Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. elokuuta 2021

VII PEP 2021 JÄLKINÄKYMÄT

             Järjestyksessään seitsemäs Pyssymäki Extreme Polkutapahtuma (PEP2021) onnistui pandemiatilanteesta huolimatta erinomaisesti. Tapahtuma saatiin pidettyä varsin turvallisen oloisesti ja ajanotollisia osallistujia oli 112. Hyvä määrä. Sopiva määrä - tähän aikaan. 

            Eilen 29.elokuuta mennessä sähköiseen kuntolaatikkoon ilmoittaneiden suoritukset näkyvät nyt tuossa vasemmalla kuntolaatikossa. Tarkastakaa omanne ja ilmoittakaa virheistä. PEP - tapahtuman suoritukset merkkasin automaattisesti. Samoin teen aina yhteislenkkejen osalta. Muutoin jätän yleensä vastuun reitillä kiertäjille. Puuttuvat merkinnät voi ilmoittaa minulle joko sähköisessä kuntolaatikossa tai vaikka whatsapp -viestillä. 

            Polku vahvistui taas mittavien talkootöiden ja tapahtuman ansiosta. Nyt kannattaa käydä kiertämässä reitin eri osissa ja todeta polun kehittyminen. Hyviä vaelluksia! Katsotaan, jos lokakuulle saataisiin järjestettyä jokin yhteisvaellus.  Koko reitin on nyt 2014 vuodesta alkaneen merkintähistorian aikana kiertänyt ilmoitetusti tai tiedetysti 131 eri ihmistä. 25km etulenkin 193 eri ihmistä. Määrät kasvaa hyvää kyytiä.

             Iso-Sydänmaan koko reitin TOP 10 -tilastot saivat huutia, etenkin miesten puolella, jossa TOP 10:n nousi peräti viisi uutta nimeä: Aki Käräjäoja, Kyösti Muhonen, Matti Katila, Teemu Poikkimäki ja Elias Nurmimäki. Listalta tippuivat Jarkko Asperger, Mikael Heerman, Onni Vähäaho, Veli-Matti Tölli ja Antti Korkeakangas. 

            Naisten puolella Hanna Kuusela nousi naisten TOP10 tilaston yhdeksänneksi ja listalta tippui Riikka Eskelinen. 

 


MIEHET
MISSÄ TOP 10





ASUU AJAT

ERITYISTÄ








1 Jaakko Eskelinen
Helsinki 5:04:57
22.8.2020 PEP2020 keli 5/10
2 Tommi Sorvoja
Oulainen 5:29:20
17.8.2019 PEP2019 keli 4/10
3 Aki Käräjäoja
Kuhmo 5:53:22
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
4 Tero Ruokolainen
Tampere 5:55:53
13.8.2016 PEP2016 keli 9.5/10
5 Mika Leppälä
Kokkola 5:56:58
22.8.2020 PEP2020 keli 5/10
6 Kyösti Muhonen
Ilomantsi 6:04:35
6:04:35 PEP2021 keli 7/10
7 Matti Katila
Jyväskylä 6:07:53
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
8 Teemu Poikkimäki
Nivala 6:19:39
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
9 Antti Rönkkö
Keuruu 6:20:46
17.8.2019 PEP2019 keli 4/10
10 Elias Nurmimäki
Sievi 6:22:04
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10

























NAISET
MISSÄ TOP 10





ASUU AJAT

ERITYISTÄ








1 Mia Tuoriniemi
Mikkeli 6:36:02
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
2 Sirkka Särkioja
Helsinki 6:45:23
17.8.2019 PEP2019 keli 4/10
3 Salla-Mari Kostia
Helsinki 7:32:06
22.8.2020 PEP2020 keli 5/10
4 Susann Berg
Pedersöre 7:47:02
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
5 Saara Päätalo
Oulu 7:50:57
19.8.2017 PEP2016 keli 9.5/10
6 Milla Vierimaa
Kokkola 9:00:59
22.8.2015 PEP2015
7 Tiina Aitto-Oja
Savonlinna 9:21:42
22.8.2015 PEP2015
8 Sanna Käräjäoja
Haapavesi 9:23:40
22.8.2015 PEP2015
9 Hanna Kuusela
Sodankylä 9:46:40
21.8.2021 PEP2021 keli 7/10
10 Virve Närhi
Nivala 9:53:39
13.8.2016 PEP2016 keli 9.5/10

 

             Tapahtuman tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

            Kuvagalleriat ilmestyy, kun saadaan kaikki kuvat kasaan.

            Tapahtumasta on tähän mennessä julkaistu kaksi videota. Ne tässä alla.





Onni Vähäaho, Nivalassa 30.8.2021

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti