Tämä vaellus oli samalla varustetesti tulevaa #numu42h vaellusta silmällä pitäen. Vähän tungin extrapainoa reppuun ja kantamuksia olikin yhteensä noin 10-11kg. Erityistestissä oli sen sijaan DexShell sukat, jotka ei päästä vettä läpi!
Nopiasti kävi seleväksi, että Anttu on sangen lupsakka ja rento kaveri vaeltamaan. On siis heleppo lähtiä läiskiin varsin hauskasta reissusta juttua, kun tietää, ettei kaverilla huumorintaju ekana lopu... Juttu luisti ja jäsenet alkoi lämmetä. Ees-alkuun mentiin ohtalampun valossa, mutta jo muutaman kilsan jälkeen laitettiin lamput pimiäksi. Ite sujatuin lampun roikkuun juomapullopussin ympärille. Siinä se näky pysyvän hyvin - ja välillä huomasin vilkuilevan sitä varulta.
Pesänevalla oli vielä paikoin sulia paikkoja ja näytti kumpparin varsinkin käyvän välillä vähän naftin mittaiseksi, mutta taisi just-ja-just(?) riittää. Pesänevalla mennessä oli myös sykkeet korkeimmillaan vajaan tunnin vaelluksen kohdalla, 138. Neva meni kuitenkin nätisti yli. Ja muutoinkin maa oli yllättävänkin hyvin jo kohmettunut. Suon toisella puolen vähän evästä naamariin ja samalla silmä etsii tietoa otsalampun pysymisestä roikkumassa mukana.
Iso-Susilehdossa kohtasi tosiaankin järkytys.
Olipas siellä pistetty mehtää siliäksi. Ei tahtonu tunnistaa samaksi paikaksi. On se raakaa touhua. Onneksi tosiaan maalipuut oli säästetty. Toisena, paljon, paljon hauskempana teemana oli sillat, joista Anttu intoutui veistelemään, kun kuuli niiden olevan pääasiassa Töllin Leon käsialaa. Sillat säästää hyvin vaeltajaa, kun ei tarvi aina ottaa maksimiloikkaa.
Pesänevantielle saapuessamme ja siinä taskunpohjilta evästä suuhun kaivaessamme, kerroin siitä eteenpäin olevan 16km matkan olevan reitin vaativimman. Mitä vielä, tuntui ettei Antun perässä tahtonu enää kävelten pysyä, kun pappa painoi kaasua. Sanoinki Antulle, että täytyy Lenolle sanoa täältä varsinaisen kävelykoneen löytyneen. No, vejätys ei onneksi kauaa kestänyt. Vajaan 3h kohilla Anttu vaihteli ja paranteli sukkiaan. Minä laskin vettä mättäälle. Alettiin siis olla selvästi hommassa kiinni. Vaellus oli alkanut. Vajaa 12km takana.
Pian olimme suosikkilammellani, Pienellä Suojärvellä. Pari kaihoista katsetta ja sitten todistamaan Välisaarten raiskattua luontoa. Oli kontrastia. Karua, ei oikein muuta keksi sanoa... Sitten heilahti aatamin omena kurkussa. Lamppu!? Lamppu on tippunut. Antun katsekkin oli paljon puhuva. Sitten alkoi mietintä, missä sen oli vielä todennut olevan lanteilla, juomapullovyössä kiinni. Olikohan siellä..tuota - kyllähän te tiedätte - varmaksi ei osanut sanoa. Hetken mietin, lähdetäänkö sitä etsiin... ei kyllä sitä pitää katella... Ainoa 100% varma muistikuva oli Pesänevan suon jälkeen. Toisaalta lamppu oli sen verran iso, ja maa kohmeessa, joten luotin sen löytyvän. Ja olihan lamppu kuitenkin n.70-80e arvoinen ja vieläpä hyvä. Ei muuta kuin reitillä taaksepäin kulkua.
Mietittiin jo siinä taktiikkaa, jos ei ala lamppua näkymään, että minä jatkan etsintää ja Anttu jatkaa matkaa oikeaan suuntaan. Anttu seurasi kuitenkin etsintä tukenani kuin hai laivaa. Puolen tunnin päästä oltiin kävelty 2km taaksepäin. Ei havaintoa. Olisimmeko voineet kävellä lampun ohi sitä huomaamatta? Pidimme sitäkin epätodennäköisenä. Samalla pää raksutti jo varasuunnitelmia. Hitto! Kaikkea sitä. Anttu toisteli vaan: "tekevälle sattuu" tai jotain sellaista... Välillä oli kohtia, jossa oltiin voitu mennä puun kummalta puolen tahansa. Taas tuli yksi sellainen, huomasin sen vasta käveltyämme ohi. Sanoin Antulle kahtovani varalta tuon 5m pätkän - ja siellähän se läsötti! Lamppu löytyi. Ketunlenkkiä oli tullut ees-sun-taas 6km, mutta lamppu löytyi.
Siinä etsinnän tiimellyksessä oltiin melkoisen keskittyneitä. Sanoinkin ehtimisen jälkeen, että ei me olla turhan mutkasia kavereita, kun vaelluksen aikana puheet pyörii kolmen sanan ympärillä: Kusi, Sukka ja Lamppu. Neljän tunnin kohdalla laitetttiin huonot sukat laukkuun ja samoin lamppu, joten jäi jäljelle vain kusinen reissu?
Vajjaan 5h kohilla oltiin tienylityksessä tauolla. Naureskelttiin, että menee ylitöiksi. Onneksi ei kummallakaan tuntunut olevan liian kiire kotiin. Laskeskelin ainakin 10h reissussa menevän. Onhan näitä laskettu ennenkin - vaihtelevalla menestyksellä vai mitä pojat? ...No, maasto muuttui kaiken aikaa hankalammaksi ja metsätyökoneet jauhoi taas jotain. Pisti vihaksi. Vaan ei auttanut. Syyryä kohti painettiin. Syyryn kohilla sitten tuli Antulle ongelmaa varpaiden kanssa. Oli pari niin pahana, että pyysi minua amputoimaan ne. Kieltäydyin vielä tässä vaiheessa, mutta lupasin katsoa asiaa tuonnempana uudestaan. Syyryn kämpän pihalla oli muuten porukkaa. Joku mies huusi sieltä, että on teiät nähty. No, ei menty kahaville, ku oli kiir.. eiku oltiin retkellä.
24km kohilla, jonkun matkaa ennen Sikojärveä sitten vähä säikähin, kun hirvikoira tulla tupsahti yhtäkkiä meiän remmiin. Sillä oli hieno panta antennilla. Vaikutti heti huonokuntoselta ja vitsailtiinkin, ettei nyky hirvimiesten kunnolla hirvikoiratkaan jaksa kävellä. No, tämä kaveri se aina vaan ilmestyi meidän taakse, kunnes Vähä-Juurikassa luulimme sen jo jääneen, kun ei koko nevan takana sitä enää näkyny. Aateltiin Mäyränpesäkankaan kivikon olleen sille liikaa... kunnes - hyi, helv... eikö siinähän se on taas. Ja niin tuo karvainen kaveri taputteli kuulkaas meiän völijyssä aina Vähä-Juurikka tielle, jossa olikin sen omistaja aukasemassa peräluukkua ja työnsi koiran sinne.
Hirvimies kysyi, kulemmeko "Ellun" vanhoja polkuja. Niitäpä hyvinkin. Oli kuulema vähä naureskellu lehtijuttua, kun Nivalaan on aukastu vaellusreitti. Niin, täytyy kyllä myöntää, että tosiaan I-SR2014 reitti menee varmaan yli 90% Sievin puolella. Oli niin verkkasen näköstä kuitenkin heiän touhu, joten lähettiin laputteleen kohti Isoa-Juurikkaa. Anttu otti jossain noilla holleilla kunnon syöksyt kuivan aluskasvillisuuden pariin. Liekkö halunnu tutustua lähemmin reitin syvimpiin olemuksiin. Reitti otti muutoinkin Antusta monenlaisia kokeita, sillä monenlaiset puuntörräkkeet ja piikit tekivät akupunktiomaisia pistoja varmaan kaikkii jalan aku-pisteisiin ja vähän muihinkin kohtiin varalta.
Oli muuten Vähä-Juurikka järveltä -> Vähä-Juurikka tielle olevalla välillä vedetty pitkältä matkalta mehtää ja maalipuita. Sinne tarvitaan paikkuu hommaa! Samoin Iso-Juurikka järven Juurikkatien takana olevalle lyhyehkölle mökinkierto osuudelle, jossa on kans möngerretty vähän reilummin koneilla...
Iso-Juurikan kivikkotiellä viimeistään selvisi, ettei kumpparit sovellu näin pitkiin vaelluksiin. Alkoi Antun jalkapohjat huutaa apua. Oikein pahaa teki Antun varpaiden puolesta... Jospa Anttu kuitenkin täältä kymmenvarpaisena... Samalla huomioitiin myös Iso-Juurikkajärven kivikkotien reunasta puita kaadetun ja maalipuiden nurin menoja harmiteltiin. Tuolla tosiaan saahaan vielä paikkoa. Samoin Juurikkajärven pohjoispäässä oli jotain kohtia, jossa ei maalia näkyny, esim. kun käännytään pohjoispenkalle. Oudommat ei ehkä osaa - toki nuolet sitten helpottavat myös. Samoin oli Juurikan pohjoispenkalta jonkun verran eteenpäin myös joku kohta - nyt en tarkkaan muista missä - jossa oli kans jotain pidempää merkkiväliä. Mutta näitähän riittää - ikuisuus projekti... Takaisin retkeen...
Iso-Juurikkajärven laavulla sitten pidettiin peräti neljän minuutin evästauko - pisin koko reissulla. Anttu viritteli jalkojaan, minä söin viimeistä palaa ruisleivästä. Voi, että on ruisleipä hyvää tuolla luonnossa! Nappasin vielä jonkun kulkijan jättämän tyhjän limukkapullopantin. Muutoin reitti oli puhdas. Isot pisteet vaeltajille siitä!!!
Loppumatkasta vitsit lensi ja matka taittui. Todettiin vain sinne Pesänevalle olevan matkaa. Juurikan takanakin oli uusia hakkuita muuten. Voi sentäs. Aika erikoista, ettei hakkuita ollut tähän mittakaavaan verrattuna juuri nimeksikään vuosi sitten ja nyt tuntuu, että takalenkillä on tehty kyllä melkoinen puusiivous. Koitetaan pysyä sinnikkäinä. Koitetaan paikata jälkiä.
Viimein koitti viimein kilometri ja alkoi Lahnajärven ranta paistaa kaikessa hiljaisuudessaan! Niin oli 10h 26min (keskivauhti
LISÄYS... TÖLLIN LEKSAN KUVASATOA VÄHÄ-JUURIKAN HAKKUISTA LÄHINNÄ
KLIKKAAMALLA SAAT KUVAT ISOMMIKSI...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 17.10.2014
Kovakuntoisia kavereita, reitti on vaativa. Maastolenkkareilla on mukavampi vaeltaa kuin saappailla, silloin kannattaa käyttää ilman muuta vedenpitäviä sukkia. Omat jalkani pysyivät kuivina Vinnurvanojan vierelläkin DexShell-sukissa ja lenkkareissa, vaikka välillä oli vettä melkein puolisääreen.
VastaaPoistaPitäskö teidän ilman suksia hiitävien hankkia omaa metsää,silloin ei tarvisisi kauhistella metsänhoitoa.Kun on aika päätehakkuun se tehdään,sitten seuraa metsänuudistus jne....Jos se punapilkkuinen kuusi oli harvinainen ,olen pahoillaan. Reippain syysterveisin Tapio (ei ees metsänomistaja eikä metsän Jumala)
VastaaPoistaVaeltajien kannalta harmillista, että reitti on talousmetsäalueella. Valtion maiden osalta on luvattu säästää polkua hakkuualueilla, yksityiset toimivat tietenkin jokainen tahtonsa mukaan. Metsäkonekuskit tekevät työtänsä, kuitenkin toivomuksena olis, että konekuskit jättäisivät oranssilla maalatut puut mahdollisuuksien mukaan pystyyn, ois paljon helpompaa suunnistaa uuden aukon poikki toiselle laidalle jatkamaan reitillä.
VastaaPoistaYritämme pitää polkua näkyvillä omaa ja tulevienkin sukupolvien virkistys- ja kuntoliikuntaa varten. Siitä voi olla hyötyä terveyden ja työkyvyn ylläpitämisessä. Koetetaan sovitella erilaiset tavoitteet niin, että mahdumme toimimaan samoilla seuduilla.
Komppaan Keijoa. Hyvällä yhteishengellä hyvää tulee - on aina tullut. Kyllä suomalaiset aina pärjäävät keskenään. Vai mitä?
VastaaPoistaEi muutako punaisia paaluja vaan kaadettujen tilalle. Niinku monilla vaellusreiteillä on. Kyllähän metsänomistajilla on oikeus kaataa puut omasta metsästään. Kaikki mahtuu mehtään. Metsänomistajat ja lenkkeilijät. :)
VastaaPoista