Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 6. joulukuuta 2014

PALUU PULPETILLE

                       Yliopiston annakkaahan sitä tulee monasti katottua, kun I-SR2014 koko vaelluksia suunnittelee - niin nytkin. Lauantain 6.12.2014 on annakan mukaan täyskuu, joten edellisen päivänkin kuvitteli mollukan loistavan uljaana taivaalla yön pimeydessä...

                        Olimme Keijon kanssa käyneet ennenkin juoksujalkaa I-SR2014 koko reitin, männä toukokuussa aikaan 10:24:55. Sain Keijon houkuteltua nyt reissuun uudestaan. Usein noin pitkän reitin kierto aiheuttaa tarinan, joten sormet näppikselle vaan.

                       Muita ei tällä kertaa innostunut mukaan tai perustamaan omaa ryhmää, joten läksimme kahden. Tällä kertaa lähdin reissuun levänneenä. Takana oli majesteetilliset 10h yöunet. Ne aiheutti sitten aamupäivään jopa hieman kiirusta hoitaa pakollisia asioita, kun seuraavana päivänä oli kaupat kiinni itsenäisyyspäivän johdosta. Erikoista, että itsenäisyyspäivä taidetaan kirjoittaa pienellä?

                      Lähtöpaikalle saapuessamme Keijo kiinnitti heti huomion autoon, joka oli reitin lähtöpaikan kupeessa. -"Hei, onkohan tuo Anteron auto?". Mulla jää ihmisten autot niin heikosti mieleen, ettei minusta ollut apua. Kuitenkin lähdin mukaan spekulaation, jos se olisikin Anteron auto niin olisiko sittenkin niin, että Antero olisi lähtenyt kiertämään "omana ryhmänä" koko lenkkiä edellämme. Se lisäsi jännitysmomenttia vähintään 17 newtonilla.

                      Kaikki alkoi olla valmista. Remmejen tsekkausta, monenmoista kikkailua varusteiden kanssa ja sitten kuvaan. 
                      Kello 12.59 starttasimme kellot. Sovimme jo etukäteen, että minä vetäisin, sillä Keijo alle 3h maratoonari taustalla saattaisi lähteä varsinkin helpolla alku-osuudella liian livakkaa vauhtia liikkeelle, joka voisi johtaa ongelmiin. Tätä mieltä oli Keijokin. Tähtäimessä oli tällä kertaa 9:30h aika. Juoksuvaelluksesta olisi ekat 2h valosaa ja sitten jouduttaisiin lampulle. Olimme yhtä mieltä siitä, että ilman ongelmia 9,5h aika on saavutettavissa. Aika tulisi onnistuneella suorituksella olemaan 9-9:30h välissä, muttei missään nimessä 9h alle, sillä pimeä tulisi verottamaan aikaa.

                     Otimme muutamilta kavereilta tulosveikkauksia vastaan. Kaverit veikkasivat järkevän kuuloisia aikoja aina 9:09 ajoista 10:10 aikoihin. Olipa seassa jopa yksi 8:28 veikkauskin, jota pidimme Nivalan Vireenin hyvänä huumorina. Muut veikkaajat: LY 9:53... Jonte-Konde 9:47... JM 9:09... Hönky 9:38... Pumppi 10:10 ja Jay Leno 9.27...

                     Yritin lähteä liikkeelle toisaalta reippaasti, mutta toisaalta helposti ja vähäeleisesti, jotta tehot pysyisi matalalla. Tunnelma oli molemmin puolin hyvä. Se on tärkeä, sillä alussa voi herkästi saattaa itsensä vaikeaan asemaan. Suoritus tulisi kestämää lukuisia tunteja. Aivan alkumatkalla, reilun kilsan jälkeen tuli vastaamme Antero, joka oli kiertänytkin etulenkin. Upea lenkki, "Nivalan keskustasta Kärkkäisen kahvilaan metsiä pitkin", kuvainnollisesti.

                     Hyvä tunnelma säilyi pitkään. Lahnajärventielle saavuimme ajassa 1h28min. Olimme minun ennätysjuoksua (8:29:59) perässä kolme minuuttia. Keijo hieman ihmetteli, miten olin tullut reilu kuukausi takaperin niin kovaa Lahnajärventielle. Tunnelma oli kuitenkin nyt tyystin eri, jopa leppoinen, kun silloin oli tiukkaa tykitystä alusta alkaen... Etenimme 9min juoksua 1min -kävelyä taktiikalla ja joka toinen pätkä 8min + 2min -rytmillä, jolloin aina joimme ja söimme kävellessä.

                    Alkumatkan - ja koko matkan - ainoa jatkuva ongelma oli Keijon housut, jotka pakkasivat tippumaan alvariinsa. Kiusasin, että pitäis syyä enempi. Ja mehän kyllä koitettiin syyä, 20min välein kävi käsi taskulla. Pesänevantielle tultiin ajassa 2:15, seitsemän minuuttia ennätysaikaa perässä. Sitä taas Keijo hieman kummasteli, miten sitä eroa voi tulla kaiken aikaa noinkin paljon. Minä en ihmetellyt - suoritus on vielä niin tuoreessa muistissa. Pesänevantielle loppui valoisuus ja lamppu oli sytetettävä. Metsässä oli jo vähintään hämärää, eikä kuuta näkynyt paksun pilviverhon takaa.

                    Tuulista oli, ja niin oli ollut monena päivänä. Se oli odotetusti jäätänyt aukeita ja vähemmän suojaisia paikkoja pluskeleistä huolimatta. Tuulessa lämpötila laskee näillä keleillä. Sen sijaan suojaisissa paikoissa oli ajoin kovin kosteaa.

                   Pimeä oli laskeutunut luoksemme. Ohtalamppuni oli kakkosteholla, liian pienellä. Meni hyvä tovi ennen kuin älysin laittaa pykälää kirkkaammalle. Jo helpotti ja vauhtikin kasvoi välittömästi, sillä meno meni jo melkoiseksi kompuroinniksi ja lähitiirailuksi. Silti maasto muuttui Pesänevantien jälkeen perinteiseen tapaan sangen tekniseksi. Sitä olisi nyt sitten tiedossa sen 16km. Ja nurin mentiin, tämän tästä, jos ei nurin niin sitten kompuroitiin. Tuumasinkin 25km kohdalla Keijon tuskaillessa yhtä rajumpaa kaadetta, että ollaan pian täysverisiä lappalaisia suullisen ansiosta.

                   Syyryyn saavuttiin ajassa 3:49. Oltiin siis tasan 10 minuuttia minun ennätysjuoksua perässä. Vauhti oli ollut siksi hulppeaa, että menoamme nyt tuohon tuli verrattua. Noilla huudeilla tiesin, että mennään 9:00-9:20 aikoihin, jollei tule isompaa. Samoilla linjoilla oli Keijokin, varovaisuuden lisällä höystettynä. Keijolla on ollut pari kuukautta hankalaa reisivaivaa. Itelläkään ei mikään paras tila ollut lähteä viisi päivää aiemmin tulleen yöllisen krampin vuoksi. Jalat ei tuntuneet palautuneen vielä edellisistä harjoituksista. Ja 9,5h tavoite kuulosti suoritukselta, ei harjoitukselta. Meno tuntui kuitenkin oudon helpolta, joka toi varmuutta.

                  Mäyränpesäkankaan ja Laihakankaan kivikoissa tanssittiin etiäpäin. On se sellainen tekninen pätkä, ettei moisen vertaa. Lisäksi siellä on niitä äkkinousuja, jotka alkaa HERKÄSTI kyseleen reisien kuulumisia. No, sujuteltiin pahatkin paikat ohi ja oltiin pian Juurikan penkalla ja 33km matkaa takana. Aikaa oli mennyt lähes 5:02, joten oltiin liki 12minuuttia ennätysaikaa perässä, joka oli mielestäni loogista.

                  Penkkatiellä vauhti kiihtyi selvästi juostessamme rinnakkain. Kysyinkin Keijolta, miltä tuntuu? -"Aika jäykältä". Ehdotin, että otettais napsu alas vauhtia, sillä metsä-tie-metsä alustan vaihtelut hieman vauhdikkaampien tiekilsojen kanssa olivat haasteellisia. Sitä Keijokin muisteli. Pian käännyttiin hetkeksi mönkijä-uralle, jossa Keijolla sitten kramppasi. Säikähdin ja usutin Keijoa ottamaan heti magnesiumia ja suolatablettia juoman kera. Ja onneksi kramppeja ei sittemmin tullut enää. Toki menossa pidimme koko matkan olleen viisaanoloisen vauhdin tunteen, emmekä lähteneet hurjastelemaan riskillä. Tällä taktiikalla, reippaasti mutta nätisti, oltiin tultu hyvin tähän asti.  Aikaa oli mennyt 6:01:30. Oltiin 10,5minsaa ennätysaikaa jälessä.

                 Pesänevantiellä laitoin vaellusta seuraaville ystävilleni taas viestin watsapissa: "6h/40km. Kohta loppakiri?" Matka oli mennyt oudon joutuin - siis tuntui erikoiselta olla kohta taas Pesänevalla. Retki oli mennyt joutuisasti hyvässä seurassa. Hieman hirvitti etukäteen Lahnaojan ylitys paluureitillä, sillä pari viikkoa sitten se oli ollut yhtä h.....tiä.

                 Turhaan pelättiin, sillä vesi oli laskeutunut n.40cm ja tuuli kuivattanut maata muutoinkin kovasti. SILTI tuossa pätkässä oli varsinkin sillan takana temmeltämistä. Lahnaojan selvitettyämme soitti Töllin Leksa Keijolle. Kyseli tarvitaanko mitään. Sitä on vähän vaikea selittää, jotka ei oo tällaisia pitkiä matkoja raastaneet, että miltä tuollainen ele tuntuu. Itselläni ainakin mieli herkistyi hienosta eleestä. Kiitos hienosta eleestä! Oli tarvottu pian 7h, josta 5h pilvisen pimeää metsää. Viimeiset 3h oli satanut räntää.

                   Pyykorventielle saavuttiin ajassa 7:09. Oltiin "enää" 9,5minsaa ennätysaikaa jälessä. Keijo toppuutteli hieman innostunutta äänensävyäni, että annetaan sen nyt olla. Toki se alkoikin livetä käsistä, jonka se oli tietysti tehnyt jo kauan sitten. Huomasimme kuitenkin, että 9h alittuu, joka tuntui todella uskomattomalta. Keijolla teki hieman pahaa tuossa vaiheessa, joka teki miehestä hieman hiljaisen. Totesin Keijolle Teljolammen kohdalla, että ei hän ole ollut vielä kertaakaan todella poikki, sillä en muista Keijon olleeen yhdelläkään koitoksella äreän, jollaiseksi vähän jokainen menee, kun joutuu oikein tiukille. -"Joo, mutta ei yhtään lujempaa", virkkoi Keijo. Minustakin vauhti oli oikein sopiva.

                  Niin vaan saavuttiin pian Rimpinevalle ja loppukilsoille! Olipa upea fiilis. Sovittiin, ettei mitään loppakirejä oteta vaan mennään tätä samaa tasaista maaliin asti - ja niin tehtiin! Olipa Erkkilän Antero SUURENA urheilumiehenä maalipaikalla vastassa. Ja niin läpsähti kaksi kättä yhtä-aikaa reitin lopussa olevalle pulpetille. Naurettiin nimittäin pitkin matkaa, että kyllä se "Pumppi" keksi hyvän rituaalin, kun komensi viime reissulla ryhmänsä vajaan 19h taivalluksen jälkeen pulpetille läpsäyttämään kädellä reissu tehdyksi. Hieno keksintö. Tämä viedään PEP2015 -kisaankin.

                 Loppuaika oli lopulta niinkin hurja kuin 8:38:44. Arvioin itse varovaisestikin, että 6,5h pimeässä juoksu vaikutti loppuaikaan noin 15-20min. Oli mukava tulla maaliin lisäksi hyvissä voimissa. Kamusimme Keijon bakun takakonttiin vaihtamaan kuivaa päälle ja sitten otettiin loppu kuva, vaikka olin lähtö kuvasta olin twiitannut sen olleen "viimeisen kuvan", hieman mustalla huumorilla.
                Nuotion oli tullut VARTA VASTEN MEILLE pystyttämään jalo ystävämme Janne "Jay Leno" Kukkola. Taas tunteet nousivat pintaan, vaikka tiesinkin Jannen tulevan. Pitkät suoritukset - pitkät suoritukset. Ne nostaa aidouden pintaan ja riisuu matkallaan kulkijan kaikesta konstailusta, sillä vain sillä tavalla voi nähdä koko matkan sujuvan loppuun. On oltava itselleen rehellinen. Vielä antoisampaa on, jos osaa arvostaa omaa suoritusta ja kanssa veljen. Tämä oli oikeasti kaikessa vakaudessaan melkoinen nykäsy, on se tunnustettava.

                Ainakin minun suorituksia on varsin yks-selitteisesti verrattavissa ja mitattavissa sykkeiden perusteella. Nyt oli keskisyke 143. Ennätys pinkasussa se oli ollut 150. Ero näyttää vähältä, 7:ltä pykälältä, mutta tunnelma ero on suuri. Nyt olisi voinut samantien käydä lyhyen palauttavan, mutta toki menimme syömään makkaraa emmekä hevostelleet.
                Makkara maistui. Sitä meni kolmin kappalein. Suoritus kulutti yli 5100kcal. Alas meni suorituksen aikana yhteensä 3050kcal, arvion mukaan, koostuen seuraavista:  juoma 4L (1200kcal), suklaa (1000kcal), suolakeksit (350kcal) ja pähkinät (500kcal). Lisäksi tuli nautittua suola ja magnesium tableteita suorituksen aikana 5kpl molempia. Juoksuvoiman tasaisuudesta kertoo puolestaan se, että jaksoimme varsin vaivatta edetä samalla 9+1 ja 8+2 -rytmillä alusta loppuun.

                Kiitos, Keijo, Kiitos Janne, Kiitos Antero, Kiitos Leo ja kiitos kaikki muutenkin vahvasti mukana elänneet!!!

                 Ps. Niin, tulosveikkauksen voitti-kuin-voittikin Nivalan Vireeni, joka siitä eestä luikautti komean laulunkin, jota en toki uskalla julkaista. :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.12.2014

2 kommenttia:

  1. Kiitos vieläkin Onnille, Jannelle ja kaikille myötäeläneille!
    Olihan se reissu, ilman Onnin varmaa ja aikatauluja seuraavaa vetoapua en olisi pystynyt noin kovaan loppuaikaan, enkä yleensäkään läpäisemään kokoreittiä. Lisäbuustina oli kyllä se Vireenin lupaama laulu, jos hänen veikkaus osuu lähimmäs.
    Asuvalinta tosiaan harmitti, mutta en sitäkään enää murehtinut Lahnajärven jälkeen, oli keskityttävä etenemään, eväs ei enää maistunut huonon olon takia. Minulle tuottaa myös edelleen vaikeuksia niellä vähänkin kiinteämpää edes kävellessä. Siinä 3h maratoonillahan ei välttämättä tarvi kuin muutaman desin juomaa. Etukäteis ja alkumatkan tankkaus varmaan auttoivat ettei kramppeja tullut kuin se yksi pieni, sitten autossa vaatteita vaihtaessa kyllä enemmän. Hevosgeeli ja villasukat jalkoihin nukkumaan mennessä olivat tarpeellisia.
    Olin varautunut keskeyttämään matkan Syyryssä tai sen jälkeen johonkin metsäautotien ylityskohtaan, pelkäsin lähinnä kramppeja, kuitenkin pystyin viimeaikojen vähäisestä lenkkeilystä huolimatta selviytymään perille aika hyvissä voimissa. Näin niitä elämyksiä koetaan vielä kun pystyy.
    Onnilla on hieno tulevaisuus ultrajuoksijana, on hän niin hurja kaveri!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mukava ja onnistunut juoksu. Tasaista tekemistä kengän kiinni sitomisesta niiden aukaisuun. Keijon suorituksen arvoa nostaa hänen 2kk vaikeudet jalkojen kanssa. 2kk toipilasajan ja olemattoman harjoittelun päätteeksi tuollainen veto pääosin pimeässä. Keijo alittaa kohtuu kelissä 8h kunhan saa harjoittelua alle ja vaivan täysin unholaan. Keijo itse vähätteli ultravalmiuksiaan, mutta olen rohkeasti toista mieltä. Menee vaan aikansa että tottuu pahoinvointeihin yms. hankaliin kuoppiin. Kuuluvat lajin haastavaan kuvaan. :)

    Oli hienoa olla völijyssä.

    VastaaPoista