juostu yli neljään tuntiin". Kukaan ei mee lankaan. Edelleen sakki nauraa ajoittain. Se on hyvä merkki. Jossain noilla seuduin, ehkä hieman aiemmin(?) Jarmolle tulee ensimmäinen kramppi. Jarmon meno on näyttänyt muutoin helpolta, mutta täällä on kesää talvea niin haastavaa nostella jatkuvasti jalkoja, ettei tuntitolkulla kestävä jumppaaminen voi olla näkymättä. Harva selviää I-SR2014 reitiltä ilman kramppeja.

                   Vihdoin Iso-Juurikan penkalla. Siellä on yleensä mukava juosta. Nyt siellä on n.15-20cm lunta. Juoksemme silti. Onhan alla varma alusta. Takana on monta sukellusta lumen sekaan. Milloin jalat, milloin kädet, milloin pää edellä. Muistellaan sitä, kun Jarmo laittoi minulle taannoin txt-viestin. Aikoi ruveta jauhamaan taka ja etulenkkiä oikein urakalla. Nyt täällä jauhetaan. Ja huolella.

                      Retkenvetäjänä arvioin kaiken aikaa vaivihkaa seurueen tilaa. Juoksu Juurikan tiellä näyttää vaikealta molemmilla. Jarmolla kovettuneen jalkalihaksen vuoksi, Kaisalla energioiden vuoksi. Matkatessamme Pykyä kohden, hieman ennen 10h kohtaa Kaisa tipahtaa polvilleen. Ensin luulemme hänen jäävän vessatauolle, mutta sitten Kaisa repeää itkuun. Hän on aivan poikki ja rikki. Oikea-oppisesti hän samalla vaistomaisesti lappaa energiaa huiviin ja nousee kotvan kuluttua taas omille jaloilleen. Tämä aaltoilee, hän sanoo kyyneleitä pyyhkiessään. Ja taas ollaan liikkeessä.

                     Hieman myöhemmin Kaisa kysyy onko tästä 19km maaliin. -"23km suurinpiirtein", vastaan. Kaisa vaikuttaa nyt menevän niin limiteillä, että itku on taas tulla, mutta pala kurkussa hän jatkaa.
                      Otsavalot syttyvät. On 20km maaliin. Ilma lauhtuu selvästi. Aletaan olla pian plussan puolella. Jarmo ei pysty enää kunnolla pysähtymään. Jalka on pahana. Kaisa tulee välillä pari kilsaa hyvin ja sitten kerää itseään - ja sitten taas - aina vaan. Hitto vie! Uskomattomia karpaaseja ja neitoja!

                    12h takana. Vettä vihmoo. Alkaa myös puista tippuun lunta. Moni lumiteli voi olla helposti useamman kilon. Tämä voi olla vaaralista myös ylhäältä käsin. Hengenvaarallista. Emme halua muistomerkkejä pystytettävän vielä... Kaverit ovat hiljentyneet. Nöyrästi ja pääosin hiljaa he ottavat askelia. Kysymykset, joita he minulle esittävät, eivät ole kaikistellen adekvaatteja. Välillä pitää miettiä, mitä tuohonkin nyt vastaisi. Kilometrit alkavat tuntua yhä pidemmiltä.

                    10km maaliin. Kukaan ei tuuleta. Kädet hamuaa evästä, suu hapuilee huulillaan juomaa. Tiedän, ettei tässä voi vielä löysätä seurantaa. Jalat ei tässä vaiheessa enää parane tai energiat palaudu. Vaivaa ja vajetta on ollut ystävillä pitkään. Kestävätkö he vielä vajaa 3h sumein silmin? Ystävät näyttävät kovin erilaisilta kuin lähdössä. I-SR2014 reitti ottaa hetkellisesti paljon, mutta antaa takautuvasti paljon sitäkin enemmän.

                    6km maaliin. Välillä saan innostumaan sakin juoksemaan. Muutama pätkä ja taas kävellään. Kysyn Jarmolta, milloin hänestä tuntuu, että oomme jo tosi lähellä. -"En tiiä, en oikein osaa sanoa mihinkään nyt mitään, pääsis vain jotenkin täältä pois". Tyhjentävä vastaus. Pala todellisuutta.

                   4km maaliin. Kaksi lamppua seuraa n.50-100m perässäni. Yhtä-äkkiä valot jäävät selvästi enempi jälkeen. Pysähdyn. Vettä sataa ja kaikki vaatteet ovat litimärkiä. Sykkeet tuskin 80:ssä. Ei tarkenis toisaalta odottaa, mutta nyt on odotettava. Jotain siellä nyt on. Kaisa on hetken hukassa. Jarmo meidän välissä tulkkaa tilannetta. Jarmo on osoittanut koko matkan ajan hyviä reitinvetäjän ominaisuuksia. Hän muisti huolehtia Kaisasta, jos ero alkoi kasvaa. Upeaa toimintaa Jarmolta...
                ....Kaisalla oli loppunut patterit lampusta ja samalla hän oli "jäänyt" repulle. Tuo pieni hetki, kun emme saaneet Kaisaan "yhteyttä", oli kammoksuttava. 15h vaelluksen jälkeen ääriolosuhteissa ei ole lasten leikkiä. Kaikki oli mahdollista. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin. Annoin oman varalampun Kaisalle loppumatkalle ja matkui taas. Jokainen siirsi edelleen omia jalkojaan, kantoi omat reppunsa ja kiloja painavat vaatteensa.

                 3km ennen maalia yritän houkutella sakkia "hyökkäämään" 16h alitukseen. Aikaa on 37min. Lähdemme juoksemaan. Pari kilsaa tuleekin tasaisesti reilun 11min kilsoja, pääosin juosten. 900m ennen maalia Kaisa katkeaa, jalat loppuu, energiat loppuu, henkiset voimatkin ovat loppupuolella. Hetken itkettyään hän nousee vielä kerran. Hoipertelee jotenkin ja kurottaa kätensä pulpetille, maalin merkiksi ajassa 16h41sek. Kuten myös Jarmo ja minä. Kaisasta tulee I-SR2014 reitin historian ensimmäinen nainen, joka on kiertänyt koko reitin. Samalla meistä tuli ensimmäiset, jotka ovat kiertäneet koko reitin Pykyn kautta. Matkaa kertyi nyt 58,4km.  Juoksua ehkä n.18,4km ja 40km kävelyä. Siinä on hieman pikku sivupistoja/miniharhoja. Reitin lopullinen tiukka mitta tulee olemaan n.57,5km. Sähköinen kuntolaatikko eilisen vaelluksen jälkeen näyttää nyt tältä.

                Kuten niin monesti aiemminkin, Janne "Jay Leno" Kukkola oli kiirehtinyt tekemään loppunuotion makkaranpaistoa varten. Lisäksi Janne oli hakenut tyttöni hoitoon, kun vaimoni meni yövuoroon. Suuri kiitos avusta taas! Nuotiolla pistäytyivät myös reitin kovat puuhamiehet ja naiset: Päivi ja Leo Tölli, sekä Keijo Nivala ja Kaisan äiti. 
               Kiitos kaverit! Ja Hyvää Uutta Vuotta 2015!

                 VAELLUSVIDEO
 #ISR2014VUVI VOL.2 TÄSSÄ LINKKI.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 31.12.2014  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti